hallitus
Kolumni: Heikko talous, väistämätön talouspolitiikka ja opposition poraus
Tuore talousennuste on taas päätynyt tuomitsemaan kuluvan vuoden nollakasvuiseksi ja lupaamaan kasvua vasta ensi vuonna. Velkasuhteen kasvua ei saada pysähtymään edes väliaikaisesti. Hallitukselle, jonka piti korjata asiat kahden vaalikauden aikana tämä on noloa, ja oppositiolla on kissanpäivät. Mutta mikä meni pieleen, kenen syytä kaikki on ja tekisikö oppositio sittenkään asioita eri tavalla? kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Purra: Hyvän luottoluokituksen menetys nostaisi rahoituskustannukset kestämättömiksi
Valtiovarainministeri Riikka Purra korosti eduskunnan budjettikeskustelussa julkisen talouden vakauden ja hyvän luottoluokituksen ratkaisevaa merkitystä Suomelle. Ministerin mukaan istuva hallitus on tehnyt sopeutuksissa osansa ja samaa polkua tulee maratonmaisesti jatkaa tulevinakin vuosina. Suomen rakenteellinen menotaso aivan liian korkea suhteessa tulonmuodostuskykyyn.
Perussuomalaiset: Talouden sopeutuksen jatkaminen ei ole ideologinen valinta vaan välttämättömyys
Perussuomalaisten linjana on valtiontalouden tasapainottaminen, velkasuhteen taittaminen ja työnteon mahdollistaminen niin, että se on aina kannattavaa. Välttämättömien sopeutustoimien lisäksi hallitus tekee lukuisia kansalaisten ostovoimaa vahvistavia ja työnteon kannattavuutta parantavia toimia.
Purra: Suomi nousee työllä, vastuunkannolla ja horjumattomuudella – ”Vippaskonsteja ei ole”
Oppositiolla ei kiihtyvän kritiikin ja hallituksen moukaroinnin lisäksi ole tarjolla mitään muuta. - Vaihtoehtoja ei ole. He itsekin tietävät, että hallituksessa teemme oikeita asioita, vaikka ympärillä myrskyää ja näkyvyys on heikko, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.
Eduskunta jakoi ”joululahjarahat” – kohteina erityisesti maaseutu ja maanpuolustus
Valtion ensi vuoden talousarviossa rahoitusta saavat perinteisten tiehankkeiden ohella etenkin maanpuolustus ja maaseudun elinvoima – kulttuuria, lapsia ja terveyttä unohtamatta.
Hallitus vahvistaa kansalaisten ostovoimaa – ”Vertailun vuoksi edellisen hallituksen vahtivuorolla se romahti”
Perussuomalaiset näkee, että nykyisen hallituksen toteuttama ostovoiman korjauspaketti tuottaa tulosta ja suunta on oikea. Edellisen hallituksen aikana suunta suomalaisten ostovoimassa oli täysin päinvastainen.
Saksalainen AfD-puolue kasvattaa suosiotaan liittokanslerin ja muiden puolueiden palomuureista huolimatta
Mitä korkeammalle Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) suosio kasvaa, sitä kovaäänisemmin vaaditaan sen kieltämistä. Liittokanslerin ja muiden puolueiden boikotoima puolue syyttää hallitusta yrityksestä hiljentää oppositio.
Kyselytunti meni jankutukseksi Palestiinasta – Purra: ”Huh, miten alas oppositio on vajonnut”
Oppositio oli kyselytunnilla tänään huolissaan palestiinalaisten, ei suomalaisten hyvinvoinnista.
Anne Rintamäki: Lapsipornon hallussapidon rangaistuksia kovennetaan – ”Pedofiilit ovat kovemmat rangaistuksensa ansainneet”
Hallituksen esityksen läpimeno tarkoittaisi käytännössä sitä, että rangaistukset lapsipornon hallussapidosta ovat jatkossa entistä ankarampia.
Hallitus varautuu tukemaan uuden ydinvoiman rakentamista
Hallituksen tavoitteena on synnyttää Suomeen vähintään yksi perinteisen ydinvoimalaitoksen investointipäätös. Hallitus varautuu tukemaan rakennettavaa uutta ydinvoimaa esimerkiksi mahdollisen rakentamisaikaisen takauksen muodossa.
Hallitus leikkaa lisää kehitysyhteistyöstä, myös yritystukia leikkuriin – kaikkien palkansaajien ostovoima vahvistuu
Hallitus pääsi tiistai-iltana maaliin budjettiriihessä, ja samalla saavutettiin sopu reilun miljardin euron lisäsopeutustoimista. Kehitysyhteistyöstä ja kotouttamisesta leikataan 50 miljoonaa euroa lisää, joten tällä hallituskaudella kehitysyhteistyön säästöt nousevat historiallisen suuriksi.
Riikka Purra: Perussuomalaisten ministeriryhmä ja eduskuntaryhmä ovat sitoutuneet yhdenvertaisuustiedonantoon
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra korosti hetki sitten tiedotustilaisuudessa, että perussuomalaiset puhuu jatkossakin maahanmuutosta ja maahanmuuttopolitiikan ongelmista. - Samaan aikaan, mitä herkemmistä aiheista on kyse, sitä tärkeämpää on, että liian provokatiivisilla tai tulkinnanvaraisilla muotoiluilla asioita ei viedä sivuraiteelle.
Tänään se alkaa: Yli 65-vuotiaat pääsevät yksityislääkärille julkisen hinnalla
Hallitus päätti keväällä kokeilusta, jossa 65 vuotta täyttäneet saavat käyttää yksityisiä yleislääkäripalveluita julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla. Vuoden 2027 loppuun kestävän Kela65-kokeilun tarkoituksena on helpottaa ikäihmisten hoitoon pääsyä ja lyhentää julkisen terveydenhuollon hoitojonoja.
Valkoisten kuolemaa huutava mies käy naisten ja tyttöjen kimppuun Helsingissä – Antikainen: ”Tässä näkyy monikulttuurisuuden tulos”
Iltalehti julkaisi laajan artikkelin Samuel Muhiresta, helsinkiläisestä naisten ja tyttöjen potkijasta. 34‑vuotiaalla Muhirella on vuosien mittainen historia naisiin kohdistuvista pahoinpitelyistä ja seksuaalisista ahdisteluista. - Perussuomalaiset ovat varoittaneet jo pitkään, ettei rajoittamaton maahanmuutto kolmansista maista ja niin sanottu monikulttuurisuus toimi, kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo, ja muistuttaa, että juuri tämän vuoksi vuoksi perussuomalaiset ovat hallituksessa monin tavoin kiristäneet maahanmuuttopolitiikkaa.
Elokuu 2025 luetuin
Viikon 32/2025 luetuin
Rydman: Olematon valtio ei muutu olemassa olevaksi sillä, että se ”tunnustetaan”
- Minulla on paljon sympatiaa itsenäisyyteen pyrkiviä valtiottomia kansoja kohtaan. Silti en pidä kuvitteellisten valtioiden tunnustamisia viisaana politiikkana, kansanedustaja Wille Rydman kirjoittaa.
USU: Suomesta poistettu tänä vuonna jo 1374 ulkomaalaista
Poliisi on poistanut Suomesta tämän vuoden tammi-kesäkuussa 1 374 ulkomaalaista. Määrä on 32 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Maastapoistettujen määrän kasvu tänä vuonna johtuu siitä, että poliisi on tehostanut ulkomaalaisvalvontaansa, mikä on samalla yksi hallituksen tavoitteista.
Ministeri Lulu Ranne muistuttaa kepun Kaikkosta: Hallitus on jo panostanut merkittävästi infran kehittämiseen turvallisuuden, sotilaallisen liikkuvuuden ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kommentoi somekanavillaan keskustan puheenjohtajan, ex puolustusministeri Antti Kaikkosen ulostuloa. Kaikkosen mukaan kaikkia liikennehankkeita tulisi arvioida turvallisuuspolitiikka edellä, ja että isoimmissa liikennehankkeissa myös oppositio tulisi ottaa mukaan keskusteluihin. Ranne katsoo Kaikkosen olevan jälkijunassa pohdiskeluineen.
Ministeri Ville Tavio: Tämä hallitus leikkaa Suomen kehitysavusta 1 305 miljoonaa euroa vaalikauden aikana – ”Se on enemmän kuin mikään aiempi hallitus on koskaan leikannut”
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion työn ytimessä on suomalaisten yritysten viennin edistäminen. Samalla pitää kuitenkin huolehtia myös koko yhteiskunnan kilpailukyvystä, Tavio sanoo. - Tästä hyvänä esimerkkinä on, että hallitus ei ole korottanut työn ja yrittämisen verotusta, vaan verotusta kevennetään.
Lue ja katso Teemu Keskisarjan hurja, voittoisa ehdokaspuhe – ”Pullistakaamme lihakset, nostakaamme nyrkit”
Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) tavoitteli ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää Lahden puoluekokouksessa. Hän piti puolueväelle energisen puheen.
Perussuomalaiset puolustaa suomalaista työtä, turvallisuutta ja isänmaallisuutta
Perussuomalaisten mielestä hallituksen tekemät toimet ovat tärkeä suunnanmuutos kohti vastuullista, kestävää ja kansallista etua korostavaa politiikkaa. Perussuomalaiset seisoo hallituksen isänmaallisen linjan takana puolustaen suomalaista työtä, yrittämistä, turvallisuutta ja suomalaisia arvoja.
Garedew: “Jengit ja aseet eivät kuulu Suomen kaduille”
Eduskunta käsittelee tällä viikolla aserikosten rangaistusten kiristämistä.
Mäkelä: Kun työn tekeminen kannattaa paremmin, se tuottaa talouskasvua ja työllisyyttä pidemmällä aikavälillä
Suomi ei joudu EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Komissio katsoo, että Suomen hallitus on sitoutunut julkisen talouden tasapainottamiseen vaikeasta talous- ja turvallisuustilanteesta huolimatta.
Eduskunta hyväksyi rajalain jatkamisen puolellatoista vuodella äänin 168–29
Eduskunta hyväksyi rajalain jatkamisen puolellatoista vuodella keskiviikon täysistunnossa äänin 168–29. Tyhjää ei äänestänyt kukaan. Poissa oli kaksi kansanedustajaa.
Riikka Purra välikysymyksestä: Kun oppositio joskus ymmärtää valtiontaloutemme todelliset haasteet, se kiittää hallitusta
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vastasi opposition välikysymykseen keskiviikkona iltapäivällä.
Purra: Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto tai sairaala
Hallituksen esitys laittomasti maassa olevien terveyspalveluiden rajoittamisesta kiireelliseen hoitoon oli eduskunnan lähetekeskustelussa tiistaina. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra nostaa asian esille sosiaalisessa mediassa.
Hallitus panostaa omaishoitajiin – ”On oikeudenmukaista, että heidän työlleen osoitetaan viimein enemmän arvostusta”
Hallitus on puoliväliriihessä päättänyt lisätä omaishoitajien rahoitukseen 16 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2026 alkaen. Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava Pia Sillanpää iloitsee siitä, että vaikeasta talouden tilanteesta huolimatta omaishoitajien korvaamattoman arvokkaan työn tukemiseen panostetaan vahvasti.
PS-Nuoriso: Pakkopalautukset laittomasti maassa oleville – ”Ainoa maksuton palvelu laittomille on yksisuuntainen lentolippu kotiin”
Perussuomalainen Nuoriso kiittää hallitusta ja sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusoa päätöksestä poistaa laittomasti maassa oleskelevien oikeus kiireettömiin terveyspalveluihin.
Perjantaina vietetään kansainvälistä keliakiapäivää – hallitus tukee keliakiaa sairastavien arkea uudistamalla keliakiakorvausta
16.5. vietetään kansainvälistä keliakiapäivää. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin tietoisuutta keliakiasta, sen vaikutuksista ja hoidosta. Keliakia vaikuttaa kansallisesti kahteen prosenttiin suomalaisista, mutta jää osalta diagnosoimatta, koska oireet eivät ole yhtä selkeät jokaisella.
Hallitus kaksinkertaistaa lapsivähennyksen – kolmelapsiselle perheelle vähennys on 630 euroa
Hallitus tekee useita lapsiperheitä tukevia verouudistuksia.
Tynkkynen: Perussuomalaiset ei ala haavanlehtenä värisemään – ”Keskittykäämme nyt tekemään oikeita asioita”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen rohkaisee puoluetta keskittymään perusasioihin, eli tekemään oikeita asioita ja viestimään niistä entistä paremmin. - Koska perussuomalaisilla on vaikeuksia tuoda omaa viestiään läpi perinteisessä mediassa, somessa tarvitsisimme jatkossa vieläkin isommat hartiat, Tynkkynen katsoo.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää




















































