

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja pääministeri Sanna Marin ajavat EU-pakettia tarmolla läpi. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Antikainen: Jos Suomea on uhkailtu EU:n suunnalta, olisi syytä kertoa kaikille, kuka uhkauksen on esittänyt
Yle uutisoi maanantaina tiedon, jonka mukaan EU:n oikeuspalvelut uhkaili Suomea mainehaitalla ja poliittisella paineella, jos EU:n elvytyspaketti hylättäisiin. Iltalehden toimittaja ei kuitenkaan saanut kysyttäessä tietoa, kuka tämän näkemyksen oli esittänyt.
– On erittäin kyseenalaista, että valtioneuvoston toimijoilla on suosikkitoimittajia, joille vuodetaan tietoa silloin, kun se palvelee hallituksen tarkoitusperiä, mutta muut toimittajat eivät saa tietoa edes kysyttäessä, vaikka tiedon salaamiseen ei olisi julkisuuslain mukaan perusteita. Tämä on lehdistönvapauden kannalta vaarallinen kehityssuunta: onko viesti toimittajille se, että kannattaa olla hallituksen suosiossa, muuten tietoja uutisia varten ei tipu? perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee.
Pyritään painostamaan eduskuntaa
Vielä kyseenalaisemmaksi asian tekee se, että epämääräisellä uhkauksella yritetään ilmeisesti ohjata eduskunnan päätöksentekoa.
– Ohuesti verhottu uhkaus siitä, että Suomelle aiheutuisi vakava mainehaitta tai Suomen vaikutusmahdollisuudet heikkenisivät vuosiksi, ei ole vähäpätöinen asia. Jos tällainen uhkaus on esitetty, kyse on erittäin vakavasta asiasta. Vahva yleinen intressi on se, että uhkauksen esittäjä saatetaan yleiseen tietoon, sen sijaan, että uhkauksella pyritään painostamaan eduskuntaa toimimaan halutulla tavalla.
– Kiristäminen osana päätöksentekoa ei kuulu demokratiaan, Antikainen moittii.
Miksi tietoja ei anneta?
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun hallitus tai siihen kytköksissä olevat toimijat kieltäytyvät luovuttamasta hallussaan olevaa tietoa.
– Vastaavaan ilmiöön on törmätty tämän hallituskauden aikana aiemminkin. Aluksi ulkoministeriö kieltäytyi luovuttamasta tietoa al-Holin leirin palautusoperaation kustannuksista, mutