

LEHTIKUVA
Seksuaalijärjestöille muhkea avustuspotti veikkausvoittovaroista: Setalle vajaa miljoona, Sexpolle melkein 400 000 euroa
Seksuaalisiin suuntautumisiin sekä sukupuolimoninaisuuksiin toiminnassaan keskittyvä Seta ry on jälleen haalinut mukavan summan veikkausvoittovaroja. Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskus (STEA) on myöntänyt Setan kattojärjestölle huimat 762 472 euroa tälle vuodelle käytettäväksi. Lisäksi avustuksia saavat Setan paikalliset jäsenjärjestöt.
Myönnetyistä rahoista 319 000 euroa menee yksinomaan Setan toiminnan perusrahoitukseen. Järjestön palkkalistoilla on tällä hetkellä ainakin seitsemän työntekijää. Valtakunnallisen Setan STEA-avustuspotti on kasvussa, sillä viime vuonna Setan kassaan kilisi 711 396 euroa.
Muuten Seta aikoo käyttää avustusrahoja niin sanottuun sukupuolivähemmistöön kuuluvien ja heidän läheistensä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen vertaistukiryhmien, neuvonnan, yksilötapaamisten, kouluttamisen ja tiedottamisen avulla. Seta lupaa tarjota vastaavia palveluja myös ikäihmisille. Jäsenjärjestöilleen Seta jakaa 50 000 euroa.
Sukupuoli-identiteetin jäsentymisen tukemista
Kaiken kaikkiaan Seta-toimintaan lohkeaa veikkausvoittovaroista tänä vuonna 998 472 euroa eli lähes miljoona euroa, koska STEA jakaa suoraan varoja myös Setan paikallisille jäsenjärjestöille.
Pirkanmaan Seta ry saa yhteensä 167 000 euroa joka käytetään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisten seksuaalisen suuntautumisen, seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin jäsentymisen tukemiseen, elämänhallinnan ja hyvinvoinnin lisäämiseen valtakunnallisen puhelin- ja verkkoauttamisen (Sinuiksi-palvelu) sekä alueellisen vertaisryhmätoiminnan, kouluyhteistyön ja turvapaikkatyön kautta.
Turun seudun Seta saa 69 000 euroa. Rahat käytetään sateenkaari-ihmisten sosiaaliseen vahvistamiseen koulutusten, kouluvierailujen sekä vertaistukitoiminnan ja palveluohjauksen keinoin.
Sexpon neljän vuoden STEA-potti yli 1,6 miljoonaa
Sexpo-säätiö muun muassa järjestää seksuaalineuvonta- ja terapiapalveluita sekä kouluttaa seksuaalisuuden parissa työskenteleviä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia.
Sexpo saa tänä vuonna 398 662 euroa STEA:n kautta. Avustuksesta suurin osa, 263 662 euroa on korvamerkitty Sexpon perusrahoitukseen, eli käytännössä ilmeisesti ainakin henkilöstön palkkakuluihin. Sexpon verkkosivujen mukaan työntekijöitä on kymmenen. Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen esiintyy toisinaan mediassa asiantuntijaroolissa. Paalanen on muun muassa puolustanut ihmisten ja eläinten välisiä seksuaalisuhteita.
Sexpon toiminnan rahoitus nojaa enimmäkseen STEA:lta saatavaan rahalliseen tukeen. Summat ovat suuria, sillä pelkästään vuosille 2017-2020 STEA on jakanut Sexpolle 1 633 701 euroa. Osan tuloistaan Sexpo saa myös koulutus- ja konsultaatiotoiminnasta ja asiakasmaksuista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hurstin leipäjonoille ei heru STEA-avustuksia: Turha hakea, kun aina tulee kieltävä vastaus – ”Yhden kommentin mukaan meillä on jo liikaa rahaa”

STEA jakoi yli puoli miljoonaa euroa somalien yhdistystoimintaan

Kaarnavenemiehille taas jättipotti – hautomotoimintaan lapioitu jo yli miljoona euroa STEA-avustuksia

Helppoa rahaa: Maahanmuutto- ja monikulttuuriyhdistyksille jaettiin veikkausvoittovaroista 5,5 miljoonaa euroa

Vallin: Hallituksen pelisilmä pettää taas – sukupuolineutraali henkilötunnus keskellä pandemiaa?

Tavio: Urheilua televisioon

Valtioneuvostossa häärää salaperäinen sateenkaariverkosto – valmistelee jo sateenkaaripoliisien toiminnan järjestämistä

Ronkainen valtion koronatuesta: ”Rahaa kipattu Kankkulan kaivoon”

Pokeriammattilainen: Veikkaus haluaa pitää ongelmapelaajien rahat – vaatii maksuestoa ulkomaisille pelisivustoille
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.















