

LEHTIKUVA
Ranne: Hallitukselta on iso kuva hukassa
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne peräsi kyselytunnilla hallitusta päivittämään tilannekuvansa.
– Suomi saa EU:n elpymisvälineestä noin 2 miljardia euroa. Se on lillukoita verrattuna siihen, että yksin viime vuonna yksityissektorimme velka kasvoi eli ylläpiti kysyntää lähes 13 miljardilla. Siis valtion velkaantumisen päälle. EKP:n tase on kasvanut pandemian alusta lähes 2 900 miljardilla eurolla, Lulu Ranne huomautti.
Rakenneongelmat ovat jäljellä
Ranteen mukaan markkinoille jo tulvinut ja edelleen luvattu raha aiheuttaa nyt todellisen ylikuumenemisen ja korkojen nousun uhan.
– Viimeiset 16 kuukautta tilanteet ovat muuttuneet nopeasti. Vuosi sitten määrätty elvytyslääke olisi nyt myrkkyä.
– Suomen ja etelän EU-maiden rakenneongelmat ovat jäljellä, mutta korjausvälineenä aika on nyt ajanut löysän finanssipolitiikan ja siten elpymisvälineen ohi, Ranne varoittaa.
Ranne vaati tietää valtionvarainministeri Matti Vanhaselta, onko hallituksella itsellään selkärankaa päivittää tilannekuvansa ja tehdä EU:lle jättipalvelus pysäyttämällä elpymisvälineen läpimeno, kun sitä selkärankaa ei eräältä oppositiopuolueelta tunnu löytyvän.
Pahaa osumaa nousevista koroista
Vanhasen mukaan, jos talous ylikuumenisi elvytyksen seurauksena, Euroopan keskuspankki kyllä reagoisi.
Ranne pitää Vanhasen vastausta uskomattoman ylimielisenä.
– Totta kai EKP reagoisi, se nostaisi korkoja! Juuri siitä varoitin kysymyksessäni. Valtion ja kuntien korkoriskit toteutuvat suhteellisen hitaasti, mutta velkaiset kansalaiset ottaisivat todella nopeasti pahaa osumaa nousevista koroista. Jokainen korkojen lisäprosentti söisi yli 3,5 miljardia yksityissektorin rahaa.
– Karmeinta on, että ministeri Vanhanen tietää tämän hyvin, mutta on ilmeisesti valmis vuodattamaan minkä tahansa määrän kansalaisten rahaa puolueensa poliittisen edun edestä, Ranne totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ylikuumeneminen EU-elvytyspaketti yksityissektori Matti Vanhanen Lulu Ranne Korot EKP Velkaantuminen hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Vanhat puolueet paniikissa velkapaketin kohtalosta – ”Eduskunnan ei tule alistua EU:n uhkailulle”

Italia on uudistumiskyvytön, joten maan pääministeri yrittääkin nyt muuttaa EU:ta – tavoitteena on rakentaa EU:sta lypsykone, joka tarjoilee rahalähetyksiä jatkossakin

PS kyselytunnilla: Miten suomalainen hyötyy siitä, että se maksaa italialaisten hulppeat lapsilisät ja espanjalaisten lyhyemmän työviikon?

Antikainen: Jos Suomea on uhkailtu EU:n suunnalta, olisi syytä kertoa kaikille, kuka uhkauksen on esittänyt

Ranne: EU:ta lähestyy kaikkien kriisien äiti

EKP:n viherhypetystä tulee tuutin täydeltä – miten EKP:n johtajat ovat sijoituksissaan noudattaneet paasauksiensa ohjeita?

Johtavat teollisuusmaat velkaantuivat viime vuonna 7 000 miljardin dollarin edestä – velkakirjat pääosin keskuspankkien holveihin
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää