
Tuomari: ”Maahanmuutto tappaa” -vaalijuliste ei ollut laiton
Saksalainen tuomioistuin on todennut, että NPD-puolueen eurovaaleissa käyttämä ”Maahanmuutto tappaa” -vaalijuliste ei kiihottanut kansanryhmää vastaan. Tuomion mukaan juliste on osittain paikkansapitävä.
Giessenin kaupungin käräjäoikeus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan NPD-puolueen eurovaalijuliste ei ole laiton, koska sen viesti on kärkevyydestään huolimatta ainakin osittain paikkansapitävä.
Tuomarin mukaan vaalijulisteessa ei myöskään ole kyse kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kertoo Saksan yleisradion ulkomaanpalvelu DW.
Pormestari ei suvainnut NPD:n vaalijulisteita
Kohua herättänyttä vaalijulistetta levitti Saksan kansallisdemokraattinen puolue (Nationaldemokratische Partei Deutschlands, NPD), jota pidetään yleisesti äärioikeistolaisena. NPD:n jäsenet ovat harjoittaneet muun muassa katupartiointia kansalaisten turvallisuuden suojelemiseksi.
Pienpuolueella ei ole tällä hetkellä edustajia osavaltioparlamenteissa, liittopäivillä eikä EU-parlamentissa. Puolueen entinen puheenjohtaja Udo Voigt oli EU-parlamentin jäsen vuosina 2014-2019, mutta ei tullut enää uudelleen valituksi.
Tuomion taustalla on se, että Ranstadtin pikkukaupungin demaripormestari Cäcilia Reichert-Dietzel vaati puoluetta poistamaan eurovaalijulisteensa pitäen niitä sopimattomina. Pormestarin mukaan juliste ”aiheutti ulkomaalaispelkoa ja antoi vaikutelman, että kaikki Saksassa asuvat maahanmuuttajat ovat potentiaalisia murhaajia”. Siten juliste loukkasi pormestarin mielestä näiden ihmisryhmien ihmisarvoa, kertoo RND.
Puolue haastoi Hessenin osavaltion oikeuteen, koska piti vaalijulisteiden poistamista laittomana. Kiistaa aiheuttaneen vaalijulisteen teksti kokonaisuudessaan kuuluu:
”Pysäyttäkää invaasio: maahanmuutto tappaa!”
”Voi johtaa saksalaisen kulttuurin kuolemaan”
Päätöksen tehnyt tuomari Andreas Hofer perusteli tuomiotaan sillä, että ”kansojen historialliset liikehdinnät” tuhansien vuosien takaa tähän päivään asti ovat johtaneet monien sivilisaatioiden tuhoon. Tuomari viittasi perusteluissaan muun muassa juutalaisten karkottamiseen Israelista ja Amerikan valloitukseen.
Näiden menneisyyden kansainvaellusten ja valloitusretkien valossa tuomari oli sitä mieltä, että julisteen sanomaa voidaan pitää ainakin osittain paikkansapitävänä ja todellisuutta heijastelevana. Tuomari Andreas Hofer teki päätöksen yksin, yhden tuomarin kokoonpanossa.
Tuomarilta kohulausuntoja ennenkin
Tuomari Hofer on saksalaisessa mielipideilmastossa kiistanalainen henkilö, koska hänen tiedetään julkisesti kritisoineen maahanmuuton nykytilaa Saksassa. Hän totesi jo vuonna 2015, että ”liiallinen maahanmuutto voi johtaa saksalaisen kulttuurin kuolemaan”.
Juridiikan verkkolehti LTO kertoo, että Hofer on syyllistynyt muihinkin kohulausuntoihin. Hän on muun muassa kritisoinut Saksan perustuslakituomioistuimen tuomiota sanoen, että perustuslakituomioistuimen olisi mieluummin kannattanut pohtia sitä, onko terroristeilla ylipäätään oikeutta vedota Saksan oikeusjärjestelmään ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri ihmettelee: Perussuomalaisia syytetään sydämettömiksi, kun puolue haluaa panostaa ensi sijassa omiin kansalaisiin

Järjestäytynyt rikollisuus riistäytynyt hallinnasta länsinaapurissa – Suomen on vältettävä Ruotsin virheet

Varapuhemies Eerola: Se, että meillä on Suomessa omastakin takaa tukien varassa eläviä ihmisiä, ei ole peruste hankkia ulkomailta lisää elätettäviä

Lähes kaikki pääkaupunkiseudun postin varhaisjakelijat maahanmuuttajia – Purra: Miten hallitus voi väittää, että maahanmuutto ei vaikuta työn halpuuttamiseen?

Immonen: Kasvava maahanmuuttotaustainen rikollisuus murentaa yhteiskuntarauhaa ja aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä suomalaisille

Hallintovaliokunnan perussuomalaisilta kova lista haitallisen maahanmuuton kitkemiseksi: ”Kaikki muut puolueet vihervasemmiston linjalla.”

Pohjoismaiset tutkimukset: Maahanmuutto lisää rikollisuutta
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










