

Matti Matikainen
Puukkohyökkäykset järkyttävät – oikeusministeri Leena Meri: ”Väkivallan on loputtava”
Perjantaina 14.6. uutisoitiin edellisenä iltana tapahtuneesta puukkohyökkäyksestä. Kansallissosialistitaustainen puukottaja kohdisti iskunsa alaikäiseen ulkomaalaistaustaiseen poikaan. Tänään 19.6. on uutisoitu uudesta puukkohyökkäyksestä, jonka kohteena on jälleen ulkomaalaistaustainen. Tekijä on puolestaan alaikäinen.
– Toivon uhreille pikaista toipumista. Suomessa kaikkien on voitava olla turvassa, oikeusministeri Leena Meri sanoo.
Erityisesti nuorten väkivaltarikollisuus on lähtenyt hälyttävään kasvuun koko maassa. Trendi on ollut kasvava ja raaistuva jo useamman vuoden ajan. Tässä huhtikuussa oikeusministeriössä käynnistettiin poikkihallinnollinen monen ministeriön yhteistyönä toteutettava nuoriso- ja jengirikollisuuden toimenpideohjelma, jolla tähän kehitykseen puututaan.
Lakien kiristäminen ajankohtaista
Toimenpidekokonaisuuksia on 9 erilaista, joissa keinot puuttua rikollisuuteen ovat koko yhteiskunnan kattavia pehmeitä ja kovia keinoja perheiden varhaisen vaiheen tuesta rangaistusten kiristämiseen. Esimerkiksi teräaseiden käyttö on yleistynyt väkivaltarikollisuudessa, ja jo hallitusohjelmassa on päätetty korottaa rangaistuksia vaarallisen esineen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen eli esimerkiksi puukon hallussapidosta.
Lisäksi oikeusministeriö myöntää valtionavustusta vakavan nuorisorikollisuuden, katujengi-ilmiön ja väkivaltaisen radikalismin torjuntaan. Oikeus- ja sisäministeriössä on laajasti hankkeita Suomen turvallisuustilanteen parantamiseksi.
– Tällaiset teot osoittavat, että perussuomalaisten pitkään vaatima viranomaisten resurssointi ja lakien kiristäminen on erityisen ajankohtaista, oikeusministeri Meri kommentoi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rangaistusten koventaminen katujengit väkivaltarikollisuus teräaseet nuorten väkivalta nuorisorikollisuus puukotukset radikalismi toimenpideohjelma Jengirikollisuus Oikeusministeriö Leena Meri Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksassa lisää puukotuksia – Suomen media ei kerro epäiltyjen taustoja

Väkivalta ja puukkoiskut yleistyneet – Koponen: ”Kaikki mahdollinen tehtävä väkivallan vähentämiseksi”

Oululainen kansanedustaja Jenna Simula kauppakeskus Valkean uudesta tapauksesta: ”Kaikki väkivalta on pyrittävä kitkemään, rikoksista tulee seurata yleisen oikeustajun mukainen rangaistus”

Sisäministeri Rantanen pitää Oulun puukotuksia järkyttävinä: ”Tämän on loputtava”

PS-poliisikansanedustajat: Väkivallan torjunta vaatii konkreettisia tekoja – ”Oikeus tutkia reppuja ja laukkuja ennaltaehkäisi väkivallantekoja”

Nieminen: Väkivallan kasvavaan ilmiöön on puututtava

Oululainen koulupoliisi Merja Rasinkangas nousee Sebastian Tynkkysen tilalle eduskuntaan, pohtii nuorten kasvavia ongelmia: ”Kaverivanhemmuus, rajaton ruutuaika, väkivalta, vapetus..”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













