
Teknologia-asiantuntija: EU tuottaa jatkuvasti huonoa internetsääntelyä – ensin tietosuoja-asetus, sitten tekijänoikeusdirektiivi
Euroopan unioni on sodassa kaikkea sitä vastaan, mikä on tehnyt internetistä niin hienon, kirjoittaa päätoimittaja Oliver Wiseman kansankapitalismia ja teknologiaa edistävässä CAPX-julkaisussa. Wisemanin mukaan unioni tuottaa huonoa teknolainsäädäntöä kuin liukuhihnalta.
Wisemanin mukaan EU:n toukokuussa voimaan tullut tietosuoja-asetus GDPR on tuottanut kansalaisille vain roskapostia yhtiöiltä, jotka joutuvat lähettämään suostumuspyyntöjä voidakseen säilyttää henkilön yhteystiedot. Ja nyt Euroopan parlamentin lakivaliokunta hyväksyi tekijänoikeusdirektiivin artiklan 13.
Artikla 13 vaatii verkkojulkaisuja huolehtimaan siitä, että tekijänoikeuksilla suojattu materiaalia ei ilmesty niiden sivustoille. Käytännössä tämä tarkoittaa sisällöntunnistusteknologian käyttöönottoa samalla tavalla millä Google nyt yrittää estää Youtuben käyttäjiä lataamaan palveluun tekijänoikeuksilla suojattuja videoita.
Wisemanin mukaan kaikki vihaavat Googlen Content ID -filtteriä: isot oikeudenhaltijat valittavat, että suodattimet päästävät kuitenkin paljon suojattua aineistoa läpi. Riippumattomat oikeudenhaltijat sanovat, että käytäntö antaa isoille yritykselle mahdollisuuden väärin perustein vaatia riippumattomien tekijöiden sisältöjä omikseen. Google vihaa Content ID:tä, koska se on joutunut käyttämään 60 miljoonaa dollaria kehittääkseen järjestelmän, jota kaikki vihaavat, ja tubettajat sekä heidän käyttäjänsä vihaavat suodatinta siksi että se blokkaa heiltä niin paljon laillista sisältöä.
– EU näyttää päättäneen, että tällainen järjestelmä pitää laajentaa – lainsäädännöllä – ei vain kaikkiin nettivideoihin, vaan kaikkeen sisältöön internetissä, Wiseman kirjoittaa.
– On vaikea yliarvioida, kuinka laajan uhan tämä lainsäädäntö muodostaa verkkokulttuurille sellaisena kuin me sen tunnemme, Wiseman varoittaa ja viittaa Tim Berners-Leen ja muiden internetin pioneerien avoimeen kirjeeseen, josta Suomen Uutiset kertoi aiemmin kesäkuussa.
Artikla 13 pakottaa internetalustat tarkistamaan kaiken sisällön, jonka käyttäjät lataavat nettiin, tekijänoikeusrikkomusten varalta. Tällä tulee olemaan valtava vaikutus sekä vapaalle ilmaisulle että kilpailulle, Wiseman kirjoittaa.
Wisemanin mielestä nyt ehdotettu lainsäädäntö on sananvapauden kannalta vahingollista kahdesta syystä. Ensimmäinen on teknologian puutteellisuus. Esimerkiksi Youtuben filtteri ei ole kovin hyvä erottamaan suojattua materiaalia suojaamattomasta. Niinpä suuri osa tekijänoikeusvapaasta materiaalista jää kiinni suodattimiin.
Suurempi ongelma on Wisemanin mukaan se, että tekijänoikeussuojatun materiaalin tunnistaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että sen julkaiseminen pitäisi automaattisesti estää.
– Ei ole vaikea kuvitella harmitonta kuvaa, joka jää kiinni suodattimeen t-paidassa olevan logon tai seinällä olevan julisteen takia, Wiseman kirjoittaa.
Lisäksi tekijänoikeuslainsäädäntö yleensä sallii suojatun aineiston käyttämisen sitaatteina osana tutkimusta, arvosteluja, katsauksia, parodioissa ja monessa vastaavassa käyttötarkoituksessa. Wiseman on huolissaan siitä, että automaattisesti kaiken tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin estävä suodatin ei osaisi tehdä poikkeusta tällaisissa tärkeissä tapauksissa.
Tekijänoikeuslainsäädännöstä äänestetään europarlamentissa heinäkuussa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













