Turvapaikanhakijat

Aika ajoi ohi kiintiöpakolaisjärjestelmästä – enää vain alle puolet EU-maista ottaa vastaan kiintiöpakolaisia

Keskustelu pakolaiskiintiöstä ja sen mahdollisesta lakkauttamisesta käy jälleen kiihkeänä. Eräät järjestöt ja henkilöt ovat usein väittäneet, että lakkauttaminen rikkoisi kansainvälistä oikeutta, mutta todellisuudessa näin ei ole asianlaita. - Jokainen kansallisvaltio saa itse päättää, ottaako vastaan kiintiöpakolaisia vai ei, kertoo valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Mikael Lith.

15.08.2025 |15:34

Kansainvälinen rikollisjärjestö salakuljetti Saksaan ja muualle Eurooppaan jopa 480 syyrialaista päivässä

Saksan liittovaltion poliisi iski kansainvälisen yhteistyön tuloksena ihmissalakuljettajaliigaan ja pidätti elokuun 7. päivänä viisi sen jäsentä. Rikollisten todellisen määrän arvioidaan olevan huomattavasti suurempi. Salakuljetetuilta vaadittiin palkkioksi tuhansia euroja.

15.08.2025 |11:35

Antikainen: Suomi ei saa toistaa Jordanian kohtaloa – haluaako Migri terroristeja kylään?

Eilen uutisoitiin, että Maahanmuuttovirasto on antanut uuden ohjeistuksen, jonka mukaan Gazasta tuleville turvapaikanhakijoille myönnetään turvapaikka automaattisesti tuoreen maatiedon perusteella. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan linjaus rikkoo sekä kansallista lakia että EU-oikeutta puhumattakaan linjauksen vastuuttomuudesta. Linjaus on uhka Suomen turvallisuudelle.

14.08.2025 |18:38

Purra: Suomessa edelleen kuvitellaan, että tunkemalla veronmaksajan rahaa joutavaan tai haitalliseen tuotetaan elinvoimaa ja kasvua – ”Siksi kai maa tähän jamaan on päätynytkin”

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi somekanavillaan tapausta, jossa Mikkelin kaupunki ajaa vuokra-asukkaita pois kodeistaan, koska asunnot jatkossa vuokrataan turvapaikanhakijoille. Purra kuvaa Mikkelin toimintaa harhaiseksi.

13.08.2025 |11:00

Sisäministeri Mari Rantanen: Yhteiskunnan tulee ensisijaisesti huolehtia omistaan – ”Siksi nolla turvapaikanhakijaa on hyvä tavoite”

Mikkelin kaupunki aikoo vuokrata rivitaloasuntoja vastaanotto­keskuksen käyttöön, joten nykyisten vuokralaisten on etsittävä uudet kodit. Sisäministeri Mari Rantanen huomauttaa, että epäterveiden kannustimien vuoksi onkin syytä vetää valtion tuet minimiin, kiintiöpakolaiset nollaan ja lakkauttaa kuntien ja hyvinvointialueiden korvaukset kotoutumisesta.

12.08.2025 |21:46

Mitta on täysi: Massamuuton vastaiset mielenosoitukset levinneet koko Britanniaan

Viime viikkoina laittomien maahanmuuttajien asuttamien hotellien ympärille on kerääntynyt mielenosoittajia muun muassa Eppingissä, Norwichissä sekä Lontoossa. Mielenosoittajat vastustavat brittihallituksen ratkaisua sijoittaa turvapaikanhakijoita muun asutuksen keskelle. Mitta on monella nyt täysi.

07.08.2025 |17:46

”Britannia on romahduksen partaalla” – maan suurin puolue lupaa palauttaa lain ja järjestyksen

Reformipuolue on mielipidetiedustelujen mukaan Britannian suurin ja puheenjohtaja Nigel Farage tähtää maan seuraavaksi pääministeriksi. Faragella on käsi kansakunnan pulssilla ja hän aikoo palauttaa uskon yhteiskuntaan. Ensimmäinen lupaus on puolittaa rikollisuus viiden vuoden vuoden sisällä.

29.07.2025 |13:45

Brittiministeriö tutkii mahdollisia väärinkäytöksiä: Turvapaikanhakijat käyttäneet verorahoilla kustannettuja maksukortteja uhkapelaamiseen

Britannian sisäministeriö on käynnistänyt tutkinnan median paljastettua, että tuhannet turvapaikanhakijat ovat käyttäneet heille tarkoitettuja maksukortteja rahapelaamiseen vedonlyöntitoimistoissa ja kasinoilla. Oppositio: "täydellistä veronmaksajien rahojen väärinkäyttöä".

25.07.2025 |16:11

Trump sai rajan suljettua luvattomilta tulijoilta

Presidentti Trumpin virkakautta on kestänyt vasta puoli vuotta, mutta ainakin yhden vaalilupauksensa hän on täyttänyt kiistattomasti: rajat on suljettu laittomilta tulijoilta. Siirtolaiskaravaanit ovat lakanneet tulemasta. Etelärajalla laittomien rajanylitysten määrä on vähentynyt alle kymmenesosaan Bidenin aikaisesta. Kaikkein tärkein uudistus on se, että kiinni saatuja rajanylittäjiä ei enää päästetä vapaasti liikkumaan Yhdysvaltoihin vaan heidät käännytetään.

21.07.2025 |19:10

Demarit haluavat sementoida Ruotsin väestönmuutoksen: keskiluokan on viimein aika jakaa asuinalueensa maahanmuuttajien kanssa

Sosiaalidemokraatit nuijivat puoluekokouksessaan kesän alussa pöytään maahanmuuttopoliittisen kannanoton, joka sementoisi kerralla väestönmuutoksen ja hautaisi lopullisesti Ruotsin perinteisenä pohjoismaisena kansallisvaltiona. Vähävaraiset maahanmuuttajat olisi tästedes asutettava hyvinvoivan keskiluokan asuinalueille veronmaksajien tuella.

19.07.2025 |11:09

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

04.07.2025 |15:21

Britannia pidätti kumiveneellä maahan tulleita iranilaisia terrorismirikoksen valmistelusta

Korkean turvaluokituksen tietolähteet kertovat The Sunille, että Venäjä, Iranin islamistinen hallinto sekä muut vihamieliset valtiot käyttävät siirtolaisasetta Ison-Britannian epävakauttamiseen ja rajojen ylikuormittamiseen. Britannian viranomaiset ja poliitikot pitävät tilannetta vakavana kansallisen turvallisuuden uhkana. Oppositiopoliitikot puolestaan vaativat, että rajanylitykset tulisi julistaa jo kansalliseksi turvallisuuskriisiksi.

30.06.2025 |09:06

Demarit vaatii nyt lisää rahaa maahanmuuttajien kotoutumispalveluihin – sisäministeri Mari Rantanen torppaa: Raha ei ole järkevä mittari – ”Tulijoille pitää olla velvoitteita”

SuomiAreenalla keskusteltiin tällä viikolla myös maahanmuutosta ja sisäisestä turvallisuudesta. Sisäministeri Mari Rantanen sanoi maahanmuuton kasvattamisesta haaveilevalle demarien Mikkel Näkkäläjärvelle, että nykyisellä hallituksella on maahanmuuttopolitiikassa paljon siivottavaa demarihallituksen jäljiltä.

27.06.2025 |19:09

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta

Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

27.06.2025 |09:17

Mira Nieminen Euroopan neuvostossa: Eurooppaan ei tule päästä laittomasti – suurin osa tulijoista ei ole kansainvälisen oikeuden tarkoittamia pakolaisia vaan taloudellisia siirtolaisia

Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen piti Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa puheenvuoroja, joissa hän nosti esiin kolme ajankohtaista ja keskeistä teemaa: Ukrainan lasten pakkosiirrot ja sotavankien kohtelun, urheilun eettiset ja ihmisoikeudelliset kysymykset sekä Välimeren siirtolaistilanteen.

26.06.2025 |12:56

Turvapaikanhakijoiden määrä selvässä laskussa – Maahanmuuttovirasto arvioi Suomeen saapuvan yhä vähemmän hakijoita

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on kääntynyt laskuun, selviää Maahanmuuttoviraston kesäkuussa 2025 päivittämästä ennusteesta. Tammi-toukokuun aikana jätettiin vain 771 ensimmäistä turvapaikkahakemusta, mikä on 26 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna.

26.06.2025 |11:03

PS-Nuoriso: SDP ei välitä suomalaisten turvallisuudesta

Perussuomalainen Nuoriso tuomitsee SDP:n toiminnan rajalakiäänestyksessä. Rajalain jatko vaati eduskunnassa taakseen viiden kuudesosan enemmistön, mutta SDP tietoisesti myönsi kuudelle kansanedustajalleen virallisesti luvan äänestää rajalain jatkoa vastaan. Kaikeksi onneksi laki saatiin tästä huolimatta hyväksyttyä.

05.06.2025 |16:52

Egyptiläismies hyökkäsi Hamasin panttivankien tukimielenosoitukseen Coloradossa – koko perhettä uhkaa karkotus

Egyptiläistaustainen Mohamed Sabry Soliman, 45, hyökkäsi Boulderissa, Coloradossa, Hamasin ottamien panttivankien tukimielenosoittajien kimppuun Molotovin cocktaileilla ja omatekoisella liekinheittimellä. Hyökkäyksessä loukkaantui 12 ihmistä. Yksi loukkaantuneista oli holokaustista selvinnyt henkilö.

04.06.2025 |12:43

Perussuomalaiset: Turvallisuustilanne ei ole muuttunut – rajaturvallisuuslain jatko on välttämätöntä Suomen turvaamiseksi

Hallintovaliokunnan mietintö rajaturvallisuuslain jatkosta on valmistunut. Vuosi sitten voimaan tullutta lakia esitettään jatkettavaksi vuoden 2026 loppuun asti. Lain mahdollistamia toimia ei ole tähän mennessä jouduttu ottamaan käyttöön, mutta hallintovaliokunnan perussuomalaiset Mauri Peltokangas, Mira Nieminen, Rami Lehtinen ja Joakim Vigelius pitävät lakia välttämättömänä Suomen turvallisuuden takaamiseksi.

27.05.2025 |14:51

”Balkanin reitti” on edelleen portti parempaan elämään EU:ssa – Pohjoismaista karkotetutkin etsivät uutta alkua Italiasta

Viimeisen kolmen vuoden aikana Triesten rajakaupunkiin on saapunut kymmeniä tuhansia laittomia siirtolaisia Euroopan ulkopuolelta. Matka Italiaan taittuu isolla rahalla pitkin ”Balkanin reittiä”. Triestessä siirtoväki murtautuu hylättyihin satamarakennuksiin ja jää odottamaan mahdollisuutta jatkaa peremmälle EU:n hyvinvoinnin piiriin.

24.05.2025 |11:25

Maahanmuuttovirasto testaa paluiden edistämiseen erikoistuvaa vastaanottokeskusta – sisäministeri Rantanen: ”Tavoitteena on, että kun lupaa ei saa, maasta poistutaan tai maasta poistetaan nopeammin”

Paluukeskuksen tavoitteena on tehostaa turvapaikanhakijoiden vapaaehtoista paluuta ja sujuvoittaa poliisin toteuttamien palautusten täytäntöönpanoa.

10.05.2025 |09:34

Saksan uusi sisäministeri määräsi estämään laittoman maahantulon kaikilla rajoilla – Merkelin avoimet rajat siirtyvät historiaan

Saksan tiistaina virkaansa astuneen mustapunaisen hallituksen sisäministeri Alexander Dobrindt (CSU) on määrännyt liittovaltion poliisin käännyttämään laittomat maahantulijat kaikilla rajoilla.

08.05.2025 |08:32

Lehtinen iloitsee: Turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksilla venkoilu loppuu ja maasta karkottaminen nopeutuu

Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta äänin 103-53. Esityksen myötä turvapaikanhakijoiden tekemät uusintahakemukset vähentyvät merkittävästi eikä niiden avulla voi enää estää maasta poistamista. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtisen mielestä vanha laki on ollut hyvin ongelmallinen.

07.05.2025 |15:39

Hoitajien tekemät vanhusten raiskaukset järkyttävät Ruotsissa – rohkean Elsan haastattelu sai muut uhrit avautumaan, Uppsalan kunnan koko vanhuslautakunta eroaa

Vanhuksiin kohdistunut seksuaaliväkivalta nousi julkisuuteen viime syyskuussa Ruotsissa, kun 84-vuotias Elsa päätti kertoi asiasta Uppsala Nya Tidningille (UNT). Elsan haastattelu rohkaisi myös muita kotipalvelun työntekijöiden uhreiksi joutuneita vanhuksia kertomaan raiskauksista toimittajille.

29.04.2025 |19:47

Kaisa Garedew rajalain jatkosta: “Hybridivaikuttamiselle pidetään nollatoleranssi”

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew pitää hallituksen ehdottamaa rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkoa välttämättömänä.

08.04.2025 |14:03

Saksassa tehtiin ennätysmäärä väkivaltarikoksia – tekijä on usein turvapaikanhakija tai muu ulkomaalainen

Saksan viranomaiset ovat tuoreen rikostilaston valossa erityisen huolissaan lasten ja nuorten tekemien väkivaltarikosten kasvusta. Myös tyttöihin ja naisiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat lisääntyneet. Ulkomaalaisten osuus väkivaltarikosten tekijöistä on huomattavasti suurempi kuin heidän osuutensa väestöstä.

08.04.2025 |11:47

Poliittinen paine kirittää komissiota – laittomasti EU:ssa oleskeleville viimein lähtöpassit unionin alueelta

Vuonna 2023 kaikkiaan 480 000 henkilöä oleskeli EU:ssa kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen ja vain viidesosa heistä poistui unionin alueelta. Euroopan unionin maailmaa syleilevä maahanmuuttopolitiikka on ajautunut umpikujaan ja ratkaisut eivät enää voi odottaa. Poliittinen paine vauhdittaa oikeita päätöksiä.

14.03.2025 |08:46

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: ”Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

06.03.2025 |17:51

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

03.03.2025 |21:20

Itävallan uudelta hallitukselta hijabin käyttökielto alle 14-vuotiaille tytöille – kiellolla halutaan ehkäistä naisten alistamista ja segregaatiota

Itävallan uusi hallitus on linjannut, että maahanmuutto Itävaltaan edellyttää "integroitumista yhteiskuntaan ensimmäisestä päivästä alkaen". Alle 14-vuotiaiden tyttöjen hijabin käyttökiellolla halutaan puuttua naisten alistamiseen ja segregaatioon.

28.02.2025 |18:15

Uusimmat

Viikon suosituimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää