

LEHTIKUVA
Poliisiylijohtaja palaveerasi sisäministeri Ohisalon kanssa – turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin loppuivat kuin seinään
Suomen Uutiset pyrki selvittämään, missä menettelyssä ja kenen toimesta poliisi päätti keskeyttää turvapaikkaprosessissa tehtyjen maastapoistamispäätösten täytäntöönpanot. Vastauksia oli hankala saada. Muodollisesti kyseessä on Helsingin poliisin sisäisesti tekemä työnjohdollinen ratkaisu, josta ei ole olemassa kirjallista päätöstä.
Helsingin poliisi ilmoitti 16. marraskuuta Twitterissä päätöksestään, jonka mukaan poliisi toistaiseksi keskeyttää turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin lukuun ottamatta rikosperusteisia palautuksia. Poliisi ei ole avannut päätöksen taustoja.
Päätös on kuitenkin herättänyt ihmetystä, koska poliisi on velvollinen täytäntöönpanemaan tuomioistuimien lainvoimaiset päätökset.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmetteli Twitterissä tapaukseen liittyen, miten Irakiin ei voisi palauttaa laittomasti maassa olevia jos sinne edelleen voi kuitenkin palauttaa rikollisia.
– Non-refoulement-periaate (palautuskiellon periaate) koskee KAIKKIA. Kuka teillä poliisissa harkitsee, mitä viranomaispäätöksiä panette täytäntöön, Halla-aho kysyi.
Poliisi ei vastannut kysymyksiin
Kansainvälisoikeudellisesta palautuskiellon periaatteesta säädetään myös Suomen perustuslaissa. Ulkomaalaisen palautuskieltoa sovelletaan tilanteessa, jossa palautettavaa uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muun tyyppinen ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
Myös kansanedustaja Jani Mäkelä yritti kaivaa poliisilta päätöksen taustoja.
– Kerrotteko, millä perustein ajattelitte aktiivisesti olla toimeenpanematta lainvoimaisia päätöksiä? Mitä muita lainvoimaisia päätöksiä ajattelitte aktiivisesti olla toimeenpanematta? Mäkelä kysyi.
Poliisi ei ole vastannut asiaa koskeviin lukuisiin kysymyksiin sosiaalisessa mediassa.
Ohisalo kiirehti osoittamaan tyytyväisyyttään
Vaille vastausta on myös jäänyt kysymys, missä menettelyssä ja kenen esittelystä päätös palautusten keskeyttämisestä on tehty. Poliisin 18. marraskuuta päivätystä tiedotteesta kuitenkin selviää, että poliisiasioista vastaava sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on itse käyttänyt omaa vaikutusvaltaansa päätöksen taustalla
– Täytäntöönpanojen keskeytys on tilapäinen. Poliisiylijohtaja on keskustellut asiasta ennen päätöstä sisäministerin kanssa, tiedotteessa sanotaan.
Ohisalo kiirehtikin jo aiemmin itse Twitterissä osoittamaan tyytyväisyyttään korulauseiden avulla.
– Poliisin ratkaisu on perusteltu. Se antaa työrauhaa tilanteen selvittämiselle. EIT:n langettava on Suomelle häpeällinen. Pyysin johtavia virkamiehiä arvioimaan, miten voimme varmistaa, että vastaavaa ei enää tapahdu. Palautuskieltoa ja oikeutta elämään vastaan ei voida rikkoa, Ohisalo kirjoittaa.
Tiedote ei kertonut, kuka päätti asiasta
Suomen Uutisten pyrkiessä selvittämään linjauksen taustoja, poliisi tyytyi aluksi viittaamaan julkaisemaansa tiedotteeseen. Tiedotteesta ei kuitenkaan käy ilmi, kuka tai ketkä henkilöt päätöksen ovat tehneet tai kenen esittelystä, eikä tiedote paljasta muutenkaan päätöksen tarkempaa sisältöä saati sitä, mihin saakka päätös on voimassa.
Asiasta kysyttäessä Helsingin poliisi ensin ilmoitti, että kyseinen asia (palautusten keskeyttäminen) koskee poliisilaitoksen tosiasiallista operatiivista toimintaa eikä asiassa ole tästä syystä laadittu kirjallista ratkaisua tai päätöstä. Suomen Uutiset pyysi kuitenkin vielä lisätietoja päätöksentekoprosessista sekä siihen osallisista henkilöistä.
Vastaukset tiukassa: ”Operatiivista toimintaa”
Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen lopulta vastasi Suomen Uutisten tarkentaviin kysymyksiin.
– Olen tehnyt Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkönä ratkaisun, jonka perusteella emme toistaiseksi laita täytäntöön yhtäkään palautusta Irakiin. Päätös on operatiivista toimintaa koskeva työnjohdollinen ratkaisu, mistä ei ole olemassa kirjallista päätöstä asian luonteen takia.
– Päätös perustuu poliisilaissa poliisille annettuun toimivaltaan poliisin tehtävien hoitamisesta. Olen keskustellut asiasta Helsingin poliisikomentaja Lasse Aapion kanssa, Kopperoinen kirjoitti sähköpostivastauksessaan.
Sisäministeriltä turha kysellä enempää
Vaikka päätös onkin muodollisesti tehty Helsingin poliisissa, sisäministeri Ohisalon osallisuus ratkaisuun on ilmeisen vahva, kuten jo poliisin tiedotteestakin voi lukea. Päätös on silti ongelmallinen, koska poliisi edelleen jatkaa rikosperusteisia palautuksia.
Kuten Halla-ahokin toteaa, non-refoulement-periaate koskee kaikkia. Toisin sanoen, tiedossa ei ole miksi ja millä perusteella juuri turvapaikanhakijoiden palautukset on päätetty keskeyttää. Kansalaiset eivät tiedä sitäkään, mihin saakka poliisin linjaama asiantila jatkuu.
Sisäministeri Ohisalo on tänä syksynä eduskunnassa tullut tunnetuksi epäselvistä ja asian viereen sijoittuvista vastauksista, jolloin alkuperäinen kysymys on usein jäänyt vaille vastausta. Ohisalolta lieneekin turha odottaa lisävalaistusta tai muuta selvitystä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palautuskielto palautusten keskeyttäminen poliisiylijohtaja Helsingin poliisi palautukset Maria Ohisalo Irak Jani Mäkelä SIsäministeri Turvapaikanhakijat perussuomalaiset Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Ministeri Ohisalon vastaus teki asian harvinaisen selväksi – ”Hallitus ei aio puuttua maahanmuutosta aiheutuvaan seksuaalirikosaaltoon”

Sisäministeri Ohisalon mukaan kovien huumeiden käyttö ja hallussapito pitäisi sallia – ”Vihreät tekemässä Suomesta huumeidenkäyttäjien paratiisia”

Simula ei niele Ohisalon lupauksia turvapaikanhakijamäärän vähenemisestä: ”Sipilä lupasi talonsa – te työlupia”

Packalénin avoin kirje sisäministeri Ohisalolle: Lopettakaa anarkialle flirttailu

PS: Ohisalo laittaa turvapaikanhakuoikeuden suomalaisten turvallisuuden edelle – ”Tämä on koko hallituksen linja!”

Edustajat Rantanen ja Ronkainen: ”Painostaako ministeri Ohisalo virkamiehiä?”

Tanska perustaa Kotimatkaviraston laittomasti maassa olevien kotiinpaluun edistämiseksi

Juvonen: Laittomasti maassa oleskelevat rekisteröitävä – edistääkö Ohisalo myös vihreiden viime kaudella kannattamaa asiaa?

Antikainen: Henkiin herännyt irakilaismies osoitus suomalaisviranomaisten sinisilmäisyydestä
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














