Tagi: Espanja

LEHTIKUVA

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n mukaan alkuvuoden aikana Espanjan Kanariansaarille on saapunut noin kaksinkertainen määrä laittomia siirtolaisia viime vuoteen verrattuna. Suurin osa tulijoista on turvallisiksi luokitelluista maista, joten heidän mahdollisuutensa saada turvapaikkaa EU:sta ovat vähäiset. Palautuksia ei voida kuitenkaan järjestää koronarajoitusten vuoksi, Politico kirjoittaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Hallituksen ministerit, esimerkiksi Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen, ovat perustelleet EU-elvytyspakettia Suomen viennin tukemisella. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kuitenkin huomautti juuri eduskunnassa, että elvytyspaketin suurimmat edunsaajat, Italia ja Espanja, eivät ole edes Suomen kymmenen suurimman vientimaan joukossa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Espanjan poliisivoimiin on perustettu noin sadan hengen yksinomaan ihmissalakuljetuksen torjumiseen keskittyvän yksikön, espanjalaislehti El País kirjoittaa. Viime joulukuusta alkaen ryhmä on suorittanut neljä kiinniotto-operaatioita. Poliisin mukaan huumeiden salakuljettajien tietotaito on helposti muokattavissa ihmisten salakuljettamiseen Kanariansaarilta mantereelle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Italia on päättänyt käyttää EU:n koronatuesta saamansa rahat muun muassa maan alhaisen syntyvyyden nostamiseksi samaan aikaan kun Espanja käyttää oman osuutensa teollisuuden parantamiseen ja nelipäiväisen työviikon kokeiluun. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee, eikö myös Suomessa olisi lapsiperheitä, joille tukirahat kelpaisivat.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Vaikka Euroopan unionin koronatukipaketin on vakuuteltu useiden ministerien toimesta olevan kertaluontoinen ja poikkeuksellinen, viime päivien aikana muutama Euroopan suurista maista, kuten Italia ja Ranska, ovat ilmaisseet halunsa kasvattaa elvytyspakettia viime kesänä sovittua 750 miljardia euroa suuremmaksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Espanjassa on noussut kohu vasemmistohallituksen myöntämästä 53 miljoonan euron tuesta pienelle, tappiolliselle Plus Ultra -nimiselle lentoyhtiölle, jota epäillään myös yhteyksistä Venezuelan valtiojohtoon. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on tuohtunut tapauksesta ja julkaisi maanantaina Twitter-tilillään päivityksen Espanjan tukipäätökseen liittyen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset on tänään jättänyt hallitukselle välikysymyksen EU:n 750 miljardin euron elvytyspaketista. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan EU haluaa käyttää koronaa hyväkseen edistääkseen liittovaltioprojektin keskeistä hanketta, eli jäsenmaiden sitomista yhteiseen velkaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eurooppa on taas jakautumassa kahtia. Tuttu pohjoisen ja eteläisen Euroopan jakolinja kulkee taloudessa eurokriisivuosien tapaan. Uusi jakolinja käydään moraalisesta oikeudesta. Pohjoiset maat haluavat olla tarkkana oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa.  Lue lisää >