

Pakolaisia Tornion ja Haaparannan matkakeskuksessa Ruotsissa 8. syyskuuta 2015. Kuvituskuva. / LEHTIKUVA
Viikon 35/2017 luetuin
Aikuisia miehiä kotoutetaan suomalaiskouluissa – jopa 65 prosenttia ikätestatuista ”alaikäisistä” turvapaikanhakijoista valehtelee ikänsä
Kaksi kolmesta ikätesteihin osoitetusta turvapaikanhakijasta valehtelee olevansa alaikäinen. Vuoden 2015 jälkeen ikätestattujen määrä on nelinkertaistunut ja ikänsä valehtelevien suhteellinen osuus kasvanut.
Maahanmuuttovirasto (Migri) osoittaa turvapaikanhakijan ikätestiin silloin kun käsillä on ulkomaalaislaissa säädetty tilanne, eli jos olemassa on ilmeisiä perusteita epäillä hakijan antamien tietojen luotettavuutta.
Ilmeistä perustetta ei ole suoraan määritelty laissa, mutta se voi olla esimerkiksi hakijan ulkonäköön tai käytökseen liittyvä seikka, hakijan ristiriitainen kertomus tai toiselta viranomaiselta saatu tieto.
Noin 400 jäi kiinni valehtelusta
Migrin ylitarkastaja Roosa Simola vahvistaa Suomen Uutisille, kuinka yhä useampi alaikäinen turvapaikanhakija paljastuu aikuiseksi.
– Vuonna 2016 tehtiin 630 ikätutkimusta. Tutkimuksiin otetuista ikätestatuista noin 65 prosenttia osoittautui täysi-ikäisiksi, Simola sanoo.
Määrällisesti viime vuoden osalta siten noin 400 turvapaikanhakijaa valehteli ikänsä.
Yhä useampi valehtelee
Ikätutkimuksia tehdään pääasiassa käden ja hampaiden luuston röntgenkuvauksien perusteella. Kuvauksista laaditaan kahden oikeushammaslääkärin yhteinen lausunto, jonka Migri arvioi osana hakijan turvapaikkaprosessia.
Myös suhteellinen osuus ikänsä valehtelevista on nousussa, sillä vuonna 2015 noin 60 prosenttia alaikäisistä turvapaikanhakijoista paljastui testeissä aikuisiksi.
Yhä useampi joutuu nykyään testattavaksi. Vuonna 2015 ikätesti tehtiin vain 149 turvapaikanhakijalle.
Terrori-iskun pääepäilty koulussa
Turvapaikanhakijoiden ikätestit nousivat jälleen puheenaiheeksi, kun Turun Sanomat uutisoi Turun terrori-iskun päätekijän, marokkolaisen Abderrahman Bouananen osallistuneen viime vuonna opetukseen turkulaisessa Puropellon koulussa.
Migrin selvityksessä Bouanane oli katsottu alaikäiseksi, joten hänet voitiin lähettää turkulaiseen kouluun paikallisten lasten seuraan. Ymmärrettävästi koululaisten vanhemmat ovat olleet raivoissaan asian paljastuttua.
Bouanane on esiintynyt viranomaisille aiemmin nimellä Abderrahman Mechkah. Hän on valehdellut viranomaisille sekä nimensä että ikänsä. Bouanane on siis nyt 22-23-vuotias eikä alle 18-vuotias, kuten aikaisemmin on luultu.
Bouananea epäillään terroristisisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista ja niiden yrityksistä. Bouanane valehteli ikänsä siinä toivossa, että turvapaikka heltiäisi helpommin. Tiettävästi hän on kuitenkin saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.
Poliisi sai vihjeen radikalisoitumisesta
Bouananen tiedetään ihailleen Isis-järjestöä ja hän on esittänyt tiedusteluja, kuinka järjestön jäseneksi olisi mahdollista päästä. Vuonna 2015 Saksassa oleskellessaan hän esiintyi eri henkilöllisyyksillä ja häntä epäiltiin muun muassa pahoinpitelystä. Aikaisemmin mies oli osallistunut kokaiinin välitykseen Italiassa.
Suomen kouluissa opiskelee kymmeniä tuhansia maahanmuuttajataustaisia nuoria, joista osa on turvapaikanhakijoita. Se, että väkivaltainen, Isisiä ihaileva Bouanane on päässyt nimensä ja ikänsä valehtelemalla turkulaiseen yläkouluun, osoittaa suuria puutteellisuuksia viranomaistoiminnassa.
Myös poliisille oli vihjattu Bouananen radikalisoitumisesta. Poliisi ei kuitenkaan reagoinut, koska käsillä ei ollut konkreettista uhkaa terrori-iskusta.
Kotoutusta koululaisten keskellä
Turvapaikanhakijoiden koulutus järjestetään suomalaisissa kouluissa yleensä samoissa tiloissa ja samaan aikaan suomalaisten lasten kanssa sen vuoksi, että he kotoutuisivat paremmin.
Turun sivistystoimialan johtaja Timo Jalonen kertoi Turun Sanomille, ettei kaupungissa ole harkittu turvapaikanhakijoiden koulutuksen eriyttämistä.
- Koulun arjessa ei ole ollut ikinä mitään tästä aiheutuvia ongelmia ennen tätä iskua, Jalonen sanoi lehdelle.
Bouanane pyrki soluttautumaan kouluyhteisöön muillakin tavoilla. Viime kesänä hän osallistui suomen kielen opetukseen Turun kristillisessä opistossa. Opinnot eivät kuitenkaan juuri edistyneet.
– Hän aloitti ryhmässä, mutta jättäytyi useimmilta tunneilta pois eikä hän saanut kurssilta todistusta, rehtori Tapani Rantala puolestaan kertoi Ilta-Sanomille.
Suurimmalta osalta paperit kateissa
Turvapaikanhakijoiden taustojen selvittäminen on haastavaa, sillä noin 70-80 prosenttia turvapaikanhakijoista hakee turvapaikkaa ilman henkilöllisyyden todistavia asiakirjoja.
Kansalaisuutta ja muuta henkilöllisyyteen liittyviä yksityiskohtia selvitetään tarvittaessa lisäkysymyksin turvapaikkapuhuttelussa. Jotta voidaan varmistua, että ihminen on oikeasti vainon vaarassa, pitää luonnollisesti varmistua, että hän todella tulee paikasta josta sanoo tulevansa.
– Viranomainen katsoo henkilöllisyyden luotettavasti selvitetyksi, jos hakijalla on asiakirjat, jotka sen todistavat, käytännössä yleensä passi, kertoo Migrin tiedottaja Kaisa Härkisaari.
Puhuttelussa selvitetään tarinaa
Jos hakija esittää henkilöllisyysasiakirjoja ja niiden aitoutta on syytä epäillä, Maahanmuuttovirasto pyytää lausunnon Rajavartiolaitokselta tai keskusrikospoliisilta. Jos asiakirjoja ei ole tai hakija on esittänyt väärennöksiksi todetut asiakirjat, merkitään päätökseen, ettei henkilöllisyyttä ole varmistettu.
Turvapaikanhakijan turvapaikanhakuprosessi ei kuitenkaan keskeydy, vaikka henkilöllisyyttä ei saada selville.
– Silloin merkitään tiedoksi, että henkilöllisyyttä ei ole varmistettu. Turvapaikkapuhuttelussa selvitetään tarkemmin hakijan tarinaa. Eli jos hakija esimerkiksi kertoo tulevansa tietyltä alueelta, kysytään tähän alueeseen liittyviä tarkentavia kysymyksiä.
– Tarvittaessa voidaan myös tehdä kielitesti eli analysoida hakijan puheen perusteella, tuleeko hän sieltä, mistä kertoo tulevansa, Härkisaari sanoo.
Turvapaikka voidaan evätä valehtelusta
Jos turvapaikanhakijan valehtelu paljastuu viranomaisille, siitä on haitallisia seuraamuksia.
– Jos käy ilmi, että turvapaikanhakija on valehdellut ikänsä eli esimerkiksi sanonut olevansa alaikäinen, mutta hänet todetaan ikätestauksen perusteella täysi-ikäiseksi, ensimmäinen seuraus on se, että hänen hakemuksensa tutkitaan täysi-ikäisen hakemuksena.
– Todistettu valehtelu turvapaikanhakuvaiheessa vaikuttaa hakijan kertomuksen uskottavuuteen. Eli kun turvapaikkapäätöstä tehdään, on keskeistä uskottavuusharkinta. Jos hakijan kertomusta ei pidetä uskottavana, saa hän yleensä kielteisen päätöksen, Härkisaari selventää.
Turvapaikkahakemus, eli kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan tietyissä tapauksissa jättää myös tutkimatta. Tämän vuoden osalta heinäkuun loppuun mennessä tutkimatta on jätetty 650 hakemusta. Näistä suurin osa on niin sanottuja Dublin-tapauksia, joissa on katsottu, että vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä ei ole Suomella.
ILKKA JANHUNEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ikätestin tulos: 60 prosenttia alaikäisistä turvapaikanhakijoista paljastui aikuisiksi

Tavio: Ulkomaalaiset miehet heti pois peruskouluista – ”Kaikille 15–18-vuotiaana esittäytyville aukoton ikätesti”

Halla-aho: Ei ihme, että Suomi tuottaa väkilukuunsa nähden poikkeuksellisen paljon jihadisteja

Niikko: Ei ohituskaistaa jihadisteille – ”Suomen estettävä taistelijoiden paluu”

Mäkelä: Terho lupailee ”uudistuksia”, joista sovittiin jo vuonna 2015

Ronkainen: Hallitus ratsastaa Halla-ahon koostamalla toimenpideohjelmalla, jonka se itse jäädytti – ”Ollaan tuomassa takaisin muka uusina asioina”

Vokin opettajalla tuli mitta täyteen: Turvapaikkajärjestelmä perustuu valheelle – ”Tulijat pitävät meitä hölmöinä”

Joukkotappelut Alahärmän koulukeskuksessa työllistävät poliisia – vanhemmat huolissaan: ”Vastaanottokeskuksessa jatkuvasti ongelmia”

Pähkähulluin twiittiketju ikinä? Ylikomisario Taponen vaatii yli-ikäisiä terroristeja koulunpenkille
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Saksassa kansalaiset ilmiantavat toisiaan rasismista, syrjinnästä ja oikeistolaisista satoihin ilmiantokeskuksiin
Saksalaisia innostetaan ilmiantamaan toisiaan matalalla kynnyksellä rasismista, vihapuheesta, syrjinnästä ja muusta epäilyttävästä toiminnasta, kuten äärioikeistolaisuudesta. Ilmoituksia voi jättää satoihin julkisiin ja yksityisiin toimipisteisiin ja nimettömänä myös netissä. Ilmiannettujen suojaksi on perustettu nyt myös ilmiantojen ilmiantokeskus.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












