

PS
PS ei hyväksynyt Helsingin budjetin sulle-mulle-sosialismia, Vapaavuori sähähti – ”Meillä on sopimisen kulttuuri, olen pettynyt”
Helsingin valtuustossa keskusteltiin eilen vuoden 2019 budjetista, enimmäkseen rauhalliseen sävyyn. Poikkeuksen teki tällä kertaa pormestari Jan Vapaavuori (kok.), joka katsoi asiakseen löylyttää perussuomalaisia puhujapöntöstään oikein urakalla. Älähdyksen taustalla oli se, ettei PS lähtenyt mukaan budjettisopuun. Perussuomalaisten ryhmäpuhuja Nuutti Hyttinen oli hetkeä aiemmin todennut, ettei PS ”voi lähteä leikkiin, jossa kaikesta kivasta halutaan tehdä sosialismin hengessä maksutonta kaikille”.
”Meillä on sopimisen kulttuuri. Olen pettynyt perussuomalaisten osuuteen. Täytyy miettiä, keiden kanssa keskusteluja jatkossa käydään”, Jan Vapaavuori melskasi Helsingin kaupunginvaltuuston keskiviikkoisessa kokouksessa.
Valtuusto käsitteli kaupungin talousarviota ja toimintasuunitelmaa seuraavalle vuodelle.
Kokoomuslaisella pormestarilla on melkoinen työ maanitella eri ryhmiä budjettisovun taakse, eikä poliittisilta lehmänkaupoilta vältytä millään. Niinpä Vapaavuorta nähdään mitä eriskummallisimmissa yhteyksissä, esimerkiksi puolustelemassa kaupungin kriittisten sisääntuloväylien jyräämistä vihreiden märällä unelmalla – kaupunkibulevardeilla.
Nuutti Hyttinen (ps.) kertoi ryhmäpuheenvuorossaan, mikä perussuomalaisia budjettiasiassa oikein rassasi.
Hyttisen puhe ohessa (korostukset toimituksen):
”Helsingillä menee tällä hetkellä hyvin. Verotulojen kehitys kuluvana vuonna on ollut ennakoitua parempaa ja kunnallisveron tuotoksi on arvioitu 70 miljoonaa euroa arvioitua enemmän. Tulos on erittäin hyvä, ja kaupungin talouskehitys osoittaa, että vuosi sitten tehty päätös kunnallisveroprosentin laskemisesta oli askel oikeaan suuntaan. Veroprosentin alennuksesta huolimatta jo ensi vuonna kunnallisveron arvioitu tuotto ylittää vuoden 2017 tason selvästi, 75 miljoonalla.
Perussuomalaisten linjana on asettaa Suomen ja suomalaisten hyvinvointi etusijalle, niin valtakunnallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Haluamme tarjota uuden, paremman ja oikeudenmukaisemman suunnan, joka edellyttää uudenlaista ajattelua ja rakenteellisia uudistuksia vallitsevien epäkohtien korjaamiseksi ja kansalaisia jakavan eriarvoistumiskehityksen pysäyttämiseksi.
Vaikka talouskasvu tulee arvioiden mukaan jatkumaan myös ensi vuonna, on taloussuhdanteen huippu jo saavutettu ja talouskasvu tulee hidastumaan. Verorahoja ei riitä tuhlattavaksi ihan mihin tahansa, ja tulevina vuosina talouskuria tarvitaan vieläkin enemmän. Emme voi lähteä leikkiin, jossa kaikesta kivasta halutaan tehdä sosialismin hengessä maksutonta kaikille. Kaikelle pitää löytyä lopulta joku maksaja, joten leväperäisesti tarjotut maksuttomat palvelut ovat jostakin muusta pois tai joltakulta muulta pois. Tulisi ymmärtää, että nämä näennäisesti maksuttomat palvelut ovat tulonsiirtoja pois tavallisen duunarin tilipussista.
Samaan aikaan, kun kivoja maksuttomia palveluja halutaan laajentaa omien intressiryhmien kosiskelemiseksi, ne ryhmät, jotka oikeasti tarvitsisivat yhteiskunnan tukea, on unohdettu. Sosiaali- ja terveystoimen budjettikehykseen on jäämässä edelleen 7 miljoonan euron vaje, mikä tarkoittaa sitä, että samaan aikaan, kun puuhastellaan maksuttoman ehkäisyn ja maksuttoman toisen asteen parissa, leikkauksia sote-palveluihin on tiedossa.
Viime viikolla valtuuston istunnossa vähäosaisten hätään ja heidän tarvitsemaansa ruoka-apuun suhtauduttiin vähättelevästi, jopa naureskellen. Samaan aikaan, kun ruoka-apuun ei liikene 50 000 euron lisäpanostusta, halutaan kaikille toiseen asteen opiskelijoille ostaa veronmaksajien piikkiin ”maksuttomat” tietokoneet ja tuhlata tähän neljä miljoonaa euroa, vaikka moni opiskelijoista tulee hyvätuloisista perheistä ja opiskelijoilla on tietokoneet omasta takaa. Me esitimme 500 euron palveluseteliä pienituloisten helsinkiläisperheiden käyttöön digitalisoidun oppimisympäristön toteuttamiseksi. Tämä järkevä ja veronmaksajien rahoja säästävä vaihtoehto ei kuitenkaan saanut muiden ryhmien kannatusta. Perusteluna sille, että kaikesta pitää tehdä ilmaista kaikille, on esitetty sitä, ettei kenenkään tarvitsisi kokea sitä häpeää, että pyytää tukea todelliseen tarpeeseen. Emme näe, että tällainen olisi häpeällistä. Verovaroja halutaan myös käyttää laittoman toiminnan, huumeiden käytön, edistämiseen. Samaan aikaan oikeasti vähäosaisten tarpeisiin ei kuitenkaan riitä rahoja. Tällainen priorisointi on epäoikeudenmukainen ja täysin järjetön.
