

LEHTIKUVA
Soini: EU:n naapuruuspolitiikka ei ole onnistunut
Ukrainan kriisin opetus on, että EU:n naapuruuspolitiikka ei ole onnistunut. Näin sanoi perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini eduskunnan suuressa Venäjä-keskustelussa.
– EU:n tavoitteet olivat liian laajoja suhteessa taloudelliseen kantokykyyn ja vaikutusvaltaan naapurustossa. Valiokunta korostaa, ettei naapurusto esimerkiksi kaikilta osin jaa EU:n arvoja eikä länsimaista demokratiaa. Myös politiikan toimeenpano on ollut horjuvaa, Soini moitti.
Soini totesi, että EU:n naapuruuspolitiikan tulisi olla jäntevää, mutta vastuun tulisi olla jäsenmailla.
– EU:n politiikkaa ei tule jättää EU:n byrokraattien vangiksi. EU:n politiikka ei saisi myöskään rajoittaa jäsenmaiden omia yhteyksiä eri suuntiin, hän linjasi.
Heikko tai liian vahva
Venäjä ovat pahaksi
Soini sanoi Ukrainan kriisin muuttavan Euroopan tilannetta, mikä heijastuu myös Suomen tilanteeseen ja talouteen.
– Venäjän kehitystä täytyy tarkastella historiaa vasten. Heikko Venäjä on Suomelle yhtä epätoivottava kuin suurvaltaideologiaansa toteuttava vahva Venäjä, Soini sanoi.
– EU:n pakotteet ovat välttämätön ja johdonmukainen osa Venäjän-politiikkaa, mutta ne eivät ole Venäjän talousahdingon päällimmäisin syy. Venäjän talouden heikentyminen ja vastapakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin, miltä Suomen täytyy koettaa suojautua. Minkäänlaista etupiiriajattelua ei Suomi saa hyväksyä, Soini korosti.
Putin arvaamaton
Vladimir Putinin politiikka ei ole vain reaktiota lännen toimintaan, Soini korostaa.
– Historiallinen näkökulma täytyy pitää kirkkaana mielessä!
Putinin puheet ovat ristiriitaisia. Se voi olla Soinin mielestä tarkoituskin: Venäjä voi antaa tahallaan arvaamattoman kuvan itsestään: sellaisen valtion reaktioita pelätään ja varotaan, millä on Venäjän näkökulmasta hyvä vaikutus.
– Mitä pidämme ihmeellisenä, voi olla toisesta näkökulmasta taitavaa, Soini huomautti.
Venäläisvähemmistöstä
ei saa antaa tehdä uhria
Soinin mielestä Suomen 60 000 venäläistaustaista ihmistä voi olla myös voimavara.
– Mutta pitää välttää tilannetta, että se olisi ulkomaan informaatiosodassa uhri, Soini painotti.
– Venäjän kehitystä täytyy tarkastella aina pitkällä aikavälillä. Suomella on rajanaapuri, jonka kehitystä on nyt vaikeaa ennustaa. Näyttää, ettei Venäjä ole luopunut vastakkainasettelusta. Mutta Suomen täytyy silti hakea käytännöllisiä ratkaisuja.
VELI-PEKKA LESKELÄ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jussi Niinistö: Puolustus kuntoon tai heräämme kasakan nauruun

Venäjällä suuri rantatontti Upinniemen varuskunnan välittömässä läheisyydessä
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













