

PS ARKISTO
Ranne: Hallitus ja kokoomus kuutamolla kuntataloudesta
Kansanedustaja Lulu Ranne kiinnitti maanantain (7.6.) Yle Svenskan vaalidebatissa huomiota siihen, että muut puolueet lupaavat enemmän ja parempia palveluita kaikille kuntalaisille ilman minkäänlaista realistista rahoitussuunnitelmaa. Sama lupailu on jatkunut kaikissa debateissa pitkin viikkoa.
– Kaikki puhuvat patenttilääkkeestä eli kasvusta, ja haluavat kuntiin lisää yrityksiä ja työpaikkoja. Kasvu se kaiken maksaa – kukaan vain ei kerro miten se kasvu, jolla kaikki lisähyvä maksetaan, saadaan aikaiseksi. Sellaista kasvua ei tule tapahtumaan, Lulu Ranne sanoo.
– Kuntien kasvumantra on jatkunut jo neljännesvuosisadan, ja mikä on tulos? Kunnat ovat investoineet kuvitellun kasvun tavoitteluun, jonka seurauksena niiden velka ja sen osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut vuosittain. Se oli vuonna 2020 jo 26 miljardia ja 11 %:ia BKT:sta. Kuntasektori on tehnyt vuodesta 1997 lähtien alijäämää joka vuosi, paitsi 2000 ja 2020. Vuosikatteet eivät riitä edes poistoihin, nettoinvestoinneista puhumattakaan.
Kasvu osuu vain muutamaan kuntaan
Ranne toteaa surkean tosiasian olevan, että jatkossa suurin osa kunnista ei pysty millään toimilla, ei verottamalla, ei kasvustrategioilla tai -investoinneilla, kattamaan edes nykyisiä kokonaismenojaan, puhumattakaan puolueiden vaaliohjelmien lisärahoitustarpeista.
Sen sijaan kunnat velkaantuvat jatkossa noin 2 miljardia euroa vuodessa.
– Yritykset seuraavat missä on työvoimaa sekä synergioita ja logistiikka toimii, ei siinä kaavoitus ja paikallinen kehitysyhtiö paljoa auta. Suomessa on 19 maakuntaa. 80 % yrityskannasta on 9 maakunnassa, ja 70 % uusista yrityksistä ja yrityksien lukumäärän nettokasvusta syntyy 7 maakuntaan. Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi vievät puolet kasvusta, ja sielläkin kasvu osuu vain muutamaan kuntaan, joilla on riittävä kriittinen massa ja sen suoma vetovoima.
Ainakin kaksi kolmasosaa putoamassa kyydistä
Ranteen mukaan iso kuva on, että ainakin kaksi kolmasosaa Suomesta on putoamassa kokonaan kyydistä. Pääosa kunnista sijaitsee suuralueilla, joiden kantokyky ei millään aluejako- tai hallintorakennemuutoksilla riitä kaikkien lakisääteisten palveluiden tuottamiseen ylipäätään, saati kaikille tasapuolisesti.
– On täysin vastuutonta luvata lisää hyvää kaikille, ja kannustaa kuntia tavoittelemaan kasvua laskun maksamiseksi. Näin kunnat ajetaan vain syvemmälle velkasuohon.
– Sitä laskua ei kuittaa kasvu, ei valtio, eikä sote-uudistus. Veronkorotusten tie on kuljettu loppuun, eivätkä mitkään lisäverot muutenkaan riittäisi paisuvien menojen maksamiseen. Pienillä kunnilla merkittävien säästöjen tekeminen on jo nyt äärimmäisen vaikeaa. Mikäli sote-uudistus toteutuu, tulee säästöjen tekeminen olemaan lähes mahdotonta. Näiden kuntien tehtäviä on pakko alkaa laittaa tärkeysjärjestykseen ja niitä on karsittava myös valtion toimesta sekä hoidettava alueellisena yhteistyönä, Ranne sanoo.
Asiat tärkeysjärjestykseen
Perussuomalaisten ratkaisussa ainoa mahdollisuus turvata elintärkeät peruspalvelut on lähteä supistamaan ja tehostamaan julkista sektoria kokonaisuudessaan, sisältäen myös paikallishallinnon.
Olemassa olevat panokset on siirrettävä sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan: esimerkiksi lastensuojeluun, perheiden tukeen, varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, ikäihmisten terveyden ja toimintakyvyn tukemiseen.
– Tuhlaamisen vastakohta ei ole palveluiden laadun ja määrän leikkaaminen, vaan hukan poistaminen. Lähes kaikkien kuntien ainoa varma rahalähde on vähentää tarpeetonta rahankäyttöä. Se tapahtuu laittamalla tehtävät, menot ja investoinnit tärkeysjärjestykseen, ja poistamalla hukka ja toissijainen toiminta. Joka väittää, että kunnat toimivat jo nyt optimaalisesti ja tuottavat vain lakisääteisiä palveluja, puhuu vastoin parempaa tietoaan.
– Tehostaminen ja tärkeysjärjestykseen laittaminen ei ole leikkaamista heikoimmilta, vaan nimenomaan heidän palveluidensa turvaamista, Ranne painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tehostaminen tärkeysjärjestys palvelut Yritykset Lulu Ranne Kunnat Velkaantuminen perussuomalaiset talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten keskeinen tavoite on käyttää viisaasti veronmaksajien rahoja: ”Menojen priorisointi ja maltillinen verotus hyödyttävät sekä työntekijöitä että yrittäjiä”

Halla-aho: Kunnat eivät ole maailmanparannuskoneistoja, joissa leikitään veronmaksajien rahoilla – ”Turhat menot karsittava pois – asiat on pantava tärkeysjärjestykseen”

Ranne: Muut puolueet irrallaan kuntatalouden tosiasioista

Sote-uudistuksesta tulossa jättilasku veronmaksajille, Saarikon vaalipaniikki kasvaa – Purra: ”Huippukallis himmeli on keskustan oma luomus”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












