Tagi: velkapaketti

PS ARKISTO

Perussuomalaiset haluaa Suomesta turvallisen maan, jossa voi tehdä työtä, yrittää ja elää muutenkin hyvää elämää. Meidän pitää huolehtia siitä, että suomalainen tulee omassa maassaan ensin. Valtio velkaantuu, eikä rahan viskomiseen pitkin maailmaa ole enää varaa, kirjoittaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ilmojen viilentyessä ja energian kallistuessa Saksan liittokansleri Olaf Scholtz on äskettäin väläyttänyt uutta EU:n yhteistä velkapakettia vastauksena energiakriisiin. Tiettävästi osa EU-jäsenmaista olisi jo valmis ottamaan lisää yhteistä velkaa, josta jaettaisiin varoja jäsenmaille. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pelkää hankkeen muuttumista konkreettiseksi, sillä aiemminkin EU:ssa on osattu hyödyntää kriisejä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Suomen EU-jäsenyyttä on usein perusteltu sillä, että EU vahvistaa Suomen vakautta ja turvallisuutta arvaamatonta Venäjää vastaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuitenkin toteaa, että tulevan Nato-jäsenyyden myötä Suomen olisi jo aika kehittää uudenlainen EU-politiikan linja, jossa jatkossa edistetään paremmin Suomen omaa etua ja intressejä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kävi Helsingissä ”lahjoittamassa” Suomelle 2,1 miljardia euroa EU:n elpymispaketin varoja. Komission virallisessa tiedotteessa todettiin, ettei miljardeja tarvitse maksaa takaisin. Perussuomalaiset pitävät tällaista harhautusta naurettavana, sillä suomalaiset ovat maksaneet elpymisrahastoon 6,6 miljardia euroa. Nettotappiota tulee Suomelle siis 4,5 miljardia euroa.  Lue lisää >