

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Saarikangas: Pelastetaan Hurstin työn jatko – ”Sosiaalisilla ongelmilla on sitä korkeampi hintalappu, mitä myöhemmin niihin puututaan”
Perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Markku Saarikangas kysyy avoimessa kirjeessään päättäjille, haluavatko nämä, että pääkaupunkiseudun suurin hyväntekijä Heikki Hursti joutuu lopettamaan pyyteettömän toimintansa muutaman sadantuhannen euron takia.
– Ilmeisesti kyllä, koska mikään taho ei ole valmis tukemaan Hurstin toiminnan jatkamista, Saarikangas ihmettelee.
Avuntarve kymmenkertaistunut
Saarikangas osoittaa kysymyksensä erityisesti Helsingin pormestari Jan Vapaavuorelle, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelälle, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljaselle, pääministeri Juha Sipilälle (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok.) sekä sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalle (sin.).
– Kun Veikko Hursti menehtyi vuonna 2006 ja Heikki Hursti aloitti isänsä ja äitinsä työn jatkamista, oli Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö siirtynyt juuri uusiin tiloihinsa Vaasankadulle. Asiakkaita ruokajonossa oli kaksi kertaa viikossa noin 300-350 henkilöä/kerta. Siis noin 700/viikko.
– Nyt 11 vuotta myöhemmin avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut yli kymmenkertaiseksi, noin 7 000-8 000 ihmiseen viikossa. On inhimillisesti uskomatonta, että Heikki Hursti vapaaehtoisineen on pystynyt tästä kaikesta suoriutumaan, Saarikangas kirjoittaa.
Lahjoitusvarat eivät riitä
Saarikangas on pahoillaan, ettei Hurstin saama taloudellinen tuki riitä enää pitkään ruoka- ja vaateavun toimipisteen kustannuksiin ja toiminnan pyörittämiseen.
– Ikävä kyllä, nyt alkaa loppu häämöttämään, eivätkä lahjoitusvarat ja talkootyö riitä. Avun tarvitsijoiden määrä on kasvanut niin suureksi ja samaan aikaan yhteiskunnan jo ennestään minimaalinen tuki on vain entisestään laskenut.
Nyt tarvitaan poliittista tahtoa
Saarikankaan mukaan Hurstin avustustoiminnan jatkuminen edellyttäisi pikaisesti uusia logistiikkatiloja, rahallista tukea noin 500 000 euroa vuodessa sekä lupausta pitkäaikaisesta rahoituksesta, jotta toimintaa voidaan suunnitella ja kehittää optimaalisesti.
– Me, allekirjoittaneen johdolla, tarjoamme tarvittavan asiantuntijaverkoston Hurstin toiminnan edelleen kehittymisen varmistamiseksi. Molemmat järjestyvät helposti, mikäli vain poliittista tahtoa löytyy.
– On aivan käsittämätöntä, että ruoka-avusta joudutaan kieltäytymään, koska ei ole riittävää varastokapasiteettia. Olen vakuuttunut, että esimerkiksi STARAn tiloista löytyisi Hurstille tarvittavat varasto-ja logistiikkatilat sekä palvelut.
Auttamatta jättäminen tulisi kalliiksi
Saarikankaan mielestä esimerkiksi pääkaupunkiseudun kolme kaupunkia voisivat tukea Hurstin toimintaa vuosittain esimerkiksi 200 000 eurolla per kaupunki.
– Olen täysin vakuuttunut, että kaupunkien osallistuessa kustannusten jakoon yksityiset yritykset kyllä tulevat talkoisiin mukaan, kuten ovat jo nyt mukana. Nykylahjoittajat sekä yritykset tarvitsevat uskon, että asia on meille kaikille tärkeä ja että taakanjakajia on muitakin.
– Hurstien työ vaikuttaa suuresti koko pääkaupunkiseudun vähäosaisten elämään. Toiminnan päättyminen maksaa monin kerroin enemmän kuin sen hengissä pitäminen. Sosiaalisilla ongelmilla kun tuppaa olemaan aina vain korkeampi hintalappu, mitä myöhemmin niihin puututaan, Saarikangas muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu esittää kaupungilta 50 000 euron tukea Heikki Hurstin ruoka-aputoiminnan turvaamiseksi

Suomalaisille kodittomille katto pään päälle – perussuomalaiset ehdottaa ”Katto kaikille”–ohjelmaa

Hallitus leikkasi ruoka-avun tuen nolliin – yli sata ruoka-apupistettä jää kokonaan vaille tukea
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













