

LEHTIKUVA
Tanska jälleen kiristämässä maahanmuuttopolitiikkaansa – Purra: Suomen seurattava Tanskaa
Tanska jatkaa edelleen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkansa kiristämistä. Maan parlamentti, kansankäräjät, hyväksyi tänään torstaina lain, jonka nojalla turvapaikanhakijat voidaan lennättää EU-alueen ulkopuolisiin keskuksiin odottamaan hakemuksensa käsittelyä. Perussuomalaisten Riikka Purra toivoo Suomen seuraavan pikaisesti Tanskan esimerkkiä.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra on tyytyväinen Tanskan puolesta.
– Nolla turvapaikanhakijaa Tanskaan -esitys meni Tanskan parlamentissa eli kansankäräjillä läpi! Varsinaisia sopimuksia ei ole vielä tehty, mutta esimerkiksi Ruandasta puhutaan maana, johon turvapaikanhakija siirrettäisiin odottamaan päätöstä, Purra sanoo.
Alustavia neuvotteluja mahdollisesti jo käyty
Tanskan ulkoministeri kävi vaivihkaa Ruandassa huhtikuussa. Matkan ei ilmeisesti pitänyt tulla julkisuuteen, mutta se tuli kuitenkin, kun Ruandan presidentti sometti vierailusta.
Muita esillä olleita maita ovat esimerkiksi Egypti, Eritrea ja Etiopia.
– Alustavia neuvotteluja maiden kanssa on siis mahdollisesti jo käyty. Vaikka konkretia vielä puuttuu, on parlamentin hyväksyntä kuitenkin merkittävä askel eteenpäin Pohjoismaiden ylivoimaisesti järkevimmässä maahanmuuttopolitiikassa, Purra sanoo.
Suomen kiristettävä nopeasti
Purra huomauttaa, että Tanskan liikkumatila maahanmuuttopolitiikassa on paljon suurempi kuin esimerkiksi Suomella, koska se ei osallistu oikeus- ja sisäasiainneuvoston toimiin turvapaikka- tai maahanmuuttoasioissa. Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa on käsitelty tarkemmin Purran Suomen Perustalle vuonna 2016 laatimassa raportissa Kansainvälinen pakolaisinstituutio ja valtioiden mahdollisuudet.
Tanskan tekemä päätös saattaa kuitenkin muodostua ongelmaksi Suomelle.
– Vaikka olen tyytyväinen Tanskan puolesta, on syytä ymmärtää realiteetit Suomen kannalta. Ihmiset, jotka tulevat pohjoiseen asti jättämään hakemuksensa, eivät jätä sitä maahan, joka lähettää ihmiset Afrikkaan. He jättävät hakemuksensa esimerkiksi Suomeen, jonne saa jäädä ilman positiivistakin päätöstä, Purra varoittaa.
– Suomen pitäisi olla nopea ja merkittävästi kiristää turvapaikkapolitiikkaansa Tanskan tapaan, Purra sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tanskan kansankäräjät Etiopia Ruanda Egypti Eritrea Maahanmuuttopolitiikka Turvapaikkapolitiikka Riikka Purra Afrikka Tanska Suomen Perusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tanska haluaa siirtää vastaanottokeskukset Afrikkaan – tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa

Tanskalainen kansanedustaja Mette Thiesen: ”Pakolaiset palautettava takaisin turvalliseen kotimaahansa auttamaan jälleenrakennuksessa”

Kansa tukee Tanskan tiukkaa linjaa: Maahanmuuttokriittiset puolueet loistavat mielipidemittauksessa

Antikainen: Suomen otettava oppia Tanskasta turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön kitkemiseksi

Uusi päätös lopettaa turvapaikanhaun Turkista Kreikkaan – hakijat otetaan säilöön ja palautetaan

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko käsittelyssä – Purra: Maahanmuuton ja terrorismin aiheuttamat turvallisuusuhat sivuutettu

Tanskan entinen oikeusministeri jengirikollisuudesta: Ruotsin tilanne tarkoittaisi Tanskassa katastrofia

Suomen Perustan Salminen tutkijavieraana julkisessa maahanmuuttoseminaarissa: ”Maahanmuutto ei ole pysäyttämätön luonnonvoima”

Britannia haluaa siirtää turvapaikanhakijat Afrikkaan – ehkä yhteistyössä Tanskan kanssa
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää







