

LEHTIKUVA
Uusi laki helpottaa laajakaistan rakentamista syrjäseuduilla
Uusi laki helpottaa laajakaistayhteyksien rakentamista syrjäseuduilla ja taajamien tuntumassa. Laki vapauttaa julkista tukea laajakaistan tukemiseen myös taajamien lähialueilla, joissa asukastiheys on suurempi kuin aiemmin on säädetty, mutta jossa on ollut vaikeaa saada riittävän tehokasta laajakaistaverkkoa aikaiseksi ilman julkista tukea.
Eduskunta hyväksyi lain sisällön ensimmäisessä käsittelyssään tiistaina.
Aiemmin laajakaistarakentamista tuettiin vain, jos väestöntiheys on niin harva, että enintään 5,4 prosenttia väestöstä asuu yhtä harvaan tai harvemmin asutulla alueella.
Oma rahoitusosuus kahdesta kilometristä sataan metriin
Asukkaan omarahoituksen osuutta pienennettiin merkittävästi. Kokonaan itse rahoitettavan tilaajayhteyden pituus pienennettiin kahdesta kilometristä sataan metriin käyttäjän vakinaisesta asuin- tai sijaintipaikasta.
Lain tarkoitus on helpottaa tuettujen laajakaistahankkeiden rahoitusta ja lisätä teleyritysten kiinnostusta osallistua laajakaistahankkeisiin.
Teknologianeutraalius olisi hyvä periaate
Jani Mäkelä (ps.) arvioi eduskunnan istunnossa, että laki on tarpeellinen ja tuki tulee tarpeeseen, mutta lakia täytyisi soveltaa teknologianeutraalisti.
– Eli se, että laajakaista valokuidulla toteutettuna on oikea ratkaisu joihinkin paikkoihin, ei tarkoita, että se olisi taloudellisesti mielekästä tai teknisesti järkevää toteuttaa kaikkialle. On olemassa myös sellaisia langattomia ratkaisuja, joilla voidaan toteuttaa riittävän nopeat ja riittävän luotettavat laajakaistayhteydet suoalaisiin koteihin tasa-arvoisesti niin, että digitaalisen yhteiskunnan palveluita voidaan käyttää joka tapauksessa, vaikkei sitä valokuitua välttämättä olisikaan voitu aivan jokaiseen kotiin rakentaa, Mäkelä arveli.
– On myös huomioitava, ettei markkinaehtoinen operaattoritoiminta tuota läheskään kaikille kaava-alueillekaan laadukkaita ja riittävän nopeita laajakaistapalveluita, eli pitäisi huomioida myös taajamien laajakaistojen tasapuolinen ja riittävän edullinen saatavuus, Mäkelä jatkoi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













