Yle
Halla-aho: Suomen puolueiden Venäjä-suhteissa olisi yhä perkaamisen varaa
Venäjä pyrkii vaikuttamaan laaja-alaisesti Suomeen. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon mukaan Suomessa ei tänä päivänä erityisemmin enää hyssytellä Venäjän vaikuttamispyrkimyksiä, mutta taustalla vaikuttaa sekin, että Venäjä ei ole onnistunut kovin hyvin.
Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.
Purra puolustaa työn verotuksen keventämistä: ”Elvyttää ja parantaa ostovoimaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra puolusti maanantaina Ylen A-studiossa hallituksen veronkevennyspolitiikkaa. Vaikka julkisen talouden sopeutus on käynnissä, kokonaisveroaste jopa kevenee tällä hallituskaudella. Purra myös korostaa, että veronmaksajan rahan käyttämisessä on syytä olla tarkkana.
Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.
Tutkija analysoi Ylen juttua kansainvälisten opiskelijoiden kasvusta: Näin väestörakenne muuttuu poliittisilla päätöksillä
Ylen juttu kansainvälisten opiskelijoiden kasvusta nosti esiin arvion, jonka mukaan ulkomaalaisten osuus suomalaisissa korkeakouluissa voi nousta 2030-luvun lopulla jopa puoleen. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen liittää kehityksen poliittisiin päätöksiin ja varoittaa opiskelijarakenteen muuttuvan nopeasti ilman maahanmuuttopoliittista suunnanmuutosta.
Strandman varoittaa tuulivoiman haavoittuvuudesta: ”Lavat jäässä ja sähkön hinta pilvissä”
Tuulivoiman tuotanto on romahtanut Suomessa poikkeuksellisen pitkän jäätymisjakson vuoksi, ja sähkön hinta on noussut jyrkästi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kommentoi tilannetta Facebookissa ja vaatii tuulivoimahankkeisiin enemmän realismia sekä alueiden asukkaiden kuulemista.
Ylen faktantarkistus maahanmuuton talousvaikutuksista on hataralla pohjalla – Suomen Perustan tutkija kertoo nyt, mitä Yle jätti kertomatta
Useita maahanmuuton talousvaikutuksiin keskittyviä tutkimuksia toteuttanut Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen ei ole vakuuttunut Ylen faktantarkistuksen laadusta. Salminen avaa X-tilillään Ylen faktantarkistuksen puutteet.
Yleisradion johtajia hemmotellaan taas – ökypalkkiot uudelleen käyttöön tänä vuonna
Yleisradio on ottanut taas käyttöön johdon hulppean palkitsemisjärjestelmän tämän vuoden alusta. Tulospalkitseminen koskee myös muuta henkilökuntaa. Suurin osa Ylen työntekijöiden ammattijärjestön (YOT) kyselyyn vastanneista ei kuitenkaan pidä kannustinjärjestelmää oikeudenmukaisena. Monet työntekijät kokevat, että palkitsemisen perusteet ovat jopa mielivaltaiset.
Perintöveron alaraja nousee 30 000 euroon – jopa kaksi kolmesta perinnönsaajasta vapautuu verosta ensi vuonna
Hallitus nostaa perintöveron alarajan 20 000 eurosta 30 000 euroon vuoden 2026 alusta. Tilastokeskuksen ja Veronmaksajain Keskusliiton arvioiden mukaan muutos vapauttaa verosta arviolta jopa kaksi kolmesta suomalaisesta perinnönsaajasta.
Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin
Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.
Päivän Pointti: Vasemmistonuorilta putosi antisemitistinen somepommi, josta Helsingin Sanomat ja Yle eivät suostu kertomaan mitään
Viikon 47/2025 luetuin
Kolumni: Maahanmuutosta saa kaksi tarinaa, mutta vain toisella on merkitystä
Maahanmuutto on Euroopassa valtava tilastollinen ilmiö ja jotain, minkä toivotaan pelastavan harmaantuvan mantereen kansantalous. Kymmenen vuoden takainen ”pakolaiset ovat uusi Nokia” -ajattelu ei ole kadonnut mihinkään, vaikka se ei kestä kriittistä tarkastelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Trump aikoo haastaa BBC:n oikeuteen yhtiön anteeksipyynnöstä huolimatta – korvausvaatimus voi nousta yli neljään miljardiin euroon
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo haastaa BBC:n hänen puheensa vääristelystä. Trump vaatii jopa neljän miljardin euron vahingonkorvauksia yhtiön anteeksipyynnöstä huolimatta.
Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.
Elon Musk ja Joe Rogan: Radikalisoitunut vasemmisto ei ymmärrä, kuinka kauas se on ajautunut poliittisesta keskustasta
Elon Muskin vierailusta Joe Roganin podcastissa on muodostunut yksi loppuvuoden merkittävimmistä keskusteluista. Maailman suosituimman podcastin kolmetuntinen jakso on kerännyt pienessä ajassa jättiyleisön. Marraskuun kynnyksellä julkaistussa jaksossa ruoditaan mm. teknologiaa, tietoturvaa, sosiaalisen median dynamiikkaa, sananvapautta, joukkopsykologiaa, kulttuurisotaa, korruptiota sekä poliittista valtapeliä.
Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.
Purra BBC-kohusta: Harhaanjohtava uutisointi on politiikan journalismin peruskauraa myös Suomessa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa BBC:n pomojen eroon johtaneesta harhaanjohtavasta uutisoinnista, joka valitettavasti näyttää olevan politiikan journalismin yleinen toimintatapa muuallakin. - Tänäkin syksynä Yleisradio on uutisoinut minun väittäneen asioita, joita en ole väittänyt, ja useiden korjausvaatimusten jälkeen kieltäytynyt korjaamasta, vedoten tulkintaan, Purra toteaa.
BBC-kohun laineet lyövät pian Yleisradioon – Vigelius: ”Johdon tulospalkitseminen näyttäytyy silkalta porsastelulta”
Britanniassa yleisradioyhtiö BBC:n pääjohtaja ja uutispäätoimittaja saivat lähteä, kun yhtiö jäi kiinni videoiden manipuloinnista ja tarkoitushakuisesta uutisoinnista. Suomessa porsastelu kansalaisten verorahoilla jatkuu ja taas ollaan menossa metsään. Olisiko ryhtiliike tarpeen täälläkin?
He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.
Marraskuu 2025 luetuin
Viikon 46/2025 luetuin
Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.
Viikon 45/2025 luetuin
Ensi vuonna lihapula palaa entistä pahempana – Kangas vaatii vientilogistiikan laittamista kuntoon
Perussuomalaisten kansanedustaja Antti Kangas arvostelee Facebook-kirjoituksessaan kaupan toimintaa, joka on hänen mukaansa ajanut tuottajat ahtaalle ja pakottanut etsimään selviytymiskeinoja ulkomaanmarkkinoilta. Kangas ennustaa ensi vuodelle pahenevaa lihapulaa ja painottaa, että viljakriisin ratkaisu löytyy viennistä sekä satamien logistiikan vahvistamisesta.
Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan
Junnila: On tullut aika katsoa peiliin, Sofia Virta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta antoi Ylen politiikkaradiossa malliesimerkin huonosta käyttäytymisestä, joka on omiaan lisäämään vastakkainasettelua yhteiskunnassa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila toteaakin Sofia Virran arvostelukyvyn olevan hukassa. - Puolueen puheenjohtajalta ei ole suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tavattu odottaa näin moukkamaista käytöstä ja itsehillinnän puutetta, Junnila kirjoittaa.
Viikon 40/2025 luetuin
Maahanmuutto uhkaa hyvinvointia – Tanskan tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa
Pohjoismaiden maahanmuutosta vastaavat ministerit kokoontuivat tiistaina Helsinkiin etsimään keinoja turvapaikanhakijoiden palautusten tehostamiseksi. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen pitää Ylessä julkaistun uutisen mukaan palautusten suurimpana ongelmana sitä, että vain viidennes palautuspäätöksistä toteutuu, vaikka päätös palauttamisesta olisi jo tehty.
Teemu Keskisarja sananvapaudesta: ”Se, että jos joku pahoittaa mielensä, ei ole peruste tukkia toisen turpaa”
Moni taho on yrittänyt rajoittaa kansanedustaja Teemu Keskisarjan tosipuheita maahanmuuton tuomista ongelmista. Keskisarja ei vaikene vaan käyttää sananvapauttaan. Hänestä sananvapauden osalta Suomessa eletään viheliäistä aikaa. Median omistus on keskittynyt ja Yle on propagandakoneisto, joka tarjoaa vain tsoukki-herännäisyyden ilmentymiä.
Päivän Pointti: Yle kippaa rahaa somalinkielisiin uutisiin joita juuri kukaan ei katso – yhdellä jaksolla surkeat 46 katsojaa
Viikon 39/2025 luetuin
Simo Grönroos Ylen maahanmuuttoselvityksestä: ”Totuus on hieman toinen, mitä otsikosta voisi ymmärtää”
Ylellä uutisoidaan Suomen onnistuneen kansainvälisen vertailun mukaan loistavasti maahanmuuttajien "kotoutumisessa". Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos kirjoittaa Facebookissa totuuden olevan hieman toisenlainen kuin mitä Ylen hehkutuksesta voisi olettaa.
Vigelius: Suomella ei ole varaa hyväntekeväisyysmaahanmuuttoon
Perussuomalaisten linja on, että maahanmuuton on perustuttava työlle, toimeentulolle ja nuhteettomuudelle. - Jos nämä kriteerit eivät täyty, niin sellaista maahanmuuttopolitiikkaa ei tarvitse harjoittaa ja tällaisia tulijoita ei tarvitse Suomeen ottaa. Me haluamme, että maahanmuutto palvelee tätä yhteiskuntaa, kansanedustaja Joakim Vigelius sanoo.
Yleisradiolta meni kaikki pieleen Lontoon suurmielenosoituksen uutisoinnissa
Ylen uutisointi Lontoossa lauantaina järjestetystä sananvapausmielenosoituksesta noudattaa vasemmiston perinteistä pelikirjaa: mielenosoituksen todellisista syistä vaietaan tai niitä jopa vääristellään. Yle leimaa kaikki mielenosoituksen osallistujat "äärioikeistolaisiksi" ja vähättelee osallistujamäärää. Tilaisuuteen osallistuneista puhujista ja heidän puheidensa teemoista Yle ei kerro mitään.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Viikon suosituimmat

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää














































