Sebastian Tynkkynen
Rajat takaisin jäsenvaltioiden omaan kontrolliin – kansalaiset eivät enää luota vapaaseen liikkumiseen EU:n alueella
Euroopassa yhä useampi haluaa enemmän kansallista päätösvaltaa valtioiden omien rajojen valvontaan. Taustalla loistaa epäluottamus EU:n yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja erimielisyydet vastuunjaosta. Näin vastasivat kansalaiset 23 jäsenmaassa tehtyyn kyselyyn, kertoo Politico-verkkomedia.
Tynkkynen: EU saamassa viimein oman Ruanda-mallinsa – ”Nyt loppuu turvapaikkasumutus”
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen iloitsee EU:n turvapaikkapolitiikan historiallisista kiristyksistä: Euroopan parlamentti äänestää ensi viikolla neuvoston sopimista uudistuksista, joita sisäministeri Mari Rantanen on voimakkaasti ajanut. Uudistukset mahdollistaisivat turvapaikkahakemusten käsittelyn ulkoistamisen täysin EU:n ulkopuolelle, eli EU saisi viimein oman Ruanda-mallinsa. - Hyvä alku, Tynkkynen linjaa.
Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.
9. luetuin
Garedew vaatii loppua kehitysapurahan haaskaukselle: ”Rahat valuvat kankkulan kaivoon”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew ottaa kantaa Iltalehden paljastuksiin, joiden mukaan suomalaisia kehitysapurahoja on kavallettu ja käytetty väärin useissa Afrikan maissa. Garedew korostaa, että yli 700 000 euron epäselvyydet osoittavat järjestelmän toimimattomuuden ja ovat selkeä peruste sille, miksi hallitus leikkaa kehitysapua yli 1,3 miljardilla eurolla. Garedew itse ei lähettäisi kehitysmaihin tippaakaan velaksi otettua rahaa.
Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.
Aittakumpu torjuu somekiellon nuorilta – ilman sosiaalista mediaa nuoret jäävät valtamedian armoille
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee Facebook-kirjoituksessaan esityksiä, jotka vaativat sosiaalisen median kieltämistä alle 16‑vuotiailta. Hän varoittaa, että sosiaalisen median täyskielto veisi nuorilta vaihtoehtoiset tiedonlähteet ja jättäisi heidät entistä riippuvaisemmiksi valtamediasta.
Tynkkynen puolustaa Suomen metsiä – ”Pitäkäämme ilmastokorppien näpit erossa taloutemme timantista”
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee viestipalvelu X:ssä EU:n ilmastopolitiikkaa sekä luonto‑ ja ilmastopaneelien esityksiä, jotka vaativat Suomen metsähakkuiden voimakasta vähentämistä. Tynkkynen korostaa metsien merkitystä taloudelle, huoltovarmuudelle ja suomalaiselle identiteetille sekä vaatii yhtenäistä rintamaa EU:n sääntelyä vastaan.
Arabiemiraatit rajoittaa opiskelijoiden rahoitusta Britanniassa – pelkona nuorison radikalisoituminen
Perussuomalaisten meppi Sebastian Tynkkynen nostaa esiin huolensa islamistisesta radikalisaatiosta Euroopassa. Nyt jopa Lähi-idän valtio arvioi, että Eurooppa ei pysty enää takaamaan opiskelijoilleen turvallista opiskeluympäristöä. Tynkkynen katsookin, että hälytyskellojen pitäisi jo soida todella kovaa.
Garedew: Suomen pelastamiseen tarvitaan maalaisjärkistä ymmärrystä ja perussuomalaista tahtoa
Eduskunta lyö tällä viikolla lukkoon vuoden 2026 budjetin. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew nostaa esiin hallituksen valitseman kaukonäköisen talouslinjan. Hallitus panostaa puolustuksen vahvistamiseen ja tasapainottaa velkasuhdetta sekä karsii toissijaisia menoja.
Tynkkynen tyrmää EU:n rokotehankkeen: ”Jälleen esimerkki kehitysavun toimimattomuudesta”
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee kovin sanoin EU:n kehitysavun tehottomuutta Ghanassa. Hän kertoo vierailleensa Accrassa sijaitsevassa rokotehankkeessa, jossa ei ollut rokotevalmistuksesta tietoakaan, vaikka EU on sijoittanut projektiin kymmeniä miljoonia euroja. - En tule ikinä unohtamaan tätä kusetusta. Jälleen esimerkki kehitysavun toimimattomuudesta, Tynkkynen lataa viestipalvelu X:ssä.
Tynkkynen tyytyväisenä maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin Euroopassa: “Voi pojat mitä siellä saatiinkaan aikaan”
Nykyinen turvapaikkajärjestelmä luotiin eilispäivää, toisenlaista aikakautta varten. 27 eurooppalaista maata antoivatkin juuri yhteisen julkilausuman, jossa maahanmuuttajien yksilölliset edut saavat väistyä yhteiskunnan edun myötä. Suomea konferenssissa edusti sisäministeri Mari Rantanen.
Tynkkynen jyrähtää ravintola-alan harmaasta taloudesta: ”Kaikki lähi-itäläiset ja afrikkalaiset ravintolat pitäisi tarkastaa”
Reilun kahden vuoden aikana Verohallinto on tarkastanut 373 ravintola-alan yritystä ja peräti 53 prosentissa löytyi vakavia puutteita. Viranomaisten mukaan ulkomaalaisomisteisissa yrityksissä väärinkäytökset ovat selvästi yleisempiä kuin suomalaisomisteisissa.
EU-parlamentti hylkäsi esityksen metsien monitoroinnista – Sebastian Tynkkynen: Juhlapäivä Suomelle, komissio ja vasemmisto saivat näpeilleen!
Euroopan parlamentti on hylännyt Euroopan komission tekemän metsien monitorointikehystä koskevan esityksen. Sebastian Tynkkynen iloitsee päätöksestä: “Komissio ja vasemmisto saivat näpeilleen. Me emme tarvitse emmekä halua komissiota syynäämään Suomen metsiä.”
Tynkkynen äimän käkenä: Vasemmistomeppi hakkasi miehen päätä vasaralla ja pidätettiin – sai rankan linnatuomion sijaan Li Anderssonin tukemana syytesuojan ja lämpimät halaukset
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Facebookissa jyrkästi Euroopan parlamentin äänestystä, jossa italialaismeppi Ilaria Salis sai pitää syytesuojansa vain yhden äänen erolla. Tynkkysen mukaan päätös lähettää vaarallisen viestin, että äärivasemmistolainen väkivalta hyväksytään Euroopassa.
Sebastian Tynkkynen iloitsee: Suomen metsille suurvoitto EU:ssa
Euroopan parlamentin maatalous- ja ympäristövaliokunnat äänestivät tänään Euroopan komission metsien monitorointiehdotuksen hylkäämisen puolesta luvuin 80 puolesta, 46 vastaan. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen pitää äänestystulosta erinomaisena Suomelle.
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen muistuttaa, että Palestiinan tunnustaminen olisi vastuutonta – vasemmisto-oppositio jatkaa yhä Suomen moittimislinjalla
Palestiinan valtion tunnustamiskysymys sähköisti tunnelman A-studiossa maanantai-iltana. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vastustavat Palestiinan tunnustamista, mutta vasemmistopuolueet kannattavat sitä. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen toppuutteli vasemmiston vauhtisokeutta.
Charlie Kirkin väkivaltainen kuolema kerää suruvalitteluja ympäri maailmaa: ”Demokratioissa ei saa olla tilaa väkivallalle”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ja monet muut perussuomalaiset kommentoivat yhdysvaltalaisen konservatiivivaikuttajan Charlie Kirkin väkivaltaista kuolemaa sosiaalisen median kanavillaan. Järkyttävä tapaus on huomioitu laajasti maailmalla, ja myös Valkoinen talo esittää surunvalittelut Kirkin perheelle.
Tynkkynen: Seuraavalla hallituskaudella verorahoitteinen budjetti Yleltä pois – ”Vääristää tervettä demokratiaa”
- On suorastaan vastuutonta valtiolta rahoittaa valehtelua, piilopolitikointia ja pohjoiskorealaista totuusmäärittelyä, europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kirjoittaa X:ssa.
Sisäministeri Rantanen: Oleskelulupa voidaan peruttaa entistä helpommin – ”Rikoksia tekevät maahanmuuttajat eivät kuulu Suomeen”
Maahanmuuttovirasto on peruuttanut useisiin vakaviin rikoksiin syyllistyneen sekä katujengeistä tunnetun Milan Jaffin oleskeluluvan ja hänet on määrätty karkotettavaksi Irakiin. Sisäministeri Rantasen mukaan rikoksia tekevät maahanmuuttajat tulee lähtökohtaisesti poistaa maastamme.
EU-komissio esittää 2000 miljardin jättibudjettia ja yhteisvelkaa – perussuomalaiset tyrmää: ”Suomen suunta ei voi olla osallisuus velkaunionissa”
Perussuomalaiset moittii komissiota paitsi valtavasta budjettitason nostosta, myös kyvyttömyydestä priorisointiin: valtavaa budjettilisäystä ei esitetä esimerkiksi sisäiseen turvallisuuteen, puolustukseen ja Ukrainan tukemiseen, vaan useisiin toissijaisiin kohteisiin.
Yhdysvallat kirittää nyt rajusti Eurooppaa kohentamaan turvallisuuttaan – Tynkkynen: ”Tarpeellinen herätys Euroopalle”
Tällä viikolla EU:ssa käsitellään monia turvallisuuteen liittyviä asioita, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä sisäistä turvallisuutta. Lisäksi tarkastellaan EU:n kyberturvallisuutta ja hybridivaikuttamista. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen toteaa, että koska maailma on menossa kovempaan suuntaan, Euroopankin tulisi osoittaa kovempaa pelaamista kuin tähän mennessä on nähty.
Perussuomalaiset valitsi puoluekokousviikonloppuna uutta puoluejohtoa ja linjasi tulevaa
Tynkkynen: Perussuomalaiset ei ala haavanlehtenä värisemään – ”Keskittykäämme nyt tekemään oikeita asioita”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen rohkaisee puoluetta keskittymään perusasioihin, eli tekemään oikeita asioita ja viestimään niistä entistä paremmin. - Koska perussuomalaisilla on vaikeuksia tuoda omaa viestiään läpi perinteisessä mediassa, somessa tarvitsisimme jatkossa vieläkin isommat hartiat, Tynkkynen katsoo.
Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kannustaa valtuustoihin valittuja päättäjiä tiedottamaan aktiivisemmin valtuustotyöstä ja esimerkiksi jakamaan pitämistään puheista videoita sosiaalisessa mediassa, jotta kansa saa lisää tietoa valtuustoissa päätettävistä asioista.
Suomessa käynnissä Venäjältä ohjattu poliittisesti motivoitu kyberhyökkäys – Tynkkynen: ”Ei ole varaa olla naiivi, vaan turvallisuuteen pitää panostaa kaikilla tasoilla”
Perussuomalainen eurokansanedustaja Sebastian Tynkkynen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä juuri nyt käynnissä olevasta venäläisen hakkeriryhmän palvelunestohyökkäyksestä Suomeen. Hakkeriryhmä on ilmoittanut motiivinsa olevan poliittinen. - Tällainen naapuri meillä on vieressä, Tynkkynen kirjoittaa.
Pariisissa mielenosoitus Marine Le Penin tueksi – Kansallinen rintama johtaa presidenttigallupia tuomiosta huolimatta
Marine Le Penin puolue johtaa yhä presidenttigallupia hänen saamastaan tuomiosta huolimatta. Tuomio tuntuu poliittiselta, koska Le Pen asetettiin lisärangaistuksena viiden vuoden vaalikieltoon. Tuomioistuin olisi voinut tyytyä antamaan hänelle pelkästään vankeutta ja sakkoja, jolloin presidentin valitseminen olisi jäänyt äänestäjien päätettäväksi. Nyt vaikuttaa siltä, että tuomioistuin halusi vaikuttaa presidentinvaalien lopputulokseen.
Tynkkynen: ”On vain ajan kysymys, milloin Li Anderssonin EU-varojen käyttö menee tutkintaan”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen (ps.) oudoksuu oikeuden langettamaa kieltoa, joka estää Marine Le Penin osallistumisen Ranskan presidentinvaaleihin 2027. Le Pen menetti vaalikelpoisuutensa EU-varoihin liittyvien epäselvyyksien takia. EU-avustajien palkkaamiseen tarkoitettuja varoja oli tuomioistuimen mukaan käytetty Le Penin puolueen toimintaan, mikä on kiellettyä. Samalla Tynkkynen huomauttaa, että europarlamentaarikko Li Andersson järjesti alkuvuonna Suomessa festivaalin, jonka rahoitukseen hän käytti mepin viestintäavustustaan.
Viikon 14/2025 luetuin
Euroopan parlamentti kävi Tynkkysen aloitteesta täysistuntokeskustelun EU-tuesta Itä-Suomeen – ”Turvallisuuskysymys”
Euroopan parlamentti keskusteli täysistunnossaan Strasbourgissa tarpeesta antaa kohdennettua EU-tukea Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan naapureina oleville EU-alueille. Keskustelu käytiin perussuomalaisten Sebastian Tynkkysen aloitteesta.
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää















































