

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Väärä asu ja somepostaus toivat naiselle 11 vuotta linnaa Saudi-Arabiassa
Vahvan kuningashuoneen, läpikäyvän uskonnon ja modernin kansalaisvaltion yhdistäminen toimivaksi konseptiksi on hankalaa, ellei peräti mahdotonta. Kun valtaa ei haluta aidosti jakaa, uudistukset ovat pelkkä kulissi. Sen huomasivat naisten oikeuksien puolesta taistelleet sisarukset Saudi-Arabiassa.
Saudi-Arabia haluaa muuttaa länsimaisen median valtiosta luoman mielikuvan, jonka mukaan kyseessä on öljyrahoissa piehtaroivan paimentolaiseliitin keskiaikainen tyrannia.
Taustalla on maailmanlaajuinen pyrkimys irti fossiilienergiasta, joka tarkoittaa öljyvaltioille uusien tulonlähteiden etsintää.
Saudi-Arabia tähtää Vision 2030–suunitelmallaan siihen, että kuuden vuoden kuluttua öljy ei ole maan tärkein tulonlähde. Tarkoitus on satsata uusiutuvaan energiaan ja tehdä hiekka-aavikosta Lähi-idän merkittävin turistikohde.
Naisten tasa-arvo toisinajattelua
Saudi-Arabian itsevaltainen johtaja Muhammed bin Salman (MBS) haluaa luoda kuvan modernista ja avoimesta valtiosta, jonne jokainen maksukykyinen matkaaja on tervetullut viihtymään ja törsäämään.
Kulissien takana totuus voi olla toinen ja erityisesti naisten ja toisinajattelijoiden asema on länsimaisittain mitattuna todella kehno.
Naiset ovat tosin saaneet ajaa autoa jo pari vuotta ja MBS:n käskystä moraalipoliisi on teoriassa aavistuksen höllentänyt huivin ja kehon peittävän abayan käyttöpakkoa. Kunhan asu vain on ”kunniallinen”.
”Se maa on tuhonnut minut ja perheeni”
Tammikuussa 29-vuotias Manahel al-Otaibi tuomittiin 11 vuodeksi vankeuteen terrorismirikoksista “mentyään kauppaan ilman abayaa”. Sen lisäksi hän oli somessa kritisoinut maan miehistä valtajärjestelmää.
– Ensimmäistä kertaa olen alkanut vihata sitä, että synnyin naiseksi kotimaassani. Se maa on tuhonnut minut ja perheeni ja tehnyt elämästämme sietämättömän helvetin vain siksi, että olemme naisia, jotka halusivat oikeuden omaan elämäänsä, sanoo Saudi-Arabiasta paennut Manahelin sisat Fawzia al-Otaibi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- öljyrahat Vision 2030 fossilienergia MBS Lähi-Idän merkittävin turistikohde Fawzia al-Otaibi Manahel al-Otaibi Muhammed bin Salman abaya kuningashuone vihreä siirtymä huivi toisinajattelijat naisten oikeudet Öljy Saudi-Arabia Tasa-arvo Demokratia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ääri-islamismi nostaa jälleen päätään ranskalaiskoulussa – rehtori päätti erota jouduttuaan uskontoperusteisen vihan ja tappouhkausten kohteeksi

Koraani on Saksan muslimikoululaisille tärkeämpi kuin Saksan laki – joka kolmas hyväksyy väkivallan jos Allahia pilkataan

Vangittu Nobel-voittaja Narges Mohammadi on taistellut vuosikymmeniä islamin naiskäsitystä ja huntupakkoa vastaan

Perussuomalainen Nuoriso vaatii naisten alistuskulttuurin kitkemistä Suomesta: ”Ei ole mitään väärää puolustaa naisten oikeutta elää vapaasti”

Oikeisto riemastui ja vasemmisto vimmastui uskonnollisen pukeutumisen kiellosta ranskalaiskouluissa
Viikon suosituimmat

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











