Perussuomalainen 2/2026

Perussuomalainen 1/2026

Miesvihamielisillä ja naisvihamielisillä nettiyhteisöillä on samoja piirteitä

Tynkkyseltä muistutus EU-komissiolle: Sijoittajat eivät laita rahojaan komission rulettiin, jos vapaat markkinat ja tuotot ovat muualla

Perussuomalaiset nostaa kotimaisen ruoan etusijalle – Elomaa: Suomi ei voi nojata muiden apuun kriisiaikoina

Strandman vaatii opettajankoulutuksen remonttia: ”Opettajat uupuvat jo ennen työuran alkua”

Tutkimus: Nuoret luottavat vahvasti Puolustusvoimiin

Vigelius Unkarin vaalituloksesta: ’’Epäterveet siteet Venäjään on katkottava’’

Bergbom tyrmää vasemmistoliiton veronkiristyslinjan: ”Viimeinen sammuttaa valot, jos vasemmistoliitto pääsee toteuttamaan tätä politiikkaa”

Kangas: Kotimainen ruoantuotanto turvattava – ”Jos Itämeri menee kiinni, tulee nälänhätä”

Elomaa ja Peltokangas vaativat sodissa kaatuneiden muistotaulujen palauttamista julkisille paikoille

Itäisessä Suomessa urakoidaan yli 500 miljoonalla eurolla – ministeri Ranne: ”Nyt käynnistyy vt15-urakka ja lisää on tulossa”

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma  – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen

Henri Myllyniemi

NÄKÖKULMA | Monien mielestä Kreikan hallitus on täynnä osaamattomia keltanokkia, jotka tahallaan keikuttavat eurovenettä. Entäpä jos Kreikan hallituksen tavoitteena onkin koko ajan ollut yhteisvaluutasta irroittautuminen?

Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis oli Kreikan kriisin aikana valtavan suosittu bloggaaja. Hän moitti alusta alkaen Kreikalta vaadittujen säästötoimien mielekkyyttä ja tukipaketteja. Varoufakis on talousprofessori, joten häneltä on syytä odottaa alansa asiantuntemusta.
Varoufakis on voimakkaan vasemmistolainen, enkä allekirjoita montaakaan hänen finanssipoliittista teesiään, mutta kansantaloustieteen puolella hänellä on ollut päteviä argumentteja. Hänen arvelemat talousvaikutukset noudatettuun säästöpolitiikkaan ovat myös osuneet oikeaksi hyvin suurella osumistarkkuudella.
Hän on muun muassa todennut, että Kreikan ei olisi koskaan pitänytkään liittyä yhteisvaluuttaan. Hän ymmärtää, mitä eurojärjestelmän kaltainen yhteisvaluutta ilman yhteistä velkaa ja tulonsiirtoja tarkoittaa: kaikkien tulee olla kuin Saksa. Kreikalla ei tähän ole toivoakaan.
Varoufakis ymmärtänee myös, ettei tulonsiirtopohjainen liittovaltio ole lähiajan odotuksissa. Ainoa, mikä Kreikan voi pelastaa pitkittyvältä talouskurimukselta, on ero yhteisvaluutasta.
Varoufakis suostui Aleksis Tsiprasin pyynnöstä asettumaan ehdolle Syriza-puolueen riveissä. Varoufakis sai kaikkien aikojen äänivyöryn Kreikassa. Varoufakis on ministerivalintansa jälkeen todennut, että hänellä on näkemys, ja että se ajaa häntä eteenpäin. Hän kertoi, että omaan näkemykseensä on pystyttävä luottamaan myös vaikeina aikoina.
Seuraava pohdinta pohjautuu oletukseen siitä, että Varoufakisin tavoite oli alun alkaenkin saattaa Kreikka pois yhteisvaluutasta.
<h4>Euroeron kompastuskivet</h4>
Ongelmia eurosta eroamiseen on useita. Vähäisin ei niistä tietenkään ole se, että suurin osa kansasta haluaa pysyä euromaana. Valitettavasti kansalle ei ole niin helppoa selvittää, mikä rahapoliittinen pakkopaita yhteisvaluutta nykysäännöillään jäsenmailleen on.
Kreikkalaiset vastustavat säästöjä, se on tullut selväksi. Mutta vaatiessaan säästötoimien kumoamista yhteisvaluutassa pysyen tilanne on sama kuin haluaisi tuliterän Ferrarin vanhan ”Mossen” hinnalla.
Euroero on ongelma myös poliittisesti. Jokainen kansantaloustieteen perusteet tietävä ymmärtää euron olevan kuin palava talo, ja jäsenmaat europerhe kyykkimässä talon olohuoneessa kiltisti ja mutisematta. Kukaan ei halua pois. Sillä se, joka ensimmäisenä lähtee, saa muiden syytteet niskaansa tuhopoltosta.
Kolmanneksi tukipaketit ovat olleet tosiasiallisesti velansiirtoja yksityisiltä pankeilta muille euromaille. Valitettavasti nyt vallitsee sellainen harhakäsitys, että Kreikka voisi nämä velat täysimääräisesti suorittaa vain, jos Kreikka pysyy euromaana. Muiden euromaiden eturistiriita Kreikan velkojina on ilmeinen. Sellainen tulehduttaa herkästi välejä, kuten olemme huomanneet.
<h4>Iso suunnitelma</h4>
Peliteoriaan vihkiytynyt Varoufakis onkin joutunut luomaan toimivan kehityskulun eurosta eroamiseen. Hän todella luottaa siihen, että Kreikan on kuitenkin parempi irtaantua yhteisvaluutasta.
Hän ei voi asiaa tehdä ilmoituksenomaisesti, että ”nyt lähdimme eurosta”, sillä euroa kannattavat kansalaiset hermostuisivat. Hän ei voi liiaksi riitaantua muiden euromaiden kanssa, sillä Eurooppa ei kaipaa sapelien kalistelua etenkään tällä hetkellä.
Kreikan hallitus lähtikin aluksi neuvottelemaan ystävälliseen sävyyn. Moni muu piti Kreikan hallitusta vain poliittisina harjoittelijoina, jotka tajuaisivat nopeasti reaaliteetit. Tajuaisivat, miten vaaleja ennen kosiskellaan ääniä, ja sitten vaalien jälkeen palataan takaisin saksalaistamispolitiikan pariin. Business as usual.
Tällainen toimintatapa onkin toiminut tähän asti. Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa on kaikissa valta vaihtunut oikealta vasemmalle tai vasemmalta oikealle. Politiikka ei ole sen sijaan muuttunut. Kreikassakin valta ehti vaihtua eurokriisin aikana ennen tammikuun vaaleja.
Juuri tämä ”mikään ei muutu”-ajattelutapa on saanut populistiset puolueet nousemaan mielipidetiedusteluissa. Syrizakin oli marginaali-ilmiö vielä viitisen vuotta sitten.
Varoufakis ja Tsipras pysyivät kuitenkin järkähtämättöminä, mikä alkoi hermostuttaa muita euromaita. Helmikuussa päädyttiin kuitenkin pidentämään toista lainaohjelmaa kesäkuun loppuun, koska euromaat eivät halunneet näyttäytyä tässä vaiheessa säälimättömiltä erotuomareilta. Monella eurooppalaisella kun oli sympatiat Syrizan puolella.
Hiljalleen välien kiristyessä kreikkalaiset alkoivat nostaa talletuksiaan pankeista. Tilalle virtasi muodollisesti Kreikan keskuspankin vastuulla olevaa hätärahoitusta Euroopan keskuspankin luvalla. Varoufakis haluaakin, että kreikkalainen rahvas saa <a href="http://yle.fi/uutiset/kreikkalaisen_patjatalletus_on_nyt_varsin_varma_sijoitus/8109745">suojattua omaisuuttaan</a> mahdollisimman paljon. EKP julisti kolmisen vuotta sitten tekevänsä kaikkensa pelastaakseen euron ja sen peruuttamattomuuden, ei voinut sekään lähteä jakamaan punaista korttia.
Kreikka niputti kesäkuun alussa kaikki samana kuukautena erääntyvät IMF-luotot kesäkuun loppuun, joka oli samalla tukiohjelman pidennyksen päätepiste. Samalla Kreikan parlamentin nimittämä <a href="https://www.suomenuutiset.fi/kreikan-parlamentin-komitea-tukiluotot-ovat-laittomia-eika-niita-tule-maksaa-takaisin/">Julkisen velan totuuskomitea</a> totesi, että Kreikan velat tulisi kansainvälisen Odius Debt -määritelmän mukaan mitätöidä. Nyt europäättäjät alkoivat ehkä viimeistään hoksata, mitä Kreikka hakee. Se kauhistutti heidät.
Kreikka torjui vielä viimeisetkin sopimusehdotukset, joihin oli tehty paniikissa kosmeettisia myönnytyksiä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Tsipras ilmoittaa kansanäänestyksestä, jonka parlamentti ratifioi lauantaina. Kansanäänestys koskee velkojien sopimusehdotuksen hyväksyntää.
Ajoitus on erinomainen. IMF-luotot ja tukiohjelma erääntyvät tiistaina. Edessä on viikonloppu, jonka aikana ehtii valmistella pääomakontrolleja ja asteittaista siirtymistä omaan valuuttaan. Pankit ovat jo rutistettu kuukausien aikana pois euroista, joten ne voidaan pääomittaa uudelleen omalla valuutalla. Kansalaiset selviävät siirtymäajan kaaoksesta turvaan vedetyillä euroillaan.
<h4>Joukko tunareita?</h4>
Luen useita uutislähteitä, joissa on keskitytty lähinnä ihmettelemään Syrizan liikkeitä. Niitä pidetään pääosin ”poliittisen aloittelijan virheinä”. Sanotaan, että toheloivat kokemattomuuttaan.
Toinen näkökulma, jonka tässä toin esille, onkin; että Varoufakisin ansiot ovatkin kylmästi taloustieteiden puolella. Ei hän todennäköisesti haikailekaan huippuvirkaa EU:sta tai edes uudelleenvalintaa. Se on hänen parhain aseensa. Se tekee hänestä europäättäjien silmissä vaarallisen.
Syriza on onnistunut luomaan euroerolleen varsin otollisen maaperän. Kansalaisille se voi esittää syyksi velkojien kohtuuttomia vaatimuksia, mikä omalta osaltaan pitää jopa paikkaansa. Muita euromaita ei ole ärsytetty liiaksi. Kreikka on Euroopalle tärkeä monestakin syystä. Erityisesti geopoliittinen asema on Euroopalle tärkeä. Siksi välien on pysyttävä kunnossa kaikesta huolimatta.
Niin, entäpä jos Syrizan tavoite ei ollutkaan erota eurosta? Tässä kohtaa on sitten helpompi yhtyä näkemykseen, että ovat todellakin vasta-alkajia, ja että he ovat sössineet kuvionsa perinpohjaisesti.

Entä jos Kreikan johtajat eivät olekaan tunarijoukkio?

Italian valtiovarainministeri Fabrizio Saccomanni <a href="http://www.ft.com/intl/cms/s/0/c21fcf4e-454e-11e3-997c-00144feabdc0.html">kertoo</a> FT:lle olevansa huolissaan pankkien pelastustalkoiden sijoittajavastuusta. Sijoittajavastuu ruokkii hänen mukaansa pääomapakoa, ja siten murentaa entisestään erityisesti kriisimaiden pankkien tilaa. Lisäksi hänen murhelistallaan ovat liian korkea euron arvo ja pk-yritysten rahoitusongelmat.
Pohjoisten euromaiden penseys maksattaa kalliit pankkituet veronmaksajien pussista on tietysti hyvin ymmärrettävää. Esimerkiksi Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on moneen otteeseen <a href="http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/11075-urpilainen-sijoittajavastuu-toteutuu-aivan-uudenlaisella-tavalla">pitänyt</a> <a href="http://www.talouselama.fi/uutiset/urpilainen+eduskunnassa+nyt+sijoittajavastuun+toteuttaminen+on+koko+euroopan+linja/a2180379">sijoittajavastuuta</a> <a href="http://www.ksml.fi/uutiset/talous/urpilainen-suomi-ajaa-laajaa-sijoittajavastuuta/1343877">esillä</a>. Vastaavasti sijoittajat itse eivät haluaisi kohdata tällaista sijoittajavastuuta. Kesällä 2012 eurokriisin puhjettua aivan uusin ennätyksiin kansainväliset suuryritykset tyhjensivät joka arkipäivä kriisimaissa tehtyjen tuottojen tilit, ja siirsivät rahat turvallisemmiksi katsomiinsa maihin.
Yritysten pelko ei ollut liioiteltua vainoharhaisuutta. Keväällä 2013 Kyproksen pelastuspaketissa ensimmäisen idean mukaan jopa kansalaisten talletussuoja oli uhattuna. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa yli 100 000 euron talletuksista konfiskoitiin noin puolet. Lisäksi debentuurivelkojat jätettiin puille paljaille omistajien lisäksi.
Sijoittajavastuuseen on puuttunut myös EKP:n pääjohtaja Mario Draghi. Hänen kirjeessään <a href="http://www.reuters.com/article/2013/10/19/us-banks-bondholders-draghi-idUSBRE99I03B20131019">kehotetaan</a> välttämään sijoittajavastuun runnomista lävitse maksukykyisten pankkien osalta. Toisaalta Draghi odottaa EKP:n tarkastuksissa löytyvän varsinaisia ongelmapankkejakin. Hän tekee kuitenkin selvän eron: ne pankit, jotka reputtavat vain rasituskokeessa, mutta joiden tämänhetkinen tase kestää, tulisi päästää pois sijoittajavastuun piiristä. Draghi on kuitenkin kertonut, että arvioinnissa annettava ”loppuarvosana” ei erittele, mitkä pankit tarvitsevat joka tapauksessa uutta pääomaa, ja mitkä vain tehdyn rasituskokeen vuoksi.
Sijoittajavastuun ei pitäisi kuitenkaan olla ongelma normaalioloissa. Ongelma onkin siinä, että tätä vastuuta ajetaan taannehtivasti. Idea on samanlainen kuin uhkapelipöydässä &#8211; pelin säännöt tunteva asettaa panoksensa, ja vasta tämän jälkeen hänelle kerrotaan poikkeuksellisista ”talon säännöistä”. Esimerkiksi Kreikan velkasaneerauksen yhteydessä aiemmin Kreikan rahoittajille oli kerrottu, että euromaiden valtiolainoihin sijoittaminen on riskitöntä. Myöhemmin lojaaleille Kreikan rahoittajille selvisikin, ettei tämä pitänytkään paikkaansa. Jos sijoittajat tietävät vastuunsa, niin he hinnoittelevat arvioimansa riskit, ja vaativat riskien mukaiset tuotot.
Kuumaksi perunaksi ovatkin muodostumassa yhteisvaluutta euron viime vuosikymmenen aikana tehdyt sijoitukset ja niissä lymyilevät riskit. Kukaan tuskin haluaa vapaaehtoisesti joutua maksajan asemaan, mutta joku siihen on löydettävä. Suomalaisten kannalta historia ei anna lupailevia merkkejä tämän kaltaisissa kädenväännöissä. Poliitikkojen ja markkinavoimien ottaessa yhteen ovat poliitikot joutuneet taipumaan. Mikäli asiat ovat mennäkseen pieleen, niin sijoittajavastuun nimessä veronmaksajien suojelu voi kostautua laajana pääomapakona – ja siten entistä suurempien pankkitukien tarpeiden määränä.

Italia on huolissaan sijoittajavastuusta

IMF:n tuore <a href="http://www.imf.org/external/pubs/ft/sdn/2013/sdn1307.pdf">julkaisu</a> ”Miten selvitä korkeista veloista alhaisen talouskasvun aikana” kertoo länsimaiden tehneen huonoja, velkamääriä kasvattaneita ratkaisuja. Euroalue sai pyyhkeitä vastasyklisen talouspolitiikan käytöstä sekä rahoitusalan jatkuvista pelastusohjelmista. Ne tulevat nostamaan julkista velkatasoa. Esimerkiksi Espanja oli varsin vähävelkainen maa, ennen kuin se alkoi pelastaa pankkejaan. Lopulta maa pyysi apua tähän muiltakin euromailta.
Vastasyklisen talouspolitiikan selitys on siinä, että keskellä lamaa tehdyt säästötoimet syventävät talousahdinkoa. Myötäsyklinen talouspolitiikka lamassa tai taantumassa tarkoittaisi elvyttävää talouspolitiikkaa. Suomi on toistaiseksi elvyttänyt melko tuntuvasti. Nyt toki Suomessakin ollaan käännetty katseet tiukan talouskurin puoleen. Se on sysännyt monen euromaan suoranaiseen katastrofiin.
Tasapainoilua korkotason ja vyönkiristelyn kanssa
IMF toteaa, että historian saatossa tuntuvat julkisen velan takaisinmaksut ovat tapahtuneet käytännössä lähes aina nopean talouskasvun aikana. Nopean kasvun aikana on paljon helpompaa kerätä suurempia veromääriä velan hoitamiseen. Nyt heikon kasvun aikana on jouduttu varsinaiseen tasapainoiluun. Toisella puolen velkojat odottavat toimia, joilla turvataan velan takaisinmaksu. Mikäli tätä ei arvella tapahtuvan, nousevat lainakorot. Toisaalta taas reippaat vyönkiristykset aiheuttavat talouden koko toiminnalle niin suuren hyytymän, että velkojien palkitsema alhainen korkotaso ei välttämättä hyödytäkään.
Heikon talouskasvun aikana on kuitenkin onnistuttu selviytymään korkeista veloista. Tällöin on apuna käytetty laajalti rahapoliittisia keinoja. Niinikään kova ulkomainen kysyntä on voinut auttaa vientiteollisuutta puristamaan velkatasoja alas. Esimerkiksi Saksan onnistui kääntämään kelkkansa teknologiakuplan puhjettua kymmenen vuotta sitten, koska Etelä-Euroopan raju velkavetoinen kysyntä pisti Saksan teollisuuden pyörät pyörimään.
Tällä hetkellä korkeasta julkisesta velasta kärsivät euromaat eivät ole onnistuneet löytämään rajua ulkomaista kysyntää vientituotteilleen. Lisäksi euroalueen rahapolitiikka on hyvin kireää. Rahapolitiikan kireyttä arvottaessa tulee sitä verrata muiden talousalueiden rahapolitiikkaan. Yhdysvaltain keskuspankki ostaa edelleen 85 miljardin dollarin kuukausivauhdilla Yhdysvaltain valtionvelkaa ja arvopaperistettua asuntolainaa. EKP itse asiassa toimii toisin, koskapa sen myöntämiä pitkäaikaisia LTRO-luottoja maksetaan takaisin, ja ylimääräinen likvidi <a href="http://ftalphaville.ft.com/2013/09/24/1645792/the-ecbs-very-own-tapering-problem/">hupenee</a>.
Huonot näkymät
IMF:n julkaisu toteaa, ettei nykyisenkaltaisia velkaisuustasoja (bkt:hen nähden) ole nähty sitten toisen maailmansodan päättymisen. Tuolloin kasvua vauhditti suurelta osin jälleenrakentaminen, mutta myös asevoimien määrärahojen tuntuva karsiminen. Nykyiset haasteet ovat aivan erilaiset. Mittavia kasvukohteita on vaikea ainakaan ennakkoon havaita. Lisäksi ikääntyminen nostaa kulupuolta. Terveydenhuoltoon arvellaan uppoavan keskimäärin kolme prosenttia ja eläkkeisiin vielä yksi prosentti lisää bkt:hen nähden seuraavan 20 vuoden aikana.
Näiden rakenteellisten muutosten vuoksi IMF katsoo, että niihin tulee puuttua rakenteellisin uudistuksin. IMF kehottaa myös julkisia sektoreita kulukuureille, mutta mielummin asteittain kuin suurella rytinällä. Edelleen se myöntää, että liian nopeat muutokset voivat horjuttaa yhteiskuntarauhaa. Epävakauden lisääntyessä velkojen takaisinmaksu ei ainakaan helpotu.
Näitäkin kohtia merkittävämpänä IMF pitää kasvunäkymien heikkenemistä. Finanssikriisin aiheuttama varovaisuus ja kulutuskysynnän kääntyminen velkojen takaisinmaksuun on laskenut tuntuvasti kasvuodotuksia. Kasvuodotusten heikennyttyä pääomat ovat hakeutuneet paremmin tuottaviin maihin. Toinen suuri pääomaliike on kohdistunut turvasatamiin. Suomi on toki hyötynyt jälkimmäisestä virtauksesta, mutta kärsinyt ensimmäisestä. Lisäksi alentuneet korot eivät ole merkittävästi parantaneet Suomen rahoitusasemaa, koska velkamäärät ovat kasvaneet viiden viimeisen vuoden aikana tuntuvasti.
Vaikeuksistakin on selvitty
IMF kertoo raportissaan, että seitsemän kehittynyttä maata on onnistunut haastavissa olosuhteissa kääntämään suuret velkamäärät tuntuvasti takaisinmaksun puolelle. Alhaisen talouskasvun aikana velkamäärien supistaminen on kuitenkin vaatinut onnistuakseen muutamia poikkeuksellisia olosuhteita.
Valuutan ulkoisen arvostuksen heikentäminen on auttanut vientiteollisuutta niin paljon, että valtio on kasvaneilla verotuloilla onnistunut lyhentämään velkojaan merkittävästi. Tyypillisesti valuuttakurssin avulla saatu vientiteollisuuden veto on auttanut kolmen vuoden kuluessa. Viennin vetäessä valuuttakurssi on hiljalleen palautunut, mutta vielä viiden vuoden päästäkin velkaa on pystytty lyhentämään.
Toinen pelastava lääke on ollut löysä rahapolitiikka, jolla on tarkoitus painaa velan korkomenot alas. Lisäksi alhainen korkotaso on houkuttanut lainarahalla tehtyjen investointien tekoa.
Kolmantena tekijänä on ollut yllättävä ulkomainen talouskasvu. Vientiteollisuuden odottamaton kasvu on johtanut myös sisämarkkinoiden piristymiseen. Kokonaisuutena verotulot ovat lisääntyneet. Tämän lisäksi vielä velan hinta on pudonnut, koska takaisinmaksukyky kohentuu.
Neljäntenä tekijänä on kasvun käynnistyttyä tehdyt budjettileikkaukset.
Euroalueen kriisimaiden selviäminen nykyisestä vaikeasta tilasta ei onnistu ainakaan valuuttakurssimuutoksella. Löysän rahapolitiikan jarruna on ollut Saksa ja sen inflaatiokammo. Ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi jää yllättävä talouskasvu. Ehkäpä ihmeiden aika ei vielä ole ohi?

Tiukka talouskuri vai velkaelvytys?

Kehittyvät maat ovat Euroopan komission tutkimuksen mukaan lisänneet rajusti kaupankäynnin rajoitteita. Huonot ajat ovat lisänneet kansalaisten tyytymättömyyttä, ja se aiheuttanut painetta poliittisille päättäjille. Keinot ovat intuitiivisia: vienti saa tukea ja tuontituotteet korotettuja tullimaksuja. Jotkut toimialat suojataan kokonaan ulkopuoliselta kilpailulta.
Protektionismin selkein haittapuoli on, etteivät parhaat tuotteet välttämättä päädy kansalaisten käsiin. Sen sijaan tilalle tulee vahvasti tuettu tai suojattu heikkolaatuisempi tuotevalikoima. Kansantalouden kannalta tilanne on monimutkaisempi. Moni alijäämäinen kehittyvä maa on huomannut viime aikoina massiivisen pääomapaon ikävät seuraukset. Laskussa ovat olleet niin valuutta, osake- kuin velkakirjamarkkinatkin. Maiden hallitukset ovat tehneet  valuuttamarkkinoille interventioita sekä alkaneet lisätä ulkomaankaupan rajoitteita. Kehitys huolettaa Euroopan komissiota, joka kertoo asiasta <a href="http://trade.ec.europa.eu/doclib/docs/2013/september/tradoc_151703.pdf" target="_blank">jättiraportissaan</a>.
Asia saattaa tulla esille Pietarissa 5.-6.9. suurten talousmaiden G20-kokouksessa.
Vaihtotaseet kuriin
Pahimman markkinamyllerryksen ovat kokeneet maat, joilla on alijäämäinen talous. Moni kehittyvä maa velkaantuu ulkomaan valuutalla, pääosin Yhdysvaltain dollarilla. Jatkuvat budjettialijäämät ja vaihtotaseen vaikeudet ovat saaneet sijoittajat hermostumaan. Samalla kun Yhdysvalloissa muutama vuosi sitten henkitoreissaan olleet asuntoluottoyhtiöt Fannie Mae ja Freddie Mac raportoivat miljardiluokan <a href="http://www.ft.com/intl/cms/s/0/b6f87b18-0f14-11e3-8e58-00144feabdc0.html" target="_blank">voitoista</a>, ovat sijoittajat kääntyneet takaisin Yhdysvaltoihin.
Vuolaisiin pääomavirtoihin ”tottuneet” maat ja niiden päättäjät ovatkin olleet hädissään. Ongelman lähestymistavassa on eroavaisuuksia. Euroalueella alettiin jättimäiset säästötalkoot, mutta kehittyvät maat ovat mielummin peukaloineet kansainvälisen kaupan pelisääntöjä. Tavoite on molemmilla lähestymistavoilla sama: saada vaihtotaseet kuriin. Ongelmat ovat osittain yhteneväisiä. Euromaat velkaantuvat pääosin euroissa, kehittyvät maat dollareissa. Kummatkaan eivät velkaannu omalla valuutalla. Velkaantuneen maan on mahdollista ajautua maksukyvyttömäksi, koska esimerkiksi Indonesialla ei ole suuressakaan hädässä oikeutta painaa Yhdysvaltain dollareita velkojensa maksua varten.
Yhdelle uhka – toiselle mahdollisuus
Euroopan kannalta on todellakin hyvin huolestuttavaa, jos maanosan kaupankäynnin maat rupeavat tehtailemaan yhä suurempia rajoitteita eurooppalaisille tuotteille pyrkimyksenä säilyttämään tuotannon kotimaassaan. Samaten näiden maiden kansalaisille koituu vaaraksi joutua tyytymään heikkolaatuisempiin tuotteisiin. Protektionismi voi olla perusteltua silloin, jos kotimaan tuotanto kehittyy.
Valuuttalainat oikeastaan pakottavatkin kehittymään. Huonoja tuotteita ei saada kaupaksi kansainvälisesti, ellei niitä sitten tueta. Vientituki on noussut, mutta samalla se toki lisää painoarvoaan alijäämien kohdalla.
Ankarassa markkinamyrskyssä on myös ollut omat mahdollisuutensa. Kun Brasilian real heikkeni tuntuvasti nostaen tuontihintoja, niin erityisesti tuotujen elintarvikkeiden ripeästi nousseet hinnat mahdollistivat kotimaisen maanviljelyn aivan uusille kannattavuuslukemille. Brasilian <a href="http://www.ft.com/intl/cms/s/0/aab8e412-0dae-11e3-9fbb-00144feabdc0.html" target="_blank">maatalous</a> voikin nyt paljon paremmin. Investointeja tehdään ja työpaikkoja syntyy.
Malka omassa silmässä?
Euroopassa sorrutaan usein protektionistisiin toimenpiteisiin. Ranskan valtio tuli rahallisella panostuksellaan korjaamaan ranskalaistelakan kilpailukykyä. Seurauksena tilaus valui pois Suomesta. Maataloutta tuetaan Euroopassa tuntuvasti niin EU:n keräämillä rahoilla kuin paikoin kansallisestikin. Kypros on pääomamarkkinoiden kannalta ollut koko kesän karanteenissa.
Suurimmat tuensaajat Euroopassa ovat viime aikoina olleet kuitenkin pankit. Yksistään kreikkalaisia pankkeja on tuettu lähes 50 miljardilla eurolla. Tukea ovat välillisesti saaneet myös rikkaana pidetyn Saksan pankit, jotka ovat saaneet tukipakettien ansiosta saatavansa täysimääräisenä, ja vielä Kreikan velkasaneerauksessakin korvamerkittiin 30 miljardia tukea näille velkojille, jotta saneeraus toteutuisi ”vapaaehtoisesti”.
Jättituet eivät välttämättä ole aina haitallisia, kuten Yhdysvaltain asuntoluottoyhtiöt kertovat tuloksissaan. Olosuhteet eivät euroalueella ja Yhdysvalloissa ole kuitenkaan samat. Yhdysvalloissa hermoiltiin ns. talousjyrkänteen vuoksi. Tämä tarkoitti automaattisia budjettileikkaukia velkakattokiistan ollessa kuumimmillaan. Republikaanien mielestä olisi pitänyt säästää keskellä lamaa, kuten Euroopassa on nyt tehty. Demokraatit taas halusivat joustoa velkakattoon. Talousjyrkänneuhka katosi kun velkakattoa nostettiin.
Pahiten kärsineet euromaat ovat vaatineet alkuvuodesta alkaen yhä enenevissä määrin höllennyksiä ja elvyttävää politiikkaa. Ennakoivien talouslukujen valossa tämä on ollut hyväksi. Nähtäväksi jää se, kuka tämän elvytysintoilun suostuu maksamaan. Peruskäsityksien mukaan siihen ei ole olemassa kuin yksi ainoa lähde: se, jolla on rahaa maksaa.

Euroopan komissio pitää protektionismia suurena uhkana

Perussuomalaisten aiemmassa <a href="https://www.suomenuutiset.fi/?p=5164">analyysissä</a> käytiin lävitse kimuranttia tulevaisuuskuvaa, jossa niukka taloudellinen liikkumavara antaa huonot mahdollisuudet selviytyä nousevien korkotasojen maailmassa. Toukokuun alusta asti jatkunut Yhdysvaltain valtiolainojen nousu on aiheuttanut myös euroalueen paremmin menestyville maille samankaltaista nousua. 2.5. Yhdysvaltojen 10-vuotisen lainan jälkimarkkinakorko oli niinkin alhainen kuin 1,62 prosenttia. Tätä nykyä korot ovat pompanneet 2,82 prosenttiin. Suomessa vastaavat luvut noteerattiin toukokuun 2. päivänä 1,43 prosenttiin, nyt taso on kiivennyt 2,12 prosenttiin.
Suomen rahoitusasema heikkenee
Pelkän korkotason laskun toteaminen kriisin alkuvuosina ei ole riittävä perustelu saadakseen selville valtion rahoitusaseman muutokset. Ennen kriisiä velkamäärämme olivat paljon pienempiä, mutta kriisin edetessä Suomen tasavalta on velkaantunut huimaa vauhtia. Vientiteollisuuden kyykkääminen on vähentänyt rahavirtoja, joita on kompensoitu sitten kasvattamalla velkaantumisvauhtia. Hallituksen tavoite kääntää velkaantuminen hidastumisen puolelle vaatisi näissä olosuhteissa rajua kulukuuria. Sellaista on pahimmissa kriisimaissa toteutettu varsin huonoin tuloksin.
Yli kolmen kuukauden ajan jatkunut lainakorkojen trendinomainen nousu kuitenkin vesittää tuon laihankin lohdun. Vaatimaton talouskasvu ei riitä tuottamaan riittävästi veroja ja velkaantuminen jatkuu reippaana. Selvää on kuitenkin se, että Suomen rahoitusasema heikkenee tuntuvasti mikäli sekä velkamäärä, että velalle maksettava korko kiipeävät ylös. Suomen lainoista valtaosa peritään kaiken lisäksi ulkomailta. Suomi vuotaa yhä enenevissä määrin rahaa.
Säästöohjelmien heijastusvaikutukset
Tiukan talouskurin puolestapuhujat osoittavat, että ainoa keino on taittaa velkaisuus on sopeuttaa valtion menot sen tuloihin. Yleensä näin kerrotaan ainakin yritysjohtajien taholta. Heidän edustamastaan mikrotaloudessa yksittäinen yritys joutuukin sopeuttamaan kulujaan voidakseen pysyä pinnalla, mikäli kannattavuus on painumassa miinukselle. Samalla logiikalla toimivat kotitaloudet. Jos menoja on liiaksi tuloihin nähden, on viisaampaa karsia ylimääräisestä kulutuksesta kuin joutua pikavippikierteeseen.
Valitettavasti koko kansantalouden laajudessa – eli makrotalouden kannalta – ei samoja oppeja voidakaan soveltaa sellaisenaan. Massiiviset julkistalouden säästöohjelmat, kuten vaikkapa suuri virkamiesten irtisanomiskampanja johtaa tilanteeseen, jossa kokonaiskysyntä putoaa niin dramaattisesti, että se luo heijastusvaikutuksia muuhun talouteen. On eri asia yhden kotitalouden tai yrityksen trimmata kirjanpitoaan, kuin että kaikki tekevät niin yhtä aikaa.
Kaiken lisäksi mittavat palkanalennukset tai irtisanomiset johtavat lisäksi siihen, että säästetty menoerä pudottaa myös valtion bruttokansantuotetta. Heijastusvaikutusten myötä säästettyä euroa kohden menetetäänkin enemmän. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kertoi vuoden vaihteessa havainneensa, että tästä johtuen kriisimaat eivät ole päässeet jaloilleen. Ja jos velkamäärä kasvaa bruttokansantuotteen supistuessa, tulee velan suhde tuohon bkt:hen kasvamaan entistä reippaammin. Tätä suhdelukua tarkastellaan valtioiden rahoittajien toimesta.
Kehittyvien markkinoiden ahdinko
Euroalueen talouskriisin ohella on Yhdysvalloissa painittu velkakaton kanssa. Näiden huolien vuoksi kehittyville markkinoille ajautui runsaasti pääomavirtoja. EKP:n pääjohtaja Mario Draghin Lontoossa heinäkuussa 2012 pitämä puhe rauhoitti euroalueen hermoilua, ja vastaavasti Yhdysvalloissa on päästy pahimmasta kuopasta ylös.
Pääomavirrat ovat kääntyneet tästä syystä enenevissä määrin Yhdysvaltoihin, sekä jonkin verran myös euroalueen kriisimaihin. Tämä suunnanmuutos on tuonut monien kehittyvien markkinoiden ahdingon esille. Talouden perusteita katsomalla huomaa varsin nopeasti samankaltaisuuksia euroalueen pahimpien kriisimaiden kanssa. Valtiontalouden alijäämät ovat yksi tekijä, joka kääntää helposti pääomavirrat. Tällainen vastaavanlainen kato tietäisi euroalueella jälleen uutta kriisin eskaloitumispistettä. Suomikin on tässä kerhossa, sillä ensi vuoden talousarviossa alijäämää on yli kuusi miljardia euroa. Eikä lisätalousarvioiden mahdollisuutta sovi jättää sitäkään pois.
Pääomavirtojen kääntyminen kehittyvillä markkinoilla on näkynyt myös paremmin pärjäävien maiden lainakoroissa. Nimittäin suuret rahastot ovat joutuneet heikompien maiden pääomapaon edessä myymään arvostetumpia velkakirjoja likviditeettitilanteensa parantamiseksi. Tämä johtaa muidenkin maiden lainakorkojen nousemiseen. Paremmin menestyneet maatkaan eivät ole siten kokonaan suojassa.
Pääomavirtojen kääntyminen uudelleen pois Euroopasta tietäisi täälläkin uutta kriisin kärjistymistä. Tällöin tuskin Suomikaan enää selviää vähäisin vaurioin. Yhteisvaluutan tuoma talouspoliittinen jäykkyys toisi meillekin kouriintuntuvasti esille euron haittapuolet. Kriisitietoisuuteen hiljattain herännyt hallitus antaa sekin oman huolestuttavan leimansa.

Euron haittapuolet tulevat esiin

Suurten talousalueiden keskuspankit ovat lähteneet nollalinjalle. Keskeisimmät korkotasot ovat kaikki olemattomia. Iso-Britannian, Yhdysvaltojen, Japanin ja euroalueen keskuspankkikorot ovat korkeintaan puoli prosenttiyksikköä. Vellovan talouskriisin päättyessä tilanne pitäisi kuitenkin normalisoida. Nollakorkojen tuntumassa alueet ovat kuitenkin kuin keskellä visaista labyrinttiä. Miten löytää ulospääsy, vai törmäävätkö suuret talousalueet aina umpikujaan?
Yleensä keskuspankkien ohjauskorot säätelevät hyvin ympäripyöreällä, joskin myös keskeisellä tavalla talousalueen kasvuvauhtia. Mikäli luottojen kysyntä ja tarjonta on villiä, nostaa keskuspankki korkoaan hillitäkseen kuplien muodostumista. Kun liikepankit joutuvat maksamaan keskuspankin rahaa vastaan korkeampaa korkoa niin tämä korotus siirtyy luottoketjussa eteenpäin. Näin esimerkiksi asuntolainojen korot nousevat, ja kohonneen rahan hinta hillitsee luottojen nostamisintoa.
Vastaavasti heikon taloustilanteen aikana pyritään käynnistämään kasvua. Yritysten investoinnit tulevat huokeammiksi, jolloin kynnys ajoittaa suuret hankinnat madaltuu. Pitkään hieman ahtaissa asunnoissa asuneet perheet rohkaistuvat vaihtamaan isompaan asuntoon.
Sen sijaan tämänhetkinen tilanne ei oikein ole parantunut alhaisista koroista huolimatta. Japanin keskuspankin korko on ollut nollan tuntumassa pitkän aikaa, mutta talous tuntuu vain jatkavan horrostilassa. Euroalueella työttömyys vain lisääntyy ja investoinnit ovat enimmäkseen jäissä. Tuotannon supistuessa verotulot jäävät vajaiksi. Vajeita lisää ostovoiman supistumisesta johtuva kysynnän hyytyminen. Mistä on oikein kyse?
Japanin tilanne
Japanin uusi kolmikohtainen ohjelma lupaa inflaation käynnistyvän vaikka väkisin. Keskuspankki pumppaa niin paljon uutta rahaa, että sen on katsottu aiheuttavan kysynnän piristymistä ja investointihalukkuuden kasvua. Japanissa on kuitenkin hyvin alhainen työttömyysaste. <a href="http://www.stat.go.jp/english/data/roudou/results/month/index.htm">Se oli huhtikuussa vain 4,1 prosenttia</a>. Siis vaikka lisäkapasiteettiin investoitaisiinkin niin mistä työntekijät uusien koneiden äärelle? Miten luoda luotoille kysyntätarpeita luonnollisille henkilöille, joilla on jo asunnot maksettu, ja joilla varaa on sijoittaa vaikkapa kotimaansa velkakirjoihin?
Japanissa osakemarkkinat villiintyivät pääministeri Shinzo Aben suunnitelmista. Mutta <a href="http://www.bloomberg.com/news/2013-06-07/pimco-not-ready-to-buy-jgbs-as-japan-inflation-expectations-rise.html">kun inflaatiotavoite asetettiin korkeammalle niin se tarkoittaa velkojille huonoa: tuotto on kiinteä ja matala</a>. Sijoitusten arvosta olisi inflaation kohotessa sulamassa paljon pois. Tämä aiheuttikin velkakirjojen myyntiaallon ja edelleen valtion lainakorkojen nousua. Mikäli kasvu ei käynnistykään, vaan osakekurssien nousu johtuu intuitiivisesta mielikuvasta suuremmista tuotoista niin Japanin kansalliset velkojatkin mielummin myyvät velkakirjat ja ostavat osakkeita tilalle. Pankkien velkakirjojen menettäessä näin laskennallista arvoaan niiden pääomaan kohdistuu epäilyksiä. Vähän tuon suuren markkinahuuman jälkeen pankkiosakkeet kääntyivätkin rajuun laskuun.
Hiljattain julkistetut <a href="http://www.bloomberg.com/news/2013-06-10/japan-revises-growth-to-4-1-in-first-quarter-in-boost-for-abe.html">ensimmäisen vuosineljänneksen talousluvut kyllä vaikuttavat vahvoilta</a>. Tulisi kuitenkin muistaa, että viime vuoden lopulla ja kuluvan vuoden alkupuolella Japanin jeni oli heikompi. Se on omalta osaltaan auttanut vientiteollisuutta. Mikäli jatkossakin talousluvut näyttävät hyviltä jenin oltua nyt korkeammalla tasolla, voidaan Japanin kokeiluhenkistä politiikkaa pitää onnistuneena. Japani voi siis löytääkin tien ulos labyrintistä.
Yhdysvallat tienhaarassa
Yhdysvaltain keskuspankin, Federal Reserven tilanne on sekin kinkkinen. Makrotalouden luvuissa on välillä iloisia pilkahduksia, mutta ei aivan kauttaaltaan. Fed on ollut pitkän aikaa melko aggressiivinen toimija. Se on ostanut liittovaltion velkakirjoja kuin myös asuntolainojen pohjalta koottuja arvopapereita. Tilanne on kääntynyt markkinoilla likimain ympäri: mitä huonompia talousuutisia tulee julki, sen varmempana pidetään ohjelmien jatkumista. Se taas on lisännyt vahvasti osakemarkkinoiden virkeyttä. Vastaavasti hyvien uutisten jälkeen on pohdittu, josko osto-ohjelmat loppuvat ja apeus valtaa pörssisalit.
Viimeisimmän kuuden viikon aikana varat ovat paenneet hiljalleen liittovaltion velkakirjoista, mutta <a href="http://www.ft.com/intl/cms/s/0/25f8b1fa-cef0-11e2-ae25-00144feab7de.html">viime viikolla koko maailman korkomarkkinoilta katosi huimat 12,5 miljardin dollarin edestä varoja</a>. Myyntiaalto oli melkoinen. Tällaiset myynnit johtuvat kasvaneista kasvuodotuksista, tai paremmasta tuotonhausta muilla keinoin, kuten osakekurssien nousut.
Yhdysvaltain tilanne saattaa olla tienhaarassa. <a href="http://www.nytimes.com/2012/12/13/business/economy/fed-to-maintain-stimulus-bond-buying.html?_r=0">Fed on aiemmin kyllä ilmoittanut selkeäksi maalikseen pitää korot alhaalla, kunnes työttömyys painuu alle 6,5 prosentin</a>. Kokonaan toinen asia on, voiko Fed ylläpitää tätä lupausta, jos korkomarkkinat yksinkertaisesti saavat alhaisten tuottojen velkapapereista tarpeekseen. Kasvavat lainakorot tulisi saada painettua takaisin alas. Se tarkoittaisi sitä, että Fed joutuu yhä enenevissä määrin imuroimaan hyljeksityt velkapaperit omaan kasvavaan taseeseensa.
Euroalueen luottolama on tuhoisaa
Euroalueella ei ole Japanin kaltaista ongelmaa työttömyyden suhteen. Kapasiteettia olisi varaa kasvattaa paljonkin. Saksassa ja Itävallassa tilanne on kuitenkin osapuilleen Japanin kaltainen. Euroalueella ei myöskään ole mittavia osto-ohjelmia käynnissä, kuten Yhdysvalloissa on. Euroalueella EKP tosin myöntää hätäluottoja reippaastikin vaikeuksissa olevien maiden liikepankeille, ja <a href="http://www.ecb.int/paym/coll/assets/html/list.en.html">se on kasvattanut tasaisesti kriisivuosien aikana hyväksyttävien vakuuspaperien määrää</a> (ja nimenomaan määrää, ei laatua.) Tätä voidaan pitää euroalueen omana tunnusmerkkinään kokeellisen rahapolitiikan saralla. Joukossa on huomattava määrä täysin tyhjästä taiottuja velkakirjoja, joilla ei ole minkäänlaista markkina-arvoista noteerausta saatavilla. Kyseessä on ennemminkin jo uskonto kuin uskottava rahapolitiikka.
Toinen huolestuttava piirre on se, että <a href="http://www.ft.com/intl/cms/s/0/3e58e6c4-cec4-11e2-8e16-00144feab7de.html">yhtenäisen talousalueen sisällä rahoitusvirrat ovat rajoittumassa kansallisiin rajoihin</a>. Rahavirtojen segregoituessa vaaralliseksi luokitettu pankkien ja valtioiden välinen ”kohtalonyhteys” vain tiivistyy. Tämä johtuu pankkien välillä vallitsemasta luottolamasta. Pankit eivät luota toisiinsa ja rahoitusta pankkien välillä on saatavilla pääosin vain hyvälaatuisia vakuuksia vastaan. Hyvälaatuiset vakuuspaperit ovat enimmäkseen jo pantattu EKP:lle likvidiä vastaan. Likvidillä pyritään pitämään pankkien taseet kunnossa, sekä samalla varaudutaan kiristyvään sääntelyyn. Tällöin luotontarjonta yksityiselle puolelle hyytyy. Se nostaa lainakorkoja eritoten kriisimaissa. Samalla kysyntä putoaa rahan ollessa kallista. Yleiset heikot näkymät eivät ole auttamassa kumpaakaan osapuolta talouskasvun käynnistämiseen tarvittavaa investointihalukkuutta. Euroalueen voisi sanoa rapistuvan hiljalleen.
Ulospääsy on vaikeaa
Näistä jokaisella talousalueella on eräs merkittävä yhteinen tekijä, ja se on jättimäinen velkakuorma. Jokainen kasvanut lainakorkoprosentti tietää suuria menoja valtioiden jälleenrahoituskustannuksiin. Terveen talouskasvun alettua valtiot saavat myös suurempia verotuloja. Pankit saavat tuottoja hyvin onnistuneista lainoista. On siis ehdottoman tärkeää huomata, että vain talouskasvun kautta voidaan ongelmista päästä mielekkäästi ulos.
Esimerkiksi poliitikkojen ennenaikaiset puheet eurokriisin olevan jo ohitse eivät tästä syystä pidä paikkaansa. Euroalue on nyt ollut taantumassa jo pidemmän aikaa, ja talouskasvu on ollut negatiivista yhtäjaksoisesti jo puolentoista vuoden ajan.
Missään näistä talousalueista ei kasvu ole ollut riittävän ripeää kumotakseen nousevien lainakorkojen aiheuttamaa rahoitusaseman heikentymistä. Japanin viimeiset kasvuluvut toki riittävät, jos ne ovat pysyviä lukuja. Yhdysvalloissa tilanne on veitsen terällä. Euroalue on sen sijaan varsin synkässä vaiheessa. Euroalueen ahdinkoa lisää se, että talous todellakin kasvaa Japanissa ja sitten myös Yhdysvalloissa. Jos nämä alueet löytävät tiensä ulos nollakorkoisesta labyrintistä niin euroalueen on oikeastaan pakko seurata perässä, koska muutoin sijoittajat hylkäävät euroalueen huonojen tuottojen vuoksi ja siirtävät pääomat paremmin menestyville alueille. Mutta jos euroalue jatkaa painumistaan alas niin yhtälöstä tulee karmea. Yhtälössä on taantuma, kasvava velkataakka ja kasvavat lainakorot.
Onnistunut irtaantuminen edellyttää myös sitä, että kasvuodotukset eivät loiki liian optimistisin askelin. Silloin lainakorot todennäköisesti nousevat turhan rajusti ja velkapaperien myynti saattaa aiheuttaa tuhoisan myyntiaallon. Lisäksi keskuspankkien vastaukset talouskasvuun eivät saa jäädä liiaksi jälkeen, koska silloin on vaarana uusien kuplien muodostuminen.
Euroalueella on valtavat sisämarkkinat. Potentiaalisesta hyödystä ei oteta irti juuri mitään. Euromailla tarvitaan suuri koordinoitu panostus eri valtioiden sisämarkkinoihin. Koska yksityinen puoli on varpaillaan ja varuillaan, jää tehtävä julkiselle puolelle. Sen tulee poistaa ”lepokitka” ja saada näkymät parempaan päin, jotta yksityiset uskaltavat lähteä kasvua rakentamaan. Tässä on vain pari pahaa ongelmaa. Ensinnäkin velkaa on jo nyt aivan poskettomia määriä. Toiseksi jokainen euromaa on ilman itsenäistä rahapolitiikkaa aina maksukyvyttömyysuhan alaisia, jolloin velkaa ei saisi olla liiaksi. Ja julkinen puoli ei voi aivan ilmaiseksi tehdä mitään mittavaa ohjelmaa, jolla käynnistää tuo maaginen talouskasvu. Labyrintti on siksi hyvin vaikea ja voi olla, että tässä sokkelossa harhaillaan vielä monen monituista vuotta.

Nollalabyrintin vangit