

LEHTIKUVA
Tanskan entinen maahanmuuttoministeri Inger Støjberg puuttui lasten pakkoavioliittoihin – sai 60 päivää vankeutta
Tanskan entinen maahanmuuttoministeri Inger Støjberg sai 60 päivän vankeustuomion vuoden 2016 toimista, jolloin Støjberg määräsi 23 pariskuntaa erotettavaksi toisistaan. Pariskuntien osapuolista toinen tai molemmat olivat alle 18-vuotiaita. Støjberg kertoo tehneensä päätöksen päättääkseen lasten pakkoavioliitot.
– Kuvitelkaa, millaista on saapua Tanskan kaltaiseen tasa-arvon maahan nuorena, pakkoavioliiton uhriksi joutuneena tyttönä, ja pakkoavioliitosta vapautumisen sijaan valtio pakottaa sinut pysymään yhdessä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa, Inger Støjberg sanoi syyskuussa 2021 oikeudenkäyntinsä alussa.
HS ja Yle jättivät oleellisen kertomatta
Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta tiistaina 14. joulukuuta, että Støjberg olisi määrännyt kaikki turvapaikanhakijapariskunnat asumaan erilleen. Lehti oikaisi virheellisen uutisen 15. joulukuuta, jolloin se kertoi, että erottaminen koski vain avioliitossa olevia pareja, joissa oli alle 18-vuotiaita.
Asian uutisoi myös Yle päälähetyksessään 13.12. Yle ei maininnut, että ministeri yritti torjua alaikäisten avioliittoja.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alaikäisten avioliitot maahanmuuttoministeri Inger Støjberg Pakkoavioliitot Helsingin Sanomat Tasa-arvo Vastaanottokeskukset Tanska Turvapaikanhakijat Yle
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kunniaväkivalta rehottaa Ruotsissa – naisten oikeuksia poljetaan takaisin muinaisuuteen

Immonen: Hallituksen alettava torjumaan ääri-islamia Ranskan tavoin

Isis-nainen vangittiin Ruotsissa todennäköisin syin epäiltynä vakavista sotarikoksista

Tanskademokraatit nousussa ennen tiistain parlamenttivaaleja – maahanmuuttokriittisyys leimaa Tanskan poliittista kenttää

Sukulaisten väliset pakkoavioliitot syyniin Ruotsissa

Ehdotus avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttämisestä
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Lue ja katso Teemu Keskisarjan hurja, voittoisa ehdokaspuhe – ”Pullistakaamme lihakset, nostakaamme nyrkit”
Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) tavoitteli ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää Lahden puoluekokouksessa. Hän piti puolueväelle energisen puheen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää