

LEHTIKUVA
Immonen: Kasvava maahanmuuttotaustainen rikollisuus murentaa yhteiskuntarauhaa ja aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä suomalaisille
Lokakuun lopussa julkaistu viranomaisten raportti rajat ylittävästä rikollisuudesta on karua luettavaa. Raportista käyvät ilmi monet hallitsemattoman maahanmuuton aiheuttamat kielteiset vaikutukset Suomelle, joista perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia.
– Vapaan liikkuvuuden ja hallitsemattoman maahanmuuton mukanaan tuoma rikollisuus rasittaa koko maata monella tavalla. Se synnyttää etnisiä konflikteja ja yleinen turvallisuus heikkenee. Kasvava maahanmuuttotaustainen rikollisuus murentaa yhteiskuntarauhaa ja aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä suomalaisille, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen.
Jengeillä merkittävää väkivaltakapasiteettia
Raportin (PTR-tilannekatsaus valtionjohdolle) mukaan Suomen laittomille markkinoille syntyy ja levittäytyy uusia, kansainvälisesti toimivia rikollisryhmiä.
– Uusien jengien joukossa on sotilaallisissa muodostelmissa kokemusta hankkineiden rikollisten ryhmiä, joiden taktinen ja väkivaltakapasiteetti on merkittävä, Immonen varoittaa.
– Suomen jengiskenessä on tapahtumassa samansuuntainen kehitys kuin useissa muissa Euroopan maissa; suurten kansainvälisten jengien rinnalle syntyy ja leviää uusia, omia tunnuksia kantavia jengejä.
Huumeita, ihmiskauppaa, nettipetoksia…
Suomeen eteni vuonna 2017 kolme merkittävää jengiorganisaatiota: Outlaws MC, Satudarah MC ja No Surrender MC. Viimeksi mainitut kaksi jengiä ovat leimallisesti maahanmuuttajavaltaisia.
– Suomeen on syntynyt viime vuosina myös useita pienempiä maahanmuuttajavaltaisia rikollisjengejä. Afrikkalaisrikollisia on toiminut Suomessa pitkään etenkin huumausainekaupassa.
– Suomessa on myös nigerialaisrikollisuutta, johon kuuluu ihmiskauppaa, suurimittaista huumausaine- ja nettipetosrikollisuutta. Irakilaistaustaisten henkilöiden harjoittamaa suunnitelmallista laajaa rikollista toimintaa on ollut Suomessa jo ennen vuoden 2015 turvapaikkakriisiä etenkin huumausaine- ja petosrikollisuudessa, Immonen listaa.
Lentokenttien rajavalvontaa lisättävä
Immonen painottaa, että eskaloituneiden väkivallantekojen, järjestäytyneen rikollisuuden ja muiden uusien rikollisuuden muotojen leviämisen estämiseksi tarvitaan kohdistettua ennalta estävää toimintaa, mutta ennen kaikkea Suomen on lisättävä rajavalvontaa länsirajalla, erityisesti pohjoisessa Haaparannan ja Tornion välillä.
– Runsas asiakirjaväärennösten tarjonta tekee Schengen-lentojen hyödyntämisestä helpon laittoman maahantulon tavan. Raportissa todetaan, että myös transit-lentojen väärinkäyttö turvapaikan hakemiseksi jatkaa kasvuaan, ja siksi rajavalvontaa lentokentillä tulee myös tehostaa ja kieltää maahanpääsy laittomilta tulijoilta, Immonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perussuomaaiset raportti ulkomaalaiset laittomat maahantulijat vapaa liikkuvuus Jengirikollisuus Rajavalvonta Väkivalta Olli Immonen maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tanskan poliisi: Lähes kaikilla ongelmalähiön jengirikollisilla maahanmuuttajatausta

Tulitus jatkuu Tukholmassa – jengiväkivaltaa ei näytä pysäyttävän kukaan

Immonen: Ministeri Ohisalon vastaus teki asian harvinaisen selväksi – “Hallitus ei aio puuttua maahanmuutosta aiheutuvaan seksuaalirikosaaltoon”

Hallintovaliokunnan perussuomalaisilta kova lista haitallisen maahanmuuton kitkemiseksi: ”Kaikki muut puolueet vihervasemmiston linjalla.”

Immonen: Kasvanut ulkomaalaisperäinen seksuaalirikollisuus saatava kuriin – kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava

Tuomari: “Maahanmuutto tappaa” -vaalijuliste ei ollut laiton

Isis-vaimoja kadonnut al-Holin leiriltä – viranomaiset vaikenevat Ruotsissa

Teinipoika osti Trump-lippiksen – koulukiusaajat pieksivät 14-vuotiaan rajusti porukalla

Aftonbladet selvitti nuorten henkirikollisten taustat: Jengi vie ja yhteiskunta vikisee
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Some repesi riemuun koraaninpolttajan kuoleman jälkeen – ”Tilanne ei ole enää viranomaisten hallinnassa”
Koraanin polttajan murha on herättänyt mielipiteiden ristiaallokon kautta maailman. Tilanne Ruotsissa ei pommien räjähdellessä ole enää viranomaisten hallinnassa. Esiin on noussut epäilyjä siitä, että kansankodissa on tahoja, joilla on omat lakinsa.

Maahanmuuttajien työttömyys rasittaa Suomen kuntien taloutta – Närpiön työttömistä yli 65 % ulkomaalaistaustaisia
Ajatuspaja Suomen Perustan päivitetty tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys ovat ongelma kunnissa ja kaupungeissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien osuudet kuntien työttömistä ovat kuitenkin suuria myös muualla Suomessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää