

MATTI MATIKAINEN
Immonen: Ministeri Ohisalon vastaus teki asian harvinaisen selväksi – ”Hallitus ei aio puuttua maahanmuutosta aiheutuvaan seksuaalirikosaaltoon”
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti 25.9.2019 hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati hallitukselta toimenpiteitä suomalaisten heikentyneen turvallisuustilanteen parantamiseksi.
Olli Immosen mukaan erityisesti ulkomaalaisperäisen seksuaalirikollisuuden määrän kasvu on johtanut Suomessa kestämättömään tilanteeseen. Maahanmuuttopolitiikan tiukentamisen lisäksi hän vaatii hallitukselta seksuaalirikoksista annettavien rangaistusten tiukentamista, erityisesti seksuaalirikoksista annettavien tuomioiden alarajojen nostamista.
Immosen mukaan sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) vastaus kirjalliseen kysymykseen maahanmuuton aiheuttamasta seksuaalirikosten määrän kasvusta antaa kuvan, ettei hallituksella ole todellista tahtotilaa puuttua kasvaneeseen ulkomaalaisperäiseen seksuaalirikollisuuteen.
Viimeisimpinä uhrina vanhus
Sisäministeri Ohisalon vastauksessa kuitenkin todetaan, että muun muassa lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten vähimmäisrangaistuksia korotetaan tällä hallituskaudella.
– Tämä ehdotus saa täyden tukeni, mutta samaan aikaan on kuitenkin todettava erityisesti viime viikon Oulussa tapahtuneen vanhuksen raiskaukseen viitaten, ettei minkään ikäinen nainen ole suojassa uudelta raiskauskulttuurilta.
– Oulussa raiskattiin viime viikolla 1930-luvulla syntynyt nainen. Kaiken ikäisiin ihmisiin kohdistuvien seksuaalirikosten vähimmäisrangaistuksia on korotettava, Immonen sanoo.
Vakaviin rikoksiin syyllistyneet karkotettava
Ministeri Ohisalo tuo vastauksessaan esiin nykyisen lainkirjauksen, jossa todetaan ”jos ulkomaalainen syyllistyy Suomessa rikokseen, hänet voidaan karkottaa”. Vastauksessa tuodaan myös ilmi, että rikoksiin syyllistyneiden karkotuspäätökset ”voidaan” panna täytäntöön nopeutetusti, mutta karkottamisessa otetaan huomioon esimerkiksi perhesiteet.
– Laissa on nyt liikaa voida-verbejä. Karkottamistoimenpiteitä on tehtävä välittömästi ilman viranomaisten liian suurta harkintavaltaa. Ei riitä, että vakavaan rikokseen syylliseksi todettu ulkomaalainen ”voidaan” karkottaa. Hänet pitää karkottaa. Rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia ei saa jättää poistamatta maasta esimerkiksi perhesyiden nojalla, Immonen toteaa.
Ministerillä käsittämätön kanta
Immosen mielestä on käsittämätöntä, että ministeri Ohisalon mukaan ”ei mikä tahansa rikos, vaikka sitä pidettäisiin kuinka vakavana, voi johtaa ulkomaalaisen henkilön Suomen kansalaisuuden menettämiseen”.
– Mielestäni ulkomaalaisen henkilön vakavaan rikokseen syyllistyminen on riittävä peruste Suomen kansalaisuuden menettämiselle. Myös toistuviin rikoksiin syyllistymisen tulee olla riittävä peruste sekä karkottamiselle että kansalaisuuden menettämiselle.
– Ministerin vastauksesta käy ilmi se ikävä tosiasia, ettei suomalaisten turvallisuuden parantaminen ole hallituksen toimenpidelistalla. Hallituksella ei selvästikään ole halua ryhtyä vaikuttaviin toimiin ongelmien ratkaisemiseksi eikä riittävää tahtoa ulkomaalaistaustaisen seksuaalirikosaallon tehokkaaseen torjumiseen, Immonen sanoo.
Palautussopimukset nopeasti kuntoon
Immonen vaatii, että seksuaalirikollisuuden kitkemiseksi Suomen maahanmuuttopolitiikkaa tiukennetaan erityisesti kolmansista maista tulevien kohdalla.
– Suomesta on tehtävä lainsäädäntöä muuttamalla vähiten houkuttelevin pohjoismaa turvapaikanhakijoiden silmissä. Seksuaalirikollisuuden kasvu on seurausta haitallisesta maahanmuutosta, ja se on nähtävissä ulkomaalaisten yliedustuksena seksuaalirikostilastoissa.
– Esimerkiksi kaikki kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet, ja maassa laittomasti olevat henkilöt, tulee ottaa säilöön ja karkottaa Suomesta. Palautussopimukset on saatava nopeasti kuntoon kolmansien maiden kanssa. Lisäksi Suomen kansalaisuuden saamisen ehtoja on tiukennettava, Immonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rikostilastot kirjallinen kysymys Karkotus ulkomaalaiset seksuaalirikokset Maria Ohisalo Säilöönotto Raiskaus SIsäministeri Turvallisuus perussuomalaiset Olli Immonen maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset eivät yllättyneet Kelan tilastoista: ”Tämä osoittaa, miten haittamaahanmuuton todelliset kustannukset syntyvät”

Vihreiden puoluejohto määräsi: Eduskuntavaaliehdokkailta suut tukkoon maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista

Antikainen hallituksen maahanmuuttopolitiikasta: Tulijat ovat työllistäneet – ainakin poliisia

Immonen: Turvapaikanhakijoiden uusintahakemus- ja valituskierre kielteisistä päätöksistä katkaistava

Immonen: Seksuaalirikosten määrä jatkaa kasvuaan – ”Rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkotuksia tehostettava”

Immonen: Kasvanut ulkomaalaisperäinen seksuaalirikollisuus saatava kuriin – kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava

Antikainen: Sisäministeri Ohisalo keskittyköön päästöjen vähentämiseen hoitamalla työnsä

Immonen: Kasvava maahanmuuttotaustainen rikollisuus murentaa yhteiskuntarauhaa ja aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä suomalaisille

Poliisiylijohtaja palaveerasi sisäministeri Ohisalon kanssa – turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin loppuivat kuin seinään
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













