

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Veikko Vallin yrittäjille ja tapahtuma-alalle suunnatuista koronatuista: ”Jokainen hakukierros on hakukriteerien takia osittain epäonnistunut”
Talousvaliokunnan valiokuntavastaava, kansanedustaja Veikko Vallin ei pidä hallituksen harjoittamaa koronatukipolitiikkaa erityisen onnistuneena. Vallin kertasi keskiviikkona eduskunnassa pitämässään puheessa hallituksen toiminnan puutteita suomalaisten yrittäjien tukemiseksi erityisesti ravintola-, musiikki- ja tapahtuma-aloilla.
Veikko Vallinin mukaan hallitus äänesti perussuomalaisten ehdotukset kumoon, vaikka toi osan niistä myöhemmissä kustannustukipaketeissa uudestaan käsittelyyn. Tämä kulutti aikaa ja aiheutti yrittäjille turhaa kärsimystä.
– No, miten korvaaminen on onnistunut? kysyi Vallin salissa.
– Vastaus on, että ei erityisen hyvin. Tukia on voinut hakea lyhyissä muutaman kuukauden pätkissä, ja jokainen hakukierros on hakukriteerien takia osittain epäonnistunut. Olemme matkan varrella yrittäneet puuttua hakukriteerien vikoihin, mutta hallitus ei ole meitä kuunnellut.
Puheessaan Vallin nosti esiin useita esimerkkejä, joissa hallituspuolueet äänestivät perussuomalaisten ehdotuksen kumoon.
Turhauttaa yrittäjien puolesta
Vallinin mukaan hallituksen talouspoliittinen kokemattomuus on näkynyt koronatoimien hoidossa.
– On ollut turhauttavaa, kun hyviä ehdotuksiamme ei kuunneltu, mutta sitten muutaman kuukauden kuluttua onkin havaittu meidän olleen oikeassa ja tuotu lähes sama asia uudessa hallituksen esityksessä päätettäväksi. Siinä on sitten kuitenkin mennyt aikaa hukkaan monta kuukautta. Kun samaan aikaan saa palautetta ja tietää, minkälainen se ahdinko näiden tiettyjen alojen yrittäjillä on siellä ollut, niin kyllä se pistää vihaksi, toteaa Vallin.
Hallituksen tärkeysjärjestys päälaellaan
Puheensa lopussa edustaja Vallin muistutti, miten päälaellaan hallituksen tärkeysjärjestys on:
– Arvoisa hallitus, olette elpymisvälineen ja muiden EU-vedätysrahastojen kautta tukeneet muiden maiden, muun muassa Italian ja Espanjan, yrityksiä erittäin avokätisesti lisäämällä Suomen valtion yhteisvelkavastuita pitkälle tulevaisuuteen. Jos ne miljardit eurot olisi käytetty kotimaassa, kuten moni asiantuntija on ehdottanut, olisi hyöty ollut Suomen taloudelle huomattavasti parempi, Vallin kertasi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yhteisvelka EU:n elpymisväline kustannustukipaketti musiikkiala koronatoimet velkavastuut koronatuet tapahtuma-ala ravintola-ala tärkeysjärjestys yrittäjät Veikko Vallin Talouspolitiikka Italia hallitus Espanja
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomalaiset rahoittavat Italian lapsitalkoot ja Espanjan lyhennetyn työviikon – Koponen: ”Miksi hallitus tekee tämän meille?”

PS kyselytunnilla: Miten suomalainen hyötyy siitä, että se maksaa italialaisten hulppeat lapsilisät ja espanjalaisten lyhyemmän työviikon?

Yhteisvastuu alkaa vuodenvaihteessa: Suomalaispankit saattavat joutua maksamaan italialaisten pankkien miljarditappioita.

Koronatukia saava Italia kasvattaa julkisia menoja – suomalaiset käytännössä maksavat italialaisten sähkölaskuja

Viisi tähteä: Ravintola-ala siirtää työvoimakustannuksia yhteiskunnalle – näköpiirissä rakenteellisen halpatyövoiman luominen
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














