Artikkeli kuva

Markku Ulander

Soini: Pakolaiskriisiä ei maksateta Suomen köyhillä

12.03.2016 |13:35

Viime vuonna alkaneen pakolaiskriisin kustannuksia ei maksateta suomalaisilla köyhillä. Näin linjasi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vastatessaan toimittajien kysymyksiin lauantaina puoluevaltuuston kokouksessa eduskunnan Pikkuparlamentissa.

– Meidän kantamme on se, että turvapaikanhakijoiden kustannuksia ei voida maksattaa pienituloisilla suomalaisilla, hän sanoi.

Mistä rahat sitten otetaan?

– Sitä varten meillä on kehysten ulkopuolisia rahoja, Soini sanoi ja mainitsi esimerkkinä myös työttömyyden hoidon määrärahat. Myöskään työttömyyden kustannuksia ei voida tietää etukäteen.

Asia käydään läpi hallituksen kehysriihessä ja rahoitusta mietitään siellä kokonaisuudessa niin, etteivät köyhät joudu kärsimään.

– Se on perussuomalaisen puolueen kanta: tätä äkkinäistä pakolaiskriisiä, jota on ollut hyvin hankalaa ennakoida, ei saa maksattaa suomalaisilla, Soini vahvisti.

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi