

LEHTIKUVA
Taviolta kirjallinen kysymys Kiina-hankinnoista: ”Painoarvon pitää olla suomalaisten työllistämisessä”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa tänään kirjallisen kysymyksen julkisen sektorin Kiinasta ostettavista hankinnoista.
Ville Tavio ihmettelee, miksi Kiinasta tilataan Suomeen yli sata sähköbussia samaan aikaan kun Lahdessa lopetetaan bussikorituotanto.
Tavion mielestä julkisen sektorin hankinnoissa pitää antaa painoarvoa suomalaisten työllistämiselle.
Kiina suurin saastuttaja
Tavio kiinnittää huomiota Kiinasta tehtävien hankintojen kyseenalaisuuteen myös ympäristövaikutusten kautta.
– Kiina on maailman suurin hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, mutta Suomessa ympäristövaikutukset huomioidaan tuotannossa. Suomalainen tehtaanpiippu on ekoteko ja hyvinvointivaltiomme mahdollistaja, Tavio sanoo.
Pelkkä hinta ei riitä
Tavion mielestä kiinalaisissa tuotteissa pitää ottaa huomioon muitakin seikkoja kuin pelkkä hinta.
– Katsotaanko Kiina-ostoissa vain hintaa, ja unohdetaanko epäterveet kilpailuseikat ja ihmisoikeusloukkaukset? Tavio kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähköbussit hankinnat työllistäminen eniten saastuttavat maat suomalaiset Lahti Ville Tavio Kiina perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Taloustieteilijältä raju ryöpytys pääministeri Marinin talouspolitiikalle: Uhkaa suomalaisten hyvinvointia

PS: Budjettiriihen tulos järkyttävä talouden ja työllisyyden kannalta – hallitus paisuttaa julkisia menoja ja elää velaksi

Purra: Vihreän elvytyksen sijaan pitäisi puhua vihreästä tainnutuksesta – ”Päätökset kohdistuvat palkansaajien rahapussiin siten, että asumisen, autoilun ja lämmityksen kustannukset kohoavat”

Vihervasemmistohallitus heikentää teollisuuden kilpailukykyä – työttömyys kasvaa ja tuotanto siirtyy maihin, joissa on vakaampi toimintaympäristö

Perussuomalaiset: Hallitus nostaa suomalaisten liikkumis- ja asumiskustannuksia ilmastopolitiikan varjolla
Viikon suosituimmat

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää