Tagi: Ulkomaalaislaki

LEHTIKUVA

Keskiviikkona eduskunnan välikysymyskeskustelussa hallitus vastasi opposition välikysymykseen Suomen varautumisesta siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää käytti aiheesta kaksi puheenvuoroa, joissa korosti hätätilapykälien säätämisen tarpeellisuutta ja laittomasti Suomessa olevien henkilöiden tehokasta palauttamista kotimaihinsa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi tänään eduskunnassa, että hallitus ei tunnista uhkaa, turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä eikä ihmisten hyödyntämistä yhteiskunnan vastaisessa toiminnassa. – Juuri siksi on erittäin tärkeää huolehtia siitä, että tänne ei vain voi kävellä sisään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Siirtolaiskriisin kärjistyminen ja vuoden 2015 kaltaisten tapahtumien toistuminen eivät valitettavasti ole perusteettomia uhkakuvia. Tilanne eri puolilla Eurooppaa ja monilla perinteisillä ongelma-alueilla on akuutti. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaati vastauspuheenvuorossaan eduskunnan välikysymyskeskustelussa Suomen varautumisesta siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen hallitusta ottamaan uhan tosissaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sosialidemokraattien kansanedustaja Antti Lindtman pesee kätensä sisäministeriön työryhmän esityksestä, joka yhdistäisi turvapaikanhakijoiden perheet ilman tulorajoja. Kansanedustaja Jani Mäkelä totesi Ylen aamussa perussuomalaisten olevan sosialidemokraattien linjoilla maahanmuutossa – tosin tanskalaisten sosialidemokraattien.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaiset jättää torstaina hallitukselle välikysymyksen maahanmuuttopolitiikasta ja taloudesta. Keskeinen asia välikysymyksen taustalla on valmistelussa oleva ulkomaalaislain muutos, jonka jälkeen Suomi olisi Länsi-Euroopan liberaalein maa perheenyhdistämisessä ja monella muullakin maahanmuuttopolitiikan osa-alueella.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä hallituksen esitykseen ulkomaalaislain muuttamiseksi, jonka tavoitteena on ehkäistä ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä ja edistää työperäisen hyväksikäytön ilmi tulemista. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä pitää mainittuja tavoitteita kannatettavina, mutta katsoo, että esityksen näyttökynnys väärinkäytöksen tapahtumisesta on asetettu kohtuuttoman matalalle.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Hallitus haluaa muuttaa ulkomaalaislakia niin, että turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeutta muutettaisiin paremmaksi väliaikaisen lakimuutoksen turvin. – Työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan on kokoaikaisesti lomautettuna 204 000 suomalaista koronan takia. Kun oikein tätä ajattelee, viesti on aika erikoinen, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus haluaa muuttaa ulkomaalaislakia ja EU:n ulkopuolelta tulevien kausityöntekijöiden maahantuloa ja oleskelua koskevaa lakia väliaikaisesti koronakriisistä johtuen. Muutos esimerkiksi varmistaisi, että usea jo nyt merkittävästä kotimaisesta työttömyydestä kärsivä ala saisi ulkomaalaista halpatyövoimaa myös jatkossa.  Lue lisää >