

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsi purkaa kannustinloukut – tuet eivät saa olla suurempia kuin palkka
Ruotsalainen hyvinvointi on rakennettu kaikkien yhteisellä työllä ja ruotsidemokraattien tukema hallitus haluaa näin olevan jatkossakin. Yhteiskunnan myöntämät tuet ovat tilapäistä tarvetta varten, eivät jatkuvan toimeentulon lähde. Työnteko tulee olemaan Ruotsissa tukien avulla elämistä tuottoisampaa vuoden 2025 alusta.
Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus on aloittanut selvitystyön, jonka tavoitteena on saada aikaan maahan tukikatto. Käytännössä kyse on siitä, ettei sosiaali- ja asumistukien yhdistetty määrä voisi ylittää tavallista työnteosta saatavaa palkkaa.
– Yksittäiset tuet eivät välttämättä ole suuria mutta kun niitä pinotaan päällekkäin, ne nousevat nopeasti niin korkeiksi, että tavallisten työtulojen on vaikea kilpailla tukikertymien kanssa, toteaa pääministeri Ulf Kristersson työnantajien Svenskt Näringsliv-julkaisussa.
Tukikatto tai rajoituksia tukien yhdistämiseen
Selvitystyötä johtavan Maria Hemström Hemmingssonin tulee saada urakkansa valmiiksi joulukuuhun mennessä vuonna 2024. Hän voi ehdottaa joko kruunumääräistä tukikattoa tai muutoksia mahdollisuuksiin saada erityyppisiä tukia samanaikaisesti.
Ruotsidemokraatit ja hallitus haluavat, että mahdolliset sosiaalituet ovat tulevaisuudessa sidoksissa työntekoon, eivät maassa asumiseen.
Toimeen on tultava omillaan
Tarkoitus on myös palauttaa tukijärjestelmälle sen alkuperäinen tarkoitus: se on tarkoitettu tilapäiseksi avuksi tarpeeseen, eikä jatkuvan toimeentulon lähteeksi. Ihmisten pitää tulla omillaan toimeen.
– Ihmisiä on kannustettava työntekoon ja siten osallistumaan ruotsalaisen hyvinvoinnin rakentamiseen. Se on ensiarvoisen tärkeätä koko yhteiskunnan kannalta, huomauttaa ruotsidemokraattien valtiopäiväryhmää johtava Linda Lindberg hallituksen tiedotteessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jatkuvan toimeentulon lähde tilapäinen apu yhteiskunnan myöntämät tuet Linda Lindberg Maria Hemström Hemmingsson tukien yhdistäminen Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta porvarihallitus tukikatto sosiaalituet työnteko Ulf Kristersson Kannustinloukut Asumistuki Ruotsidemokraatit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Suomella ei ole varaa rahoittaa oleskeluyhteiskuntaa – ”Hyvinvointi syntyy siitä, että työkykyisillä on työtä ja että he saavat työstään palkkaa, jolla tulee toimeen”

Ruotsi alkaa määrätietoisesti torjua matalapalkkamaahanmuuttoa – uusi hallitus kaksinkertaisti tulorajan, joka on edellytyksenä maahanpääsylle

Ruotsi tiukentaa kansalaisuuden saamisen ehtoja: toimeentulovaatimus ja pitempi asumisaika

Näin järkyttävän kallista työttömyyden laastarointi on: Viime vuonna työttömyysetuuksia maksettiin 3,7 miljardin euron edestä

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: ”Karut vaikutukset joka sektorille”

Pääministeri Kristersson: ”Islamin kritisointi on täysin sallittua Ruotsissa”

Jimmie Åkesson vie ruotsidemokraatteja jo seuraaviin vaaleihin: ”Rikkinäistä valtiota ei korjata roudarinteipillä”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















