

LEHTIKUVA
Antikainen: EU-puheenjohtajan ei pidä kannustaa laittomaan siirtolaisuuteen
Hallitus on tehnyt linjauksen, jonka mukaan Suomi voi ottaa Maltalta viisi ja Italiasta kahdeksan Välimereltä pelastettua turvapaikanhakijaa.
Pääministeri Antti Rinne (sd.) esittää Iltalehdelle, että sisäiset siirrot on tehty Suomen EU-puheenjohtajuuskauden vuoksi ja kyseessä on kertaluontoinen järjestely solidaarisuuden osoittamiseksi.
– Virhe tehdään jo siinä, kun Välimereltä pelastetut turvapaikanhakijat tuodaan pelastamisen jälkeen Eurooppaan. Heidät tulisi palauttaa Välimeren etelärannikolle, maihin, joista he ovat lähteneet liikkeelle, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
– Merelle lähtemisestä palkitseminen Eurooppaan pelastamisella edistää ihmissalakuljettajien toimintaa ja kannustaa elintasopakolaisuuteen. EU on jo pitkään antanut lähtömaihin Rinteen mainitsemaa signaalia. Sen sijaan, että ratkaisuja etsittäisiin kertaluontoisesti, ennakoitavissa oleva käytäntö on tällä hetkellä se, että jos pääsee merelle pelastettavaksi, pääsee Eurooppaan.
Ovet avoinna turvapaikkaturisteille
Vuoden 2015 turvapaikkakriisin aikana hyvin harva EU-maa halusi lähteä mukaan taakanjakoon. Sitä vastustivat Espanja, Portugali, Baltian maat, useimmat Itä-Euroopan maat, Tanska, Britannia ja Irlanti.
Lopulta ainoastaan Suomi ja Malta täyttivät velvoitteensa turvapaikanhakijoiden taakanjaossa.
– Rinteen politiikalla Suomi edistää pysyvän taakanjakomekanismin luomista. Sen sijaan, että autettaisiin oikeasti hädässä olevia, rajat pidetään avoimina niille, joilla on rahaa maksaa ihmissalakuljettajille, Antikainen moittii.
Kohdemaa sosiaaliturvan mukaan
Antikainen toteaa, että ne jotka ovat oikeasti hädässä, eivät pysty maksamaan ihmissalakuljettajille tuhansia euroja matkasta Eurooppaan, ja heille kelpaa mikä tahansa turvallinen maa.
– Kohdemaa valitaan kuitenkin parhaan sosiaaliturvan perusteella, Itä-Euroopan maista ei juuri haeta turvapaikkaa. Suomeen asti tullaan nimenomaan paremman elintason perässä ja Rinne toimillaan edistää tilannetta, jossa suomalaisten veronmaksajien rahoittama sosiaaliturva kuuluu kenelle tahansa, joka tulee sitä vaatimaan, Antikainen ihmettelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- veronmaksajat Taakanjako Välimeri Sanna Antikainen Antti Rinne Turvapaikanhakijat Suomi Sosiaaliturva perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho vaatii EU:n vapaan liikkuvuuden lopettamista: ”Johtaa epäterveeseen muuttoliikkeeseen, joka on haitallista valtioille”

Immonen: Italian tiukka maahanmuuttopolitiikka toimii – elintasopakolaisten tulo loppunut

Antikainen: ”Pääministeri Rinne, kumpi on tärkeämpää, turvallisuus vai avoimet rajat?”

Niemi: Ihmiset ovat heränneet todellisuuteen ja havainneet, mitä huono maahanmuuttopolitiikka on aiheuttanut Suomelle
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













