Artikkeli kuva

Stram Kurs -puolueen johtaja Rasmus PaludanIn kiertue on herättänyt maahanmuuttajien järjestämiä mellakoita. / LEHTIKUVA

Rasmus Paludanin kielletty vaalitilaisuus keskeytyi hyökkäykseen Uppsalassa

03.05.2022 |16:07

Stram Kurs -puolueen johtaja jatkoi vaaliprovokaatioitaan Ruotsissa, puuttuvista luvista huolimatta. Vapunpäivän Koraanin poltto moskeijan edessä keskeytyi väkijoukon hyökkäykseen ja ainakin kaksi autoa otti osumaa.

Kiistellyn Stram Kurs -puolueen johtaja Rasmus Paludan toteutti vaalitilaisuutensa Uppsalassa, puuttuvista luvista huolimatta. Hän oli anonut poliisilta lupaa vaalitilaisuuden pitämiseen mutta saanut kielteisen vastauksen. Paludan on asettumassa ehdolle Ruotsin syyskuun valtiopäivävaaleissa.

Paikallisen moskeijan edessä tapahtunut Koraanin poltto jäi kesken, kun väkijoukko hyökkäsi Paludanin auton kimppuun (video). Tässä välikohtaus toisesta kuvakulmasta (video).

Poliisi jalkautui keskustelemaan paikallisten kanssa

Paikalle kerääntyi kolmisenkymmentä henkilöä ja pian myös useita poliisin joukkojenhallinta-ajoneuvoja. Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä epäiltynä poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta. 1950-luvulla syntynyt henkilö muun muassa potki ja hakkasi poliisiautoa.

Poliisi jatkoi vielä illalla turvaamistoimia Uppsalassa ja pyrki keskusteluilla paikallisten asukkaiden kanssa rauhoittamaan mielialoja.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus

02.02.2026 |15:03
4.
Suomen uutiset logo

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana

30.01.2026 |12:01
7.
Suomen uutiset logo

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot

03.02.2026 |15:34
10.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa

03.02.2026 |10:18

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää