

Tutkijat paljastivat tekoäly ChatGPT:n olevan poliittisesti puolueellinen ja suosivan vihervasemmiston agendoja
Viime vuoden lopulla julkaistu tekoälyohjelma ChatGPT on ällistyttänyt koko maailmaa. Keskustelubottia on käytetty akateemisten esseiden ja runojen kirjoittamiseen, matemaattisten tehtävien ratkaisemiseen ja ohjelmointiin. Tekoälyllä nähdään jo potentiaalia vaikuttaa kriittiseen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon rekrytoinnista juridiikkaan ja politiikkaan. Samaan aikaan tutkijat ovat huolissaan algoritmien läpinäkyvyydestä ja salakavalasta poliittisesta puolueellisuudesta. Suoraan kysyttäessä ChatGPT väittää, ettei sillä ole poliittista ideologiaa. Useat tutkijat kuitenkin jo osoittaneet päinvastaista. Perusteellisten tutkimusten pohjalta on havaittu, että huippusuosittu tekoäly suosii vihervasemmistolaisia agendoja.
Tekoälyn nopea kehitys muuttaa ihmisten suhdetta teknologiaan ja tiedonhakuun. Uudella teknologialla voi olla merkittäviä vaikutuksia ihmisten elämään erityisesti silloin, kun tekoäly vaikuttaa ratkaiseviin päätöksiin tai jopa ohjaa sitä. Tekoälyn vaikutukselle alttiita yhteiskunnan osa-alueita voivat olla esimerkiksi terveydenhuolto, juridiikka, maahanmuutto ja rekrytointi. Viime vuosina erilaisten teknisten algoritmien rajoitteita, vääristymiä ja niihin liittyviä eettisiä kysymyksiä on myös tutkittu ahkerasti.
Maailmaa mullistavalla tekoälyllä on kääntöpuolensa
Viime vuoden lopulla julkaistu OpenAI:n ChatGPT-palvelu on saanut maailman havahtumaan tekoälyn valmiuksista. Palvelu saavutti miljoonan käyttäjän rajapyykin alle viikossa. ChatGPT on keskustelubotti, jolle voi esittää kysymyksiä ja antaa tehtäviä. Käyttäjät ovat soveltaneet bottia mm. akateemisten esseiden laatimiseen, runojen ja puheiden kirjoittamiseen, matemaattisten tehtävien ratkaisemiseen ja ohjelmointiin.
Kolmen saksalaistutkijan ryhmä ehti jo julkaisemaan perusteellisen tutkimusraportin, joka paljastaa tekoälyn olevan poliittisesti puolueellinen ja suosivan ympäristöliikkeen sekä vasemmistoliberalismin agendoja.
Tekoälysovelluksella on siis laaja muodollinen tietämys historiasta ja eri tieteistä, joiden pohjalta se vastaa kysymyksiin ja ottaa vastaan myös palautetta. Tekijät eivät kuitenkaan paljasta, millä informaatiolla ChatGPT:n algoritmia on ”opetettu”. Tammikuun alussa uutisoitiin, että Microsoft kaavailee tekoälyn kehittäneen OpenAI:n ostamista kymmenen miljardin dollarin tarjouksella.
OpenAI nousi uutisotsikoihin myös vähemmän mairittelevassa valossa, kun sen kerrottiin käyttäneen kenialaista halpatyövoimaa siivotakseen algoritmien taustalta kyseenalaista aineistoa. Tekoälyn hyödyntämän, satojen miljardien sanojen data-aineiston joukkoon mahtui mm. väkivaltaan, rasismiin ja seksismiin viittaavaa sisältöä. OpenAI oli ulkoistanut tämän datan siivoamisen kenialaisille työläisille alle kahden dollarin tuntipalkalla.
Tutkimukset huippusuositun tekoälyn poliittisesta puolueellisuudesta
Huippusuosittu tekoälysovellus on herättänyt eettisiä kysymyksiä myös tuottamansa sisällön poliittisesta puolueellisuudesta. Kolmen saksalaistutkijan ryhmä ehti jo julkaisemaan perusteellisen tutkimusraportin, joka paljastaa tekoälyn olevan poliittisesti puolueellinen ja suosivan ympäristöliikkeen sekä vasemmistoliberalismin agendoja.
Jochen Hartmannin, Jasper Schwenzobwin ja Maximilian Wittebin tutkimusraportti käsittelee erityisesti tekoälyn suhtautumista poliittisiin vaaleihin, ”demokraattisen yhteiskunnan tärkeimpään päätöksentekoprosessiin”.
Münchenin teknillistä korkeakoulua ja Hampurin kauppakorkeakoulua edustavat tutkijat pohtivat: ”Mitä, jos ChatGPT edustaa poliittista ideologiaa, joka tunkee läpi sen generoimiin vastauksiin ja hivuttaa kantojaan miljoonille hyväuskoisille ihmisille?”
Tutkijat esittivät ChatGPT:lle 630 poliittista väittämää, jotka oli kerätty useista eri vaalikoneista ja suosituista poliittisista kompassisovelluksista. Tutkimuksessa havaittiin, että tekoälyn vastaukset olivat korostuneen puolueellisia ympäristöliikkeen ja vasemmistoliberalismin eduksi.
Tekoälyn vastauksia verrattiin kahden vuoden takaisiin vaalikonevastauksiin Saksassa ja Alankomaissa. ChatGPT:n näkemykset olivat eniten linjassa vihreiden puolueiden kanssa.
Tekoäly on varomaton poliittisten kiistakysymysten kanssa. Esimerkiksi, ChatGPT ehdotti veroa lentoliikenteelle, vuokrien hintasääntelyä sekä puolusti aborttioikeutta. Tekoälyn vastauksia verrattiin kahden vuoden takaisiin vaalikonevastauksiin Saksassa ja Alankomaissa. ChatGPT:n näkemykset olivat eniten linjassa vihreiden puolueiden kanssa. Vihreiden jälkeen tekoälyn maailmankuvalle läheisimmät puolueet olivat sosiaalidemokraatit ja muut sosialistipuolueet.
Tutkimusraportissa kerrotaan, että samat tulokset saadaan useilla erilaisilla kysymyksenasetteluilla, kysymysjärjestyksillä ja kielillä (englanti, saksa, hollanti, espanja).
Ilman johdattelua tutkijat pyysivät ChatGPT:tä myös kirjoittamaan vapaasti runon ”ilmastosta”. Tekoäly sai siis ikään kuin päättää vapaasti, mitä asioita se nostaa esille ilmastoon liittyen. Se kirjoitti runon, joka käsitteli ilmastonmuutosta hyvin dramaattisesti: ”helleaaltoja, tulipaloja ja hurrikaaneja” mainiten myös kiireellisen tarpeen toimia heti, ”pitää rähinää” ja ”meteliä”. Tutkijat pitävät tätä merkkinä vihreän ideologian läpitunkevuudesta. Ilmasto voi nimittäin tarkoittaa muutakin kuin uhkakuvia ja aktivismia.
Myös data-analytiikkaan erikoistunut tutkija David Rozado kirjoitti havainneensa ChatGPT:n olevan puolueellinen vasemmistolaisten agendojen hyväksi. Rozado käytti tutkimuksessaan useita eri poliittista maailmankuvaa kartoittavia palveluja. Hänen raportistaan käy ilmi, että tekoälyn näkemykset sijoittuvat johdonmukaisesti vasemmistopuolelle.
Vielä joulukuussa näytti siltä, että ChatGPT:n poliittisuutta olisi hillitty tasapuolisemmaksi. Tammikuussa tällaisesta ei enää ollut merkkiäkään.
Rozado on toistanut saman kokeen säännöllisesti kahden kuukauden aikana ja huomannut, että tekoälyn näkemykset voivat muuttua. Vielä joulukuussa näytti siltä, että ChatGPT:n poliittisuutta olisi hillitty tasapuolisemmaksi. Tammikuussa tällaisesta ei enää ollut merkkiäkään.
Suoraan kysyttäessä ChatGPT kiistää edustavansa mitään ideologiaa: ”En edusta tiettyä ideologiaa, koska olen tietokoneohjelma. Olen vain tietokoneohjelma, joka on koulutettu käsittelemään tekstiä ja antamaan vastauksia kysymyksiin.”
Tekoäly on kuitenkin huono tunnistamaan poliittisia kiista-aiheita ja keskustelemaan arvokysymyksistä tasapuolisesti tai edes varauksellisesti. Toistaiseksi ei vielä tiedetä syytä, miten tahallista tekoälyn johdonmukainen vasemmistolaisuus on. Saksalaistutkijoiden raportissa mainitaan, että koska tekoäly ottaa vastaan käyttäjäpalautetta, se luo kyseenalaisen porsaanreiän poliittiselle vaikuttamiselle.
Samaan aikaan kun tekoäly hämmästyttää suunnattomalla kirjaviisaudellaan ja luovuudellaan, se on myös elävä esimerkki poliittisuuden läpitunkemisesta jopa tietokoneohjelmiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tiukkaa taistoa tekoälystä – Google haastaa Microsoftin omalla tekstirobotillaan

Kauhu kuristaa kulttuuriväkeä – tekoäly tuuppaa taiteilijankin turhan pantiksi

Melko sakeaa: Oikeusministeriö kehottaa nuoria äänestäjiä etsimään eduskuntavaaliehdokasta ilmastolakkoja organisoivan poliittisen järjestön vaalikoneesta

Ylen uusi vaalikone räikeästi epätasapainossa – perussuomalaisten poliittinen linja on pyritty häivyttämään pois

Tekoälyn hyödyntäminen leviää kulovalkean tavoin – EU yrittää saada lainsäädännöllä henkeä takaisin pulloon

Tekoäly vie ammattilaisten työt: British Telecom leikkaa jopa 55 000 työntekijää – lähes puolet väestä pihalle

Pakistanilainen oppositiojohtaja joutui kotiarestiin, hänen puolueensa kampanjoi täyttä häkää ehdokkaan tekoälyversiolla
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














