Artikkeli kuva

Pirkko Ruohonen-Lerner. / LEHTIKUVA

Ruohonen-Lerner moitti ylipositiivisia arvioita Kreikan taloudesta ja esitti maalle euroeroa, sai mepeiltä aplodit

27.04.2017 |20:49

Euroopan parlamentti keskusteli torstain täysistunnossa Kreikan talouden sopeutusohjelmasta. Puheenvuoroissa nousivat esille Kreikan taloudesta viime vuosien aikana tehdyt ylipositiiviset ennusteet, jotka eivät vastaa maan talouden todellista tilaa.

Euroryhmän puheenjohtajan Jeroen Dijsselbloemin mukaan Kreikassa tarvitaan mm. velkahelpotuksia ja työmarkkinareformeja. Hän myös uskoi, että Kreikasta löydetään sopu jo hyvin pian.

Porvoolainen europarlamentaarikko, talous- ja raha-asioidenvaliokunnan jäsen Pirkko Ruohonen-Lerner (ps, ecr) piti epärealistisena arviota Kreikan tilanteen parantumisesta.

– Kreikan perusylijäämän kasvu ei todennäköisesti tule kestämään kovin pitkään. Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan se johtui kertaluontoisista tekijöistä, kuten suuremmasta verokertymästä.

Ruohonen-Lerner huomautti myös, kuinka Lissabonin sopimus kieltää euroalueen jäsenmaan velan nimellisen leikkaamisen. Lisäksi hän korosti, että Kreikan suurin ongelma ei ole velka, vaan maan puuttuva kilpailukyky.

– Koko ajan on ollut olemassa nopea ja kivuttomampi tie ulkoisen kilpailukyvyn palautukseen, nimittäin eurosta luopuminen, Ruohonen-Lerner tiivisti puheensa lopuksi.

Useat mepit tervehtivät tätä puheenvuoroa aplodein. Keskustelussa nousivat esiin myös Kreikan tekemät laajat uudistustoimet ja korkea työttömyys sekä näiden sosiaaliset vaikutukset.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
6.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
7.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää