

LEHTIKUVA
Ranne: Talouden toipuminen voi alkaa vasta, kun hallitus tunnustaa tosiasiat
Kansanedustaja, diplomi-insinööri Lulu Ranne muistutti hallitusta valtiopäivien avauskeskustelussa julkisen talouden tosiasioista.
Valtionvarainministeriön tuoreen Talouskasvun edellytykset tulevaisuudessa -raportin pohjana on ns. tarjontapuolen taloustiede. Sen mukaan kireällä verotuksella on erityisen kielteinen vaikutus kasvun edellytyksiin.
– Suomen talouden toipumisen keskeinen este onkin alati paisuva julkinen sektori ja siitä johtuva valtava verokiila. Tästä raportti ei kuitenkaan sano mitään, Lulu Ranne ihmettelee.
– Lääkkeeksi julkisen talouden ahdinkoonsa hallitus vaatii elinkeinoelämältä, yrityksiltä ja työntekijöiltä jatkuvasti kasvavaa tuottavuutta. Parempi lääke olisi kuitenkin julkisen talouden osuuden ja verokiilan pienentäminen.
Hallinnon menoista ei haluta leikata
Ranteen mukaan julkisen talouden toipuminen on aloitettava leikkaamalla määrärahaa, jonka hallinto käyttää itsensä pyörittämiseen. Pelkästään valtionhallinnon omat menot ovat lähes 29 % koko menopotista.
– Mutta mitä tekee hallitus? Hallinnonalojen kehyskauden menot ilman koronaa ovat noin 197 miljardia euroa. Valtionhallinnon ”tuottavuusohjelma” tavoittelee yhteensä 300 miljoonan euron menovähennyksiä kehyskauden loppuun mennessä. Se tarkoittaa vain noin 0,15 prosentin säästöjä neljän vuoden kokonaismenoista.
Ranne kysyykin hallitukselta, miten se voi edes esittää tällaista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vahvistaisi ostovoimaa ja lisäisi työllisyyttä veronkevennyksillä – hallitus haluaa jatkaa suomalaisten himoverottamista

Perussuomalainen vaihtoehto hallituksen talousarviolle: Hyvinvointia ja taloudellista vapautta kotitalouksille, leikkaukset vain menoeriin, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään

Ohisalo väistelee epämiellyttäviä kysymyksiä – ei suostu kertomaan, mistä vihreät leikkaisivat

Puoluesihteeri Grönroos: Punavihreä veropolitiikka on karvasta myrkkyä, etenkin omakotitalossa asuville autoilijoille

Perussuomalaiset kritisoivat hallituksen harjoittamaa politiikkaa: ”Verotus kiristyy, velka ja menot kasvavat, ostovoima ja kilpailukyky heikkenevät”

Hallitukselta leikkauslista vasta kuntavaalien jälkeen – perussuomalaisten mielestä julkista rahaa ei pidä enää kipata tarkoituksiin, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen

Ranne: Suomi valmistautuu Suurin pudottaja -ohjelmaan lihomalla varastoon
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









