

Slunga-Poutsalo: ”Sietämättömän korkeilla bensan ja sähkön hinnoilla rahoitetaan nykymuotoista humanitaarista maahanmuuttoa”
– Tulevissa vaaleissa ratkaistaan, ovatko suomalaiset valmiita maksamaan entistäkin korkeampia veroja samanaikaisesti, kun leikataan suomalaisten sosiaaliturvaa sekä muita etuuksia kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden ja humanitaarisen maahanmuuton kustannusten kattamiseksi, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka-Slunga Poutsalo vaatii kaikkia puolueita tuomaan rehellisesti ja läpinäkyvästi ohjelmissaan esiin, mihin suomalaisten veroeurot käytetään ja minkälaista politiikkaa ne ajavat vaalipuheiden jälkeen.
– Läpinäkyvyys ja kustannusvaikutusten julkisuus ovat keskeisiä politiikan vaatimuksia. Veronmaksajilla on oltava oikeus tietää, mihin heidän kovan työnsä tuloksesta kerätyt veroeurot käytetään, jos luottamusta poliittiseen järjestelmään halutaan vahvistaa.
– Puolueiden edustajien julkiset mielipiteet kääntyvät vaalien alla kuin tuuliviiri, riippuen siitä, minkälaista palautetta toreilta ja turuilta tulee. Linjat ja päätökset on kuitenkin tehty, kaikki muu on vaalipuhetta. Äänestäjän kuluttajansuojan perään voi oikeutetusti kysyä, puoluesihteeri sanoo.
Tavallinen suomalainen maksaa kustannukset
Perussuomalaiset ovat pitkään vaatineet laskelmia, eli toisin sanoen todellisia lukuja, miten paljon erityisesti humanitaarinen maahanmuutto maksaa suomalaisille veronmaksajille.
– Perussuomalaiset saivat tämän vaatimuksen kirjattua myös Sipilän hallitusohjelmaan. Alkuun sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet pelasivat aikaa sekä kiemurtelivat ja väittivät harhaanjohtavasti, että selvitystä varten tarvittavia virallisia tilastollisia lukuja ei ylipäätään ole saatavilla. Kun perussuomalaiset saatiin aktiivisilla toimenpiteillä heitettyä hallituksesta, selvitys maahanmuuton kokonaiskustannuksista hiljaa haudattiin.
Perussuomalaisille maahanmuuttopolitiikka on ennen muuta taloudellinen kysymys.
– Poliittisten päätöksen tulee perustua taloudellisiin laskelmiin. Ainoastaan näiden pohjalta on mahdollista tehdä perusteltuja poliittisia ja oikeudenmukaisia valintoja. Maahanmuuton kustannukset lankeavat viime kädessä aina tavallisten suomalaisten maksettaviksi, Slunga-Poutsalo muistuttaa.
Somaliasta ja Irakista tulleista suurimmat kustannukset
Suomen Perustan tänään julkaisema, maahanmuuttajien elinkaarivaikutuksia julkiseen talouteen tarkasteleva tutkimus on laajin koskaan Euroopassa tehty tutkimus humanitaaristen maahanmuuttajien lopullisesta, koko eliniän, karttuvasta saldosta veronmaksajille.
Tutkimuksen mukaan Somaliasta tai Irakista Suomeen muuttavan 20-24-vuotiaan henkilön kustannukset veronmaksajalle ovat henkilön koko elinkaaren aikana jopa miljoona euroa.
Slunga-Poutsalo sanoo, että tutkimus paljastaa, miksi kestävyysvajettamme ei ole edes talouden nousukautena pystytty kuromaan umpeen.
– Julkisuudessa on toistuvasti vähätelty, ettei Suomessa ole mitään ongelmaa, koska humanitaarisen maahanmuuton osalta tulijoiden määrä on laskenut vuositasolla 2 000-3 000 tulijaan. Todellisuus on toinen kuin julkisuudessa väitetään. Nämäkin niin sanotut pienet luvut kasvattavat kestävyysvajettamme 2-3 miljardilla eurolla.
Sähköstä ja polttoaineista kerätään 4,7 miljardia
Slunga-Poutsalo nostaa esille yhden asian, miten tavalliset suomalaiset hyötyvät jos perussuomalaisten vaatimus humanitaarisen maahanmuuton lopettamisesta toteutuu.
– Poimitaan esimerkiksi ainoastaan yksi luku valtion budjetista keskustelun pohjaksi mittakaavaa antamaan. Jokapäiväisistä välttämättömyyshyödykkeistä kuten sähköstä ja polttoaineista kerätään suomalaisilta tänä vuonna veroja 4,7 miljardia euroa.
– Jokainen suomalainen voi laskeskella, noituessaan asiasta bensapumpulla ja sähkölaskua maksaessa, että sietämättömän korkeilla hinnoilla itse asiassa rahoitetaan nykymuotoista humanitaarista maahanmuuttoa.
Perussuomalainen ilmastopolitiikka ei kurita suomalaisia
Perussuomalaisten puoluesihteeri painottaa, että tulevissa vaaleissa ratkaistaan, ovatko suomalaiset valmiita maksamaan entistäkin korkeampia veroja samanaikaisesti, kun leikataan suomalaisten sosiaaliturvaa sekä muita etuuksia kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden ja humanitäärisen maahanmuuton kustannusten kattamiseksi.
Perussuomalaiset irtautui äskettäin eduskuntapuolueiden yhteisestä ilmastotyöryhmästä.
– Kahdeksan eduskuntapuolueen ilmastopoliittinen sitoumus on tavalliselle veronmaksajalle lohduton. Suomen olisi laskettava päästöjä enemmän ja nopeammin kuin missään muualla EU:ssa – samalla lisäten kokonaispäästöjä EU:ssa. Nämä hurmahenkiset päästötavoitteet kuristavat suomalaisen teollisuuden hengiltä, ja nostavat jo ennestään korkeat kulkemisen ja asumisen kustannukset sietämättömiksi.
– Meillä perussuomalaisilla on ilmastopoliittinen vaihtoehto. Perussuomalainen vaihtoehto ei kurita suomalaisia eikä suomalaista teollisuutta. Se itse asiassa vähentää konkreettisesti EU:n kokonaispäästöjä. Me perustelemme vaihtoehtoamme sillä tosiasialla, että Suomi on vuodesta 1990 leikannut päästöjään kaksi kertaa enemmän kuin muut EU-maat keskimäärin, Slunga-Poutsalo muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- bensan hinta kotitaloudet Maahanmuuton kustannukset Tutkimus ilmastopolitiikka Sosiaaliturva Suomen Perusta Riikka Slunga-Poutsalo perussuomalaiset Energia Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tutkimus: Suomeen muuttava somali tai irakilainen käy kalliiksi veronmaksajalle – jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja

Valtion budjetti ei kerro, paljonko maahanmuutto todellisuudessa maksaa veronmaksajille – perussuomalaiset vaativat läpinäkyvyyttä kustannuksiin

Maahanmuuttajien elinkaarikustannukset vihdoin selvitetty – tutkimusjulkistus maanantain Tuumaustunnilla
Viikon suosituimmat

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Opiskelijamaahanmuutto kiristyy – Purra: ”Suomi astuu taas askeleen kauemmaksi järjettömyydestä”
Hallitus käynnistää ensi vuonna lainvalmistelun, jolla opiskelijamaahanmuuton ehtoja ja perheenjäsenten maahantuloa kiristetään selvästi. Tieto tulevasta uudistuksesta on jo kulkeutunut maailmalle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää












