

LEHTIKUVA
Purra: Miljardeja lenteli eduskunnassa, kun aiheena oli kehitysapu
Eduskunta keskusteli tänään kehityspolitiikan ylivaalikautisesta selonteosta. Perussuomalaiset tyrmäsi selonteon suunnitelmat suurista kehitysmäärärahojen korottamisista ja irtisanoutui selonteosta kokonaan.
– Halpoja miljoonia, halpoja miljardeja, niitä taas eduskunnassa tänään lenteli, kun aiheena oli kehitysapu ja kehityspolitiikka, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi keskustelun pohjalta.
Muut puolueet nostamassa
Muut puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta haluavat nostaa kehitysapurahat 0,7:ään prosenttiin bruttokansantulosta. Prosenttiosuus kuulostaa pieneltä, mutta eurot tulisivat olemaan valtavia.
– Puhutaanpa euroista pieneltä kuulostavien prosenttien sijaan. Eli siis yli 1 700 miljoonaa euroa vuodessa, toki riippuen talouskehityksestä. Jo tällä hetkellä kehitysyhteistyömenot ovat suuret, lähes 1,3 miljardia euroa. Ainoastaan maahanmuutossa näin suuret summat ohitetaan samanlaisella olankohautuksella, Purra kommentoi.
Lisää velkaa kehitysapuun
Kehitysyhteistyön määrärahojen nostaminen vaatisi lisää velanottoa.
– Otamme velkaa, jotta hyvät ihmiset saavat eduskunnassa väittää, että Suomi hoitaa maailman naisten ja tyttöjen asioita. Ministerin sanoin, Suomi ei saa eristäytyä, ja meidän pitää pyrkiä tärkeisiin pöytiin. Esitettiinpä sekin monessa puheenvuorossa, että kyseessä on eräänlainen voiteluraha, joka auttaa YK:n turvallisuusneuvostoon pääsemisessä, Purra hämmästelee.
Korruption annetaan rehottaa
Täysistunnossa perussuomalaiset saivat arvostelua kriittisestä kehityspoliittisesta linjastaan. Kukaan perussuomalaisten ulkopuolelta ei sen sijaan arvostellut kehitysmaiden korruptiota, diktaattoreita, huonoa hallintoa ja ihmisoikeusrikoksia.
– Ei tietenkään. Pahikset olivat perussuomalaisissa, jotka osoittavat kansanedustajien moralismin ja sen, että keisarilla on jälleen kovin vähän päällään.
– Painostuksesta ja panettelusta huolimatta perussuomalaiset ei hyväksynyt ”kaikkien puolueiden yhteistä” ylivaalikautista kehityspoliittista selontekoa emmekä ole sitoutuneet sen linjauksiin, Purra painottaa.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus houkuttelee toimillaan siirtolaisvyöryä – kokonaiskustannukset vuodessa ovat miljardeja

Perussuomalaiset irtisanoutuu kehityspolitiikan selonteosta: ”Lopputuloksen voi heittää suoraan roskakoriin”

Perussuomalaiset: Velanotto jatkuu eikä säästöjä näy – budjettiesitys jatkaa vihervasemmistolaista löysää rahankäyttöä ja leväperäistä suhtautumista velkaantumiseen

Suomi velkaantuu, Marinin hallitus lapioi kehitysapuun 3,4 miljoonaa euroa joka päivä – suomalaiset maksavat jopa Etiopian sääennustukset

Reijonen vaatii Suomea lopettamaan kehitysavun Afganistaniin: ”Minkä pysyvän muutoksen suomalaisten veronmaksajien miljardi euroa ovat saaneet aikaan?”

Eversti antoi kasvot Venäjää jäytävälle korruptiolle – kahmi lahjuksilla 22 kiinteistöä, 8 loistoautoa, 2 valtaistuinta sekä kultaisen vessanpöntön
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












