

LEHTIKUVA
Tanskan ex-maahanmuuttoministeri virkasyytteeseen – yritti suojella lapsimorsiamia
Tanskan entinen maahanmuuttoministeri on joutumassa ministerisyytteeseen, koska hän määräsi, että alaikäiset vaimot on majoitettava turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa erilleen miehistään. Tavoitteena oli suojella lapsiavioliittoon mahdollisesti pakotettuja tyttöjä.
Syytteeseen joutuva Inger Støjberg toimi Tanskan maahanmuutto- ja integraatioministerinä vuosina 2015-19. Vuonna 2016 hän antoi määräyksen, että turvapaikkaa hakevat avioparit on majoitettava erilleen, jos jompi kumpi heistä on alle 18-vuotias. Määräyksen mukaisesti kaikkiaan 23 avioparia majoitettiin erilleen toisistaan.
Nyt Støjberg on joutumassa ministerisyytteeseen asiasta, kertoo Euronews. Kyseessä on vasta kuudes kerta Tanskan historiassa, kun ministeri asetetaan virkasyytteeseen. Vain kahdelle ministerille on tullut tuomio. Toinen heistä oli oikeusministeri Erik Ninn-Hansen, joka sai vuonna 1995 ehdollisen vankeustuomion, koska oli estänyt tamilipakolaisten perheenyhdistämiset.
Halusi suojella lapsia
Tanskan eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan ministeri Støjbergin antama määräys erottaa avioparit oli laiton, koska siinä ei annettu viranomaisille mahdollisuutta tapauskohtaiseen harkintaan. Inger Støjberg itse kiistää tehneensä mitään laitonta ja sanoo antaneensa maahanmuuttoviraston edustajalle suullisen ohjeen, joka mahdollisti tapauskohtaisen harkinnan.
Støjberg vetoaa siihen, että hänen tarkoituksensa oli suojella lapsia ja estää mahdollisesti pakkoavioliiton uhreiksi joutuneiden lapsimorsiamien hyväksikäytön jatkuminen. Jos Støjberg todetaan syylliseksi, hän voi saada sakkoja tai korkeintaan kaksi vuotta vankeutta.
Erilleen majoitettu aviopari sai korvauksia
Tanskan valtio on joutunut maksamaan korvauksia ainakin yhdelle Støjbergin määräyksen perusteella erilleen asumaan laitetulle pariskunnalle, kertoo Tanskan TV2. Kyseessä oli Syyriasta tullut turvapaikanhakijapariskunta: 17-vuotias vaimo ja 26-vuotias mies.
Kööpenhaminen käräjäoikeus määräsi valtion maksamaan korvauksena 10 000 kruunua molemmille aviopuolisoille. Lisäksi valtio joutui korvaamaan heidän 73 000 kruunun oikeudenkäyntikulunsa.
Støjbergin tiukka linja johti ministerisyytteeseen
Ministerisyytteen nostamisella oli tällä kertaa harvinaisen laaja kannatus Tanskan eduskunnassa, sillä jopa useimmat Støjbergin oman Venstre-liberaalipuolueen kansanedustajat kannattivat hänen asettamistaan syytteeseen, kertoo Altinget-nettilehti. Støjberg pitää tätä tietenkin suurena epäluottamuslauseena oman puolueensa väeltä.
Vain kaksi pienpuoluetta asettui ministerisyytettä vastaan. Maahanmuuttokriittinen Tanskan kansanpuolue (Dansk Folkeparti) ja Uusi oikeisto (Nye Borgerlige) eivät olisi asettaneet Støjbergiä syytteeseen.
Maahanmuuttoministerinä toimiessaan Inger Støjberg tunnettiin tiukasta linjastaan. Hänen aikanaan säädettiin muun muassa laki, että turvapaikanhakijoiden on luovuttava käteisrahoistaan ja arvoesineistään vastaanottokeskuksessa oleskelunsa kustantamiseksi. Myös karkotuspäätöksen toimeenpanoa odottavien turvapaikanhakijoiden majoittaminen Lindholmin saarelle oli Støjbergin ajatus.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Dansk Folkeparti Venstre Erik Ninn-Hansen lapsimorsiamet maahanmuuttoministeri Inger Støjberg lapsiavioliitot Nye Borgerlige pakkoavioliitto Tanska
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tanskassa syntynyt somali tuomittiin karkotettavaksi Somaliaan

Tanskan maahanmuuttoministeri haluaa tarkempia tilastoja maahanmuuttajaryhmistä – rikos- ja työttömyystilastot pitää eritellä tarkemmin

”Menet naimisiin tai kuolet” – sadat tytöt elävät Saksassa lapsivaimoina

Purra: EU vie rahat ja tuo turvapaikanhakijat

Immonen: Suomi luisumassa Ruotsin tielle – ”Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja massamaahanmuutto johtavat maan lopulta totaaliseen kaaokseen”

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Ruotsissa maahanmuuttokriitikoilta suljetaan pankkitilit

Tanskan kova linja puree: Turvapaikkoja myönnettiin viime vuonna vähiten 30 vuoteen – tavoitteena nollalinja

Ruotsidemokraatit puolustavat sukupuolten tasa-arvoa: Moniavioisuus on kiellettävä ja vanhat liitot purettava
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat

Kansliapäälliköt tukevat ministeri Rydmanin STEA-kriteerejä

Reijonen: Poliitikkojen suojatyöpaikkoja on karsittava
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










