

Jengirikollinen ampui poliisia Göteborgin ongelmalähiössä. / LEHTIKUVA
The Economist kertoo karusti epäonnistuneesta integraatiosta – laatulehden kuva Ruotsista tuo mieleen helvetin esikartanon
Riita moposta johtaa satojen miesten tappeluun Göteborgin ongelmalähiössä. Pian sen jälkeen jengirikollinen ampuu poliisin viereisessä ongelmalähiössä. Ja sama jatkuu tauotta, sillä syrjäytyneet nuoret äänestävät Ruotsissa nyt aseillaan, kertoo The Economist.
The Economist nostaa jälleen voimalla esille sen, että Ruotsista on viimeisen 15 vuoden aikana tullut Euroopan väkivaltaisin maa, jos mittapuuna pidetään aseilla tehtyjä surmatöitä. Analyysi perustuu Eurostatin ja WHO:n tilastoihin kaikkiaan 22 Euroopan maasta.
Ruotsi nousi surullisen surmatilaston kärkeen vuonna 2018. Uhrit ovat tutkija Klara Hradilova-Selinin selvityksen mukaan useimmiten 20-29-vuotiaita miehiä. Ruotsissa kuolee luoteihin 2,5-kertaa niin paljon ihmisiä kuin keskimäärin vertailumaissa.
Sopeutumattomuus johtaa väkivaltaan
Economistin kuvauksen mukaan ampumiset ovat seurausta maahanmuuttajien huonosta sopeutumisesta ja siitä seuraavasta huono-osaisuudesta, rikollisuudesta sekä huumeista. Erityisen ongelmallinen tilanne on Pohjois-Afrikasta ja Lähi-Idästä saapuneilla.
Economist lyö vielä lisää löylyä ja kertoo poliisin otteen kirvonneen ongelmalähiöistä, joissa valtaa pitävät nyt gangsterit. Laatulehti muistuttaa lopuksi, että vielä vuonna 1980 poliisi selvitti 80 prosenttia Göteborgin henkirikoksista. Tänään murhista ja tapoista selviää 20 prosenttia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuliaseet Klara Hradilova-Selinin sopeutumattomuus laatulehti The Economist tapot ampumiset Eurostat murhat Pohjois-Afrikka Lähi-itä ongelmalähiöt Jengirikollisuus Göteborg maahanmuuttajat WHO Integraatio Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuuttajataustainen pyssymies osoitteli käsiaseella parturiliikkeessä ja uhkasi tappaa – tuomittiin vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen

Hallitus haluton puhumaan maahanmuuttajien aiheuttamasta turvallisuusuhasta – PS: ”Me puhumme maahanmuuttajien rikollisuudesta ja jengeistä, te vastaatte koronalla ja kokoomuksella”

Purra: Poliisi myöntää, että Suomi on nuorten jengirikollisuudessa Tanskan ja Ruotsin tiellä – ”Ongelmasta puhuttava rohkeasti muulloinkin kuin budjettiriihen alla”

Ulkomaalaistaustaisten nuorten väkivalta lisääntynyt ja raaistunut huolestuttavasti – Koponen: ”Tästä ongelmasta täytyy pystyä puhumaan”

Kolme uutta aluetta Ruotsin ongelmalähiöiden listalle – tunnusmerkit rikollisuuden keskittyminen, vaikenemisen kulttuuri ja poliisin vaikeus tehdä työtään

Kansallinen identiteetti katoaa sulattamoon – satoja patsaita varastettu Ruotsissa romumetalliksi
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.















