

MATTI MATIKAINEN
Polttoainelasku kallistumassa jo ensi vuonna – Meri: ”Järkyttävää tavallisen kansalaisen kyykyttämistä”
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus uhkaa korottaa bensiinin ja dieselin litrahintaa ensi vuoden elokuussa. Korotuksella pyritään kerryttämään verotuloja 250 miljoonan euron edestä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri pitää esitystä järkyttävänä tavallisen kansalaisen kyykyttämisenä.
– Samaan aikaan hallitus puhuu, kuinka meidän pitäisi työllistää enemmän ja Suomi pitäisi pitää asuttuna. Hallitus myös puhuu veronkevennyksistä, joiden turvin pieni- ja keskituloisille sekä eläkeläisille jäisi enemmän varoja elämiseen. Toisella kädellä annetaan, mutta toisella kädellä sitten viedään enemmän, Meri ihmettelee.
Hän huomauttaa, että polttoaineen hinnankorotuksella tulee olemaan lähinnä työllisyyttä heikentävä vaikutus.
– Korotus pulveroituu heti yritystoimintaan ja tuotteiden hintoihin. Kun bensalasku nousee, seuraus on se, että samalla kaikki kustannukset nousevat.
Ei mitään vaikuttavuutta ilmastoon
Polttoaineen hinnankorotus liittyy osaksi hallituksen kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin.
– Omien puheidensa mukaan hallitus kuvittelee pelastavansa maailman. Jos ilmastoa halutaan suojella, pitäisi kuitenkin puuttua juurisyihin, kuten nyt esimerkiksi metsäpaloihin ja laajemmin metsien tuhoutumiseen.
– Bensiinin ja dieselin hinnankorotuksella ei ole ilmastoon mitään vaikuttavuutta, kun huomioidaan, että globaalilla tasolla Suomen hiilipäästöt ovat promillen luokkaa, Meri sanoo.
Ongelmat ratkaistava siellä, missä ne ovat
Meri arvioi, että polttoaineen hinnankorotuksella hallitus vain pyrkii kattamaan suunnitellut miljardiluokan pysyvien menojen lisäykset.
Parempia ilmastotekoja voidaan tehdä muilla tavoilla.
– Esimerkiksi niin, että suositaan kotimaista tuotantoa, kuten maataloutta ja pidetään täällä tiet kunnossa. Kansalaisia ei pidä kiusata.
– Ongelmat tulisi ratkaista siellä missä ne ovat. Siksi painetta tulisi kasata suurimmille saastuttajamaille, kuten Kiinalle. Se voidaan tehdä vaikka ilmastotulleilla. Toki voimme osallistua erilaisiin bioenergiakehityshankkeisiin ja myös viedä tietotaitoa maailmalle, Meri sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Polttoaineveron korotus kurittaa etenkin haja-asutusalueiden asukkaita

Meri: Hallitus ei uskalla puuttua todellisiin ongelmiin – ”Hyssytellään kansainvälisissä pöydissä muiden tekemisiä ja kuritetaan suomalaisia”

Puoluesihteeri Grönroos: Punavihreä hallitus ajaa keskustan tuella suomalaista maaseutua alas

Hallitus nostaa polttoaineen hintaa noin 6,5 senttiä litralta – Purra: Ilmastomyönteisyydellä kuorrutettu keino kerätä lisää veroja

Perussuomalaiset: Rauman paperiduunarit ensimmäiset Rinteen ilmastopolitiikan uhrit

Juuso: Polttoaineveron korotus kohdistuu suoraan pitkien etäisyyksien Lappiin

Halla-aho: Polttoaineiden hinnan nousu ei vaikuta autoilun määrään eikä näin ollen päästöihin – ”Se on pelkkää rahastusta”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