Kun Helsingissä puhutaan syrjäytymisen ehkäisystä, kyse on lähes aina siitä, että halutaan joko tukea maahanmuuttajia positiivisen diskriminaation rahoitusta lisäämällä, tai pahimmillaan edistää ihmisten mahdollisuuksia oman terveytensä tuhoamiseen tekemällä huumeiden käytöstä helpompaa. Sen sijaan vähäosaiset ja syrjäytyneet kantasuomalaiset unohdetaan. Talousarvioehdotuksessa ja budjettisovussa ei otettu myöskään riittävän hyvin huomioon tavallisia, veroja maksavia helsinkiläisiä. Riittämättömän sote-rahoituksen ohella rahoitusta lisättiin ruotsinkieliseen kotoutukseen ja maahanmuuttajien sosiaalityöntekijöihin, mikä lisää eriarvoisuutta palvelujen saatavuudessa. Kotouttamispalveluiden lisäämisen sijasta tulisi lisätä maahanmuuttajien vastuuta omasta kotoutumisestaan. Kielen oppiminen on avainasemassa suomalaisessa yhteiskunnassa toimimiseen, opiskeluun ja työntekoon. Vähemmän tulkkipalveluita, enemmän kielikoulutusta.
Perussuomalaiset katsovat, että talousarvion painopisteet ovat väärät. Keskustakirjastohankkeen hyväksymisen ehdoksi asetettuja säästöjä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan rahoitukseen ei tehty. Perussuomalaiset olisivat siirtäneet sote-toimialan tarvitsemat rahat kirjastohankkeen vuotuisista käyttökustannuksista ja käyttänyt rahat paljon tärkeämpään tarkoitukseen, muun muassa lisäämällä resursseja vanhustenhoidossa ja omaishoitopalveluissa.
Perussuomalaiset kantaa suurta huolta myös liikennejärjestelmämme toimivuudesta. Liikenneyhteyksien toimivuus lentokentän suuntaan on vaarantumassa Tuusulanväylän kaupunkibulevardihankkeen takia ja hanke tulisikin laittaa jäihin, kunnes nopeat yhteydet keskustasta kentälle takaava lentorata mahdollisesti joskus valmistuu. Erityistä huomiota tulisi jatkossa laittaa myös katutöiden valmistumisaikatauluihin: ei voi olla niin, että suuri osa keskustasta on jatkuvasti tietyömaana ja työmatkalaiset liikennevälineestä riippumatta ovat jumissa ruuhkissa.
Ryhmämme esitti useita painotusmuutoksia kaupungin rahankäyttöön. Olisimme halunneet korjata koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat sekä panostaa korjausrakentamiseen ja rakennusvalvontaan. Olisimme halunneet parantaa omaishoitajien asemaa, vammaispalveluita ja varmistaa ruuan vähävaraisten pöytään. Nämä huudot kaikuivat kuuroille korville, mutta samaan aikaan Helsingistä halutaan tehdä koko maailman sosiaalitoimisto, joka palvelee kaikkia muita paitsi tavallista vähäosaista kantasuomalaisia. Tästä syystä emme voi tukea talousarvion hyväksymistä esitetyssä muodossa.”
Valtuustodebatti on katsottavissa Helsinki-Kanavalla. Palvelussa on ollut katkoksia viime viikkojen aikana.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kaupunginvaltuutettu Pia Kopra yrittää palauttaa aloitteellaan Hurstilta leikattua 50 000 euron tukea – Helsingin valtuusto käsittelee asiaa keskiviikkona

Hurstille lisätukea esittänyt Pia Kopra tyrmistyi Helsingin valtuuston kylmyydestä: ”Päätös avun eväämisestä on käsittämätön”

Viikon 45 uutisia – Pia Kopra pohtii, miksi Helsingin valtuustolla riitti ymmärrystä kovien huumeiden käyttäjille muttei Heikki Hurstin ruokajonojen vähävaraisille

Perussuomalaisten valtuustoryhmä irtisanoutuu Vapaavuoren kaupunkistrategiasta – ”Kestämättömän paljon helsinkiläisten etujen vastaisia linjauksia”

Absurdi päätös Helsingin kaupunginhallitukselta – paperittomille taataan toimeentulo sekä ilmainen majoitus, ruoka, lääkkeet ja hammashoito
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













