

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Polvinen: Helsingin Kaisaniemen puistossa näkyvät monikulttuurisuuden ongelmat pienoiskoossa
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.
PS-kansanedustaja Mikko Polvinen kertoo kuullensa, miten torstaiaamuna 26.9. yläasteikäiseltä pojalta viedään Kaisaniemen puistossa takki keskellä katua, väkivallalla uhaten.
Polvinen kertoo Kaisaniemen aamujen alkavan usein siten, että puiston kuivatulle suihkulähteelle valuu nuoria miehiä ja poltetun ruohon haju alkaa leijua. Sitä sakeaa hajua riittää myöhään yöhön saakka.
– Väki lisääntyy päivän myötä. Jamaika-musa soi, alkoholitölkit tyhjenevät. Joku on lyönyt päänsä portaisiin. Soittelen ambulanssin, Polvinen kirjoittaa.
– Kun ilta alkaa tummenemaan, kuivatun altaan vieressä mäen rinteillä on väki tillin tallin. Altaalla huumekauppa käy ja väki lisääntyy. Kulttuurien kirjo on moninainen, niin omaa kansallisvähemmistöä kuin ulkomaanvahvistusta.
Vihervasemmistolainen Helsinki
Polvinen käy koiran kanssa kävelyllä. Puistikon remontin vuoksi valaisematonta polkua reunustavissa pusikoissa palaa kynttilöitä. Lusikoita kuumennetaan. Joskus näkyy piikittämistä. Kovempaa kamaa menee.
– Jambalaia-musa soi varsinkin kesällä lähes 24/7. Joku juoksee golf-maila kädessä ja huitoo toista. Tällä kertaa menee ohi, ensi kerralla ehkä ei. Nuoriso leikkii ja treenaa avoimesti toistensa turpaan vetämistä.
– Aamusta paikalle tulee myös puiston rakentajia. Duunarimiehiä ja -naisia. Lapion kanssa monttuun ja kaivureita ajamaan. Dimexit liikkuvat, ja on siellä joku maahanmuuttajakin koneen puikoissa.
– Nämä duunarit elättävät perheensä, maksavat verot ja samalla näkevät, kun poliisit ajavat ympyrää näiden joutilaiden ympärillä. En ihmettele, että myös ohikulkijoiden veronmaksuhalukkuus vähenee. Helsingin Kaisaniemen puisto esittää monikulttuuriset ongelmat tiivistettynä, pienoiskoossa. Siellä voi käydä tutustumassa, mihin vihervasemmistolainen Helsinki on kaupunkinsa ajanut, Polvinen toteaa.
Korjaus 4.10. klo 12:32: Polvinen ei itse nähnyt takkivarkautta. Hän kuuli asiasta kolmannelta osapuolelta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kaisaniemen puisto vihervasemmistolaisuus Mikko Polvinen päihdeongelmat veronmaksuhalu duunarit huumekauppa Maahanmuuttopolitiikka Sisäinen turvallisuus Monikulttuurisuus Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Väestökello näyttää, miten ulkomaalaistaustaisten ihmisten osuus vauhdilla kasvaa Suomessa: Nykytahdilla joka neljäs helsinkiläinen on vieraskielinen jo vuonna 2038
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.

Garedew tyrmää ehdotuksen kannabiksen laillistamisesta: ”Vihervasemmiston ideologisella hulluudella ei ole rajoja”

Oikeusministeri Leena Meri: Pidättäminen ja matkustuskielto mahdolliseksi myös alle 15-vuotiaille rikoksesta epäillyille

Sisäministeriö: Maahantulokielto ja säilöönoton enimmäiskesto pidemmiksi
Hallitus esittää, että ulkomaalaislain säilöönottoa koskevia säännöksiä tiukennettaisiin ja maahantulokiellon säännökset uudistettaisiin. Lisäksi lakiin lisättäisiin mahdollisuus peruuttaa oleskelulupa ja määrätä maahantulokielto Suomen ulkopuolella oleskelevalle ulkomaalaiselle turvallisuussyistä.

Tutkimus: Haittamaahanmuutto heikentää suomalaisten oikeutta sosiaaliturvaan
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














