Perussuomalaisten kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Riikka Purra uskoo, että päätös koulujen sulkemisesta tulee tänään. – Olisi tietysti ollut parempi, että se olisi tullut viimeistään eilen. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Riikka Purra uskoo, että päätös koulujen sulkemisesta tulee tänään. – Olisi tietysti ollut parempi, että se olisi tullut viimeistään eilen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kansanedustaja Tom Packalén haluaa viestintävälineiden sijaintitiedot teleoperaattoreilta terveysviranomaisten käyttöön. Packalénin mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tarvitsee paikkatiedot, jotta se voi selvittää väestön terveyttä vaarantavan epidemian tartuntaketjuja nykyistä tehokkaammin ja siten torjua leviämistä. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen Uutisille haastattelun antanut lääkäri kertoo, että hän pelkää potilasturvallisuuden Suomessa olevan nyt vaarassa, ellei koronaviruksen ehkäisytoimia kuten karanteeneja laajenneta viipymättä. Hänen mukaansa terveydenhuoltojärjestelmämme ei pysty vastaamaan hoidon tarpeeseen, jos tilanne kriisiytyy kuten Italiassa on käynyt. Esimerkiksi tehohoitopaikkoja ei ole riittävästi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikon mukaan Suomessa on välittömästi ryhdyttävä järeisiin koronaviruksen vastaisiin varotoimiin. WHO varoitti, että muuten moni maa on samassa tilanteessa kuin Italia ja Iran. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Turkkilainen viranomaislähde kertoi uutistoimisto Reutersille torstai-iltana, että Turkki ei enää aio pitää rajaa suljettuna niiltä pakolaisilta, jotka pyrkivät Eurooppaan. Reutersille puhuneen viranomaisen mukaan Turkin poliisille sekä raja- ja rannikkovartiostolle on annettu käsky lopettaa toimet syyrialaisten rajanylityksen estämiseksi. Turkki enää aio pitää rajaa suljettuna niiltä pakolaisilta, jotka pyrkivät Eurooppaan. Lue lisää >