Artikkeli kuva

Rami Lehto eduskunnassa. / Matti Matikainen

Rami Lehto iloitsee Lex Lindströmin läpiviennistä – ”Pitkäaikaistyöttömät olleet kuin elinkautisvankeja”

01.09.2016 |21:15

Kansanedustaja Rami Lehto (ps.) iloitsee Lex Lindströmin läpiviennistä budjettiriihessä.

– Yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien päästäminen eläkkeelle on inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti oikein. Tietenkin ihmisten työllistyminen olisi ensisijainen tavoite, mutta kun ihminen on yli 60 ja ollut viisi vuotta työttömänä, on heidän työllistymisensä ollut aivan olematonta.

Lehto muistuttaa, että vain yksi sadasta on työllistynyt, joten tuli aika miettiä muita toimenpiteitä.

– Pitkäaikaistyöttömät ovat olleet kuin elinkautisvankeja, jotka ovat odottaneet ”tuomionsa” päättymistä. Nyt heidän ei tarvitse lusia tuomitaan loppuun vaan perussuomalaisten ansiosta he saivat armahduksen.

– Perussuomalaiset ovat osoittaneet olevansa puolue, joka kantaa hallitusvastuunsa ja ajaa myös tärkeiksi katsomiaan asioita onnistuneesti läpi, Lehto toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
6.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
9.
Suomen uutiset logo

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä

04.04.2026 |09:48
10.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne: Ilmastolaki on susi ja niin on sen arviointikin

07.04.2026 |18:44

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää