

PS ARKISTO
Reijonen: Maatamme voidaan parhaiden turvata olemalla mukana Natossa
Nato-keskustelu nostattaa monenlaisia tunteita ja on hyvä, että keskustelua on käyty. Päätöksissä on tosiasiat ja faktat laitettava etusijalle, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
– Tämän vaalikauden alussa ei kenelläkään ollut tietoa, mitä tulee tapahtumaan ja mihin asioihin se johtaa. Kun Venäjä hyökkäsi naapurimaahansa Ukrainaan, niin kaikki muuttui. Meidän rajanaapurimme ryhtyi sotimaan rajanaapurinsa kanssa.
– Tuntuu sille, että Venäjä laittoi luottamussuhteensa pesukoneeseen, jossa asetuksina oli vesipesun sijasta todellinen veripesu. Kauheudet jatkuivat ja jatkuvat edelleen. Voimakas raakuus ei anna sijaa inhimillisyydelle. Tuloksena järkyttävää jälkeä ja anteeksiantamattomia toimia, Minna Reijonen muistuttaa.
Tosiasiat etusijalle
Suomi on Venäjän rajanaapuri kuten Ukraina. Nyt ei enää voida sanoa, etteikö Venäjä olisi mahdollinen uhka myös Suomelle. Tilanteet ovat muuttuneet Reijosen mukaan niin vakaviksi, että Suomen on mietittävä perinpohjin Suomen ja suomalaisten turvallisuutta.
– Rajamme takana on arvaamaton ja häikäilemätön valtio, toteaa Reijonen.
– Nato-keskustelu nostattaa monenlaisia tunteita ja on hyvä, että keskustelua on käyty. Päätöksissä on tosiasiat ja faktat laitettava etusijalle. Suomi ei halua sotaa, eikä varsinkaan, että kansamme joutuu kärsimään. Tarvitaan ennen kaikkea turvallisuutta.
Tiedottaminen keskiöön
Nato-käsittelyn aikana on tullut ilmi myös vääriä tietoja, huhupuheita ja propagandaa. Tarvitaan oikeaa tietoa. Tarve on aidolle tiedolle, joka perustuu faktoihin ja joka ei ole värittynyttä.
– Halusin nostaa Nato-keskustelussa esille tiedon tarpeen tässä suuressa päätöksessä ja sen, onko hallitus miettinyt tiedottamisen tärkeyttä, sanoo Reijonen.
– Olisi varmasti aika tiedottaa kotitalouksia ja suomalaisia esimerkiksi kotiin kannettavalla kirjeellä, jossa kerrotaan tosiasioita tästä tilanteessa. Mitä on tapahtumassa ja mitä Nato-päätös tarkoittaa. Kotitalouksia tiedotettiin korona-aikaan myös joka talouteen jaetuilla kirjeillä. Nyt tässä ajassa, kun vaikka minkälaista disinformaatiota liikkuu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja muissakin tietolähteissä, olisi hyvä keskittyä tosiasioihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nato-jäsenyys siirtyi muiden käsittelyyn – Purra: On aika keskittyä jo toisiin asioihin – ”Perussuomalaiset vaatii myös sisäistä turvallisuutta”

Hallituksen mukaan komissio ei anna Suomelle lupaa suojella rajojaan Venäjän siirtolaisaseelta – Purra: Olen erittäin pettynyt siitä, että hallitus lähetti asian kierrokselle

Perussuomalaiset: Nato-jäsenyys vähentäisi Suomen riippuvuutta EU:sta

Perussuomalaiset kannattaa Nato-jäsenyyttä: ”Kalliin isänmaamme suojaksi, ei ketään uhkaamaan”

Lulu Ranne: Kun Nato-läksyt on tehty, on talouden laiskanläksyjen aika
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Saksan kansallisen mediayhtiön ZDF:n uutisdokumentti paljastaa Hamasin soluttautumisen kansalaisjärjestöihin Euroopassa
Journalistit Carl Exner ja Ahmet Şenyurt selvittivät "Die Spur" -uutisdokumentissa, mitkä tahot ovat islamististen rakenteiden ja Hamasin propagandistien taustalla. Tutkivan journalismin dokumentti todentaa, kuinka Hamas-toimijat ovat merkittävissä rooleissa eurooppalaisissa yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä.

Hallitus korjaa yrittäjien eläkejärjestelmän vikoja: Eläkemaksu tulee jatkossa määräytymään nykyistä selkeämmin todellisten tulojen mukaan
Yrittäjien eläkemaksu laitetaan määräytymään nykyistä selvemmin todellisten tulojen mukaan.