

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Turun Perussuomalaiset huolissaan Suomen vastuuttoman lepsun maahanmuuttopolitiikan vaikutuksista kouluihin
Turun Perussuomalaiset otti kevätkokouksessaan kantaa Turun kaupungin tavoitteisiin tehostaa kaupungin oppimisympäristöjen toimintaa oppilaiden ja opettajien hyvinvoinnin kustannuksella.
Turussa suunnitellaan parhaillaan uutta erityisopetusstrategiaa, jossa ollaan lisäämässä integraatiota ja inkluusiota eli erityisopetusta tarvitsevien oppilaiden siirtämistä tavallista opetusta saavien luokkiin ja ryhmiin tai heidän pitämistään niissä ”yhdenvertaisuuden nimissä”.
– Me Turun Perussuomalaisissa ymmärrämme sinänsä inkluusion ja integraation kauniin ajatuksen, mutta niin arkitodellisuus oppimisympäristöissä kuin huolestuneilta vanhemmilta tulleet viestitkin ovat olleet suorastaan järkyttäviä kohdata, toteaa yhdistyksen 2. varapuheenjohtaja, lehtori Sari Anttila.
– Turussa jo neljätoista prosenttia oppilaista on jonkinasteisen erityisopetuksen tarpeessa. Tämä on todella huolestuttava kehityssuunta.
Järjestelystä ei hyödy kukaan
Inkluusioajattelusta pitäisi perussuomalaisten mielestä ennemminkin päästä eroon kuin lisätä sitä entisestään.
– Integraatio ei ole tilastollisesti ja todistetusti ollut millään tavoin toimiva ratkaisu ongelmiin koulumaailmassakaan. Riittävä erityisopetus on oppilaan oikeus ja erityisopetusta tarvitsevaa koululaista ei pidä sysätä kasvavien ryhmäkokojen koettelemien luokan- ja aineenopettajien vastuulle.
– Tällaisesta järjestelystä eivät hyödy erityisopetusta tarvitseva oppilas, ei muu luokka, eikä työtaakkansa alle musertuva opettajakaan. Opettajat kokevat työtaakkansa jo nykyisellään lähes musertavana, joten erilaisille palavereille ja turhien asiakirjojen laatimiselle ei enää löydy aikaa tai voimia ilman että se näkyy opetustyön laadussa.
Segregaatio edennyt liian pitkälle
Turun Perussuomalaiset huomauttaa, että Suomen Pisa-tulokset ovat heikentyneet käytännössä yhtäjaksoisesti viime vuosina. Yhtä ainoaa syytä tälle huolestuttavalle trendille ei voida määritellä, mutta on huomionarvoista, miten tämä kehitys kulkee käsi kädessä kasvavien ryhmäkokojen, lakkautettujen lähikoulujen, lisääntyneen inkluusioajattelun sekä erinäisen, opettajakunnankin paheksuman ”hankehumpan” kanssa.
Turun Perussuomalaiset on huolissaan Suomen vastuuttoman lepsun maahanmuuttopolitiikan vaikutuksista kouluihin. Segregaatio on edennyt jo Turussakin liian pitkälle, mikä on johtanut osaltaan asuinalueiden eriytymiseen. Tämä on jo nykyisessä mittakaavassaan johtanut kantasuomalaisten, eritoten varakkaimpien perheiden, muuttamiseen paremmille alueille ja jopa pois kaupungista. Samaa muuttoliikettä näkyy myös opettajien ja ohjaajien kohdalla.
– Turku ei ole enää houkutteleva kaupunki opetusalan ammattilaisen silmissä. Samaa negatiivista kehitystä on jouduttu seuraamaan muun muassa Ruotsissa jo useamman vuoden ajan.
Koulurauha kaikille oppilaille
Turun Perussuomalaiset vaatii kaupungilta sekä resursseja että päätöksiä koulurauhan takaamiseen kaikille oppilaille.
Tämä tarkoittaa myös toimimattomasta inkluusioajattelusta luopumista sekä tahtotilaa säilyttää erityisopetukseen erikoistunut Mikaelin koulu.
– Jokaisen oppilaan tarpeet huomioivaan opetukseen satsaaminen on yhdistyksen mukaan sellainen tulevaisuusinvestointi, joka aidosti tulee maksamaan itsensä myöhemmin takaisin vähentyneinä oppimisvaikeuksina, vähentyneenä syrjäytymisenä ja kehittyvinä oppimistuloksina, lehtori Anttila toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sari Anttila Turun Perussuomalaiset Pisa-tulokset koulurauha inkluusio häiriökäyttäytyminen tehostaminen segregaatio oppimisvaikeudet erityisopetus Turun kaupunki oppilaat perusopetus hyvinvointi Opettajat Integraatio maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vieraskielisten määrä kasvoi Suomessa vuonna 2021 ”eniten ainakin 40 vuoteen” – Vantaalla jo kolmannes alle kouluikäisistä ulkomaalaistaustaisia

Karmea pahoinpitelyvideo leviää somessa – ”Suomessa on ihmisiä, joiden ei pitäisi olla täällä”

Helsinki kärsii haittamaahanmuuton seurauksista, katuväkivalta ja huumekauppa kasvussa – Purra: ”Perussuomalaisia lukuun ottamatta poliittinen kenttä on sokeuden vallassa”

Länsiväylä: Väkivaltaa, rauhattomuutta ja rasismisyytöksiä Espoon kouluissa

Suomen tulee lopettaa maahanmuuttajien hyysääminen – Tavio: Maahanmuuttajat ovat itse vastuussa sopeutumisestaan

Koponen ei niele Li Anderssonin selityksiä Suomen heikentyneistä oppimistuloksista: ”Meillä on Suomessa peruskouluja, joissa ulkomaalaistaustaisia oppilaita on jo 70 %”

Koskelalta keskustelualoite lukutaidon merkityksestä – ”Voidaan puhua lukutaidon kriisistä”

Joukkopako peruskouluissa on alkanut – ”Hallituksen lempilapsi inkluusio ei yksinkertaisesti toimi”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Oppimistulokset entistä heikompia – maahanmuuton vaikutukset dramaattisia
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













