

PS ARKISTO
Valtiopäiväneuvos Toimi Kankaanniemi lähtee ehdolle kunta- ja aluevaaleihin: ”Tavoitteeni on rakentava valtuustoyhteistyö yli puolue- ja muiden rajojen”
Perussuomalaisten kansanedustajana vuosina 2015-2023 toiminut veteraanipoliitikko, valtiopäiväneuvos Toimi Kankaanniemi kertoo vakaan harkinnan jälkeen päättäneensä olla käytettävissä ehdokkaana kuntavaaleissa Jyväskylän kaupungissa ja aluevaaleissa Keski-Suomen hyvinvointialueella vuonna 2025. - Arvioin, että laaja kokemus antaa edellytykset yhä hoitaa tärkeitä yhteisiä asioita paikallis- ja aluetasolla, jos äänestäjät niin haluavat, Kankaanniemi sanoo.
Toimi Kankaanniemi on ollut Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna pari vaalikautta. Taannoin hän toimi muutaman vuoden myös kaupunginhallituksen jäsenenä ja valtuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Aiemmin hän on ollut 14 vuotta Uuraisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Vuodesta 2013 alkaen hän on ollut Suomen Kuntaliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen. Hän on myös Keski-Suomen Liiton maakuntahallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja.
– Tiiviit yhteyteni ministereihin, ministeriöihin ja muihin tahoihin olen valmis edelleen hyödyntämään Jyväskylän ja Keski-Suomen parhaaksi, Kankaanniemi sanoo.
– Kunta- ja aluevaltuustoissa ei ole hallitus vs. oppositio -asetelmaa, eivätkä lähivaalit muuta eduskunnan kokoonpanoa. Ne ovat erittäin tärkeät arjen toimivuuden, palvelujen ja turvallisuuden kannalta. Tavoitteeni on rakentava valtuustoyhteistyö yli puolue- ja muiden rajojen pitäen kiinni niistä arvoista, joihin elämäni ja työni yhä pohjautuu.
Lähipalvelujen turvaaminen vaatii asiantuntemusta
Kankaanniemi on valmis jatkamaan myös Keski-Suomen aluevaltuustossa, jonka jäsenenä hänen ensimmäinen vaalikautensa on päättymässä. Hän on myös aluehallituksen varajäsen. Keski-Suomen hyvinvointialueella on erittäin tärkeät kehittämistarpeet sekä talouden tasapainotusvaatimukset. Lähipalvelujen turvaaminen vaatii asiantuntemusta, jota Kankaanniemi on saanut eri tehtävissä uudistusta valmisteltaessa, siitä päätettäessä ja sitä Keski-Suomessa toteutettaessa.
– Opiskelin 1970-luvun alkupuolella Tampereen yliopistossa kunnallistutkinnon, minkä jälkeen olin noin kymmenen vuotta kunnansihteerinä. Pari vuotta hoidin kunnanjohtajan tehtäviä kahdessa eri kunnassa. Kansanedustajana olin yhteensä 32 vuotta ja tänä aikana vajaat neljä vuotta ministerinä sekä muutaman vuoden eduskuntaryhmän puheenjohtajana kahteen otteeseen.
– Useita kertoja olen ollut myös hallitusneuvottelijana, viimeksi vuonna 2023 ryhmässä, jossa neuvottelin kuntia, maakuntia ja hyvinvointialueita koskevan laajan osion pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan, Kankaanniemi kertoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kehittämistarpeet kunta- ja aluevaalit 2025 aluevaaliehdokkaat Petteri Orpon hallitus talouden tasapainottaminen aluevaltuustot hyvinvointialueet lähipalvelut kuntavaaliehdokkaat Hallitusohjelma Keski-Suomi Jyväskylä Toimi Kankaanniemi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kaksi uutta kansanedustajaa ja lisää kannatusta Keski-Suomessa: ”Muutosta haluttiin”

Eduskunnasta eläkkeelle jäävä Toimi Kankaanniemi: Suomella on edessä vaikeat ajat

Kankaanniemi ensi vuoden talousarviosta: Sadat tuhannet ajautuvat köyhyysrajan alapuolelle – hallitus riitelee ja keskittyy yli-innokkaaseen ilmasto- ja maailmanparannuspolitiikkaansa

Kankaanniemi: Kuntaliitto jatkaa puoluekorruptiota perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää