

LEHTIKUVA
Turkki hyökkäsi Syyriaan – lähtevätkö pakolaiset nyt kohti Eurooppaa?
Turkki liittolaisineen hyökkäsi Syyriaan keskiviikkona illansuussa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump veti kurdiarmeijalta maton alta ja tiedotusvälineet maailman sivu pullistelevat erilaisia ennustuksia siitä, mitä tuleman pitää.
Kurdit on taas kerran hylätty ja he ovat pakon edessä kääntäneet kelkkansa pyytäen apua Venäjältä.
Todennäköisesti turhaan. Syyriassa on jälleen syntymässä ennakoimaton tilanne, josta hyötyvät ainoastaan Isis- terroristijärjestön kaltaiset toimijat, jotka saavat voimansa kaaoksesta.
Kurdit ovat hädissään
Turkin armeija aloitti operaationsa 280 000 sotilaan voimin keskiviikkona illansuussa. Kohteena ovat olleet kurdiarmeijan miehittämät kohteet 500 kilometrin levyisellä alueella Syyriassa, aivan Turkin rajan tuntumassa. Sotilasoperaatioon osallistuu Turkin armeijan ilmoituksen mukaan myös kymmeniä tuhansia Syyrian vapaan armeijan taistelijoita.
Sekasorto on syntymässä ja muun muassa kurdit ovat hädissään jo ehtineet pyytää apua Venäjältä.
Tasapaino järkkyy taas
Venäjä tuskin lähtee tukkanuottasille Turkin kanssa, jos Turkin joukot pysähtyvät muutaman kymmenen kilometrin päähän rajasta Syyrian puolella. Saattaa myös olla, että Syyriassa todellista valtaa pitävät Iran ja Venäjä ovat suostuneet jonkinlaisen turvavyöhykkeen perustamiseen Turkin ja kurdien välille Syyrian koillisosaan. Syyrian presidentti Bashar al-Assadilta tuskin on kysytty mitään.
Syyrian kurdiarmeijan hallitsemalla alueella sijaitsee myös Al-holin surullisen kuuluisa leiri, jossa kohtaloaan odottaa 70 000 enemmän tai vähemmän Isis-terroristijärjestön vaikutuspiiriin kuuluvaa henkilöä. Jos taistelut ulottuvat sinne asti, on vähintäänkin jännittävää, minne nyt vielä vartioidut ihmiset suuntaavat vai tuleeko heistäkin uuden sodan kauppatavaraa.
EU maksumieheksi
Saksan sisäministeri Horst Seehofer varoitti enteellisesti muutama päivä sitten uudesta ja vuoden 2015 aaltoa pahemmasta pakolaisvyörystä Eurooppaan. Seehofer vieraili Kreikassa, joka on taas kerran mahdollisen pakolaisvyöryn ensimmäinen vastaanottaja EU-alueella. Saksan ulkoministeri mielestä EU:n on lisättävä partiointia ja vahvistettava ulkorajojaan. Kuinkahan käy nyt.
Seehoferin mielestä EU:n pitäisi tehdä vieläkin enemmän tukiessaan Turkkia Syyrian sodan pakolaisongelman hallitsemisessa. EU on myöntänyt Turkille miljardien avustukset vuonna 2016 tehdyn sopimuksen perusteella. Siitä huolimatta Kreikan saarille on tänä vuonna saapunut tähän mennessä ainakin 30 000 pakolaista meren yli Turkista.
– Turkki on tehnyt hyvää työtä päästäessään pakolaiset alueelleen, Seehofer sanoi Welt am Sonntag -lehdessä.
– On kuitenkin selvää, ettemme pärjää tulevaisuudessa niillä panoksilla, joista EU on aiemmin päättänyt.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Simula ei niele Ohisalon lupauksia turvapaikanhakijamäärän vähenemisestä: ”Sipilä lupasi talonsa – te työlupia”

Immonen: Turvapaikanhakijoiden uusintahakemus- ja valituskierre kielteisistä päätöksistä katkaistava

Vuoden 2015 pakolaiset tilastoitu Ruotsissa: 163 000 tuli – 4 500 käy töissä

Halla-aho: Euroopan tehtävä on suojella omia yhteiskuntiaan haitalliselta maahanmuutolta – ”Turvapaikanhakijoiden liikkuminen EU:n sisällä mieleiseensä valtioon on katkaistava”

EU iskee jälleen: Jäsenmaiden tulisi luopua veto-oikeuksistaan ulkopoliittisissa kysymyksissä

Ronkainen Erdoganin uhkauksesta lähettää pakolaiset Eurooppaan: ”Suomella pahin mahdollinen hallitus, pahimpaan mahdolliseen aikaan”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














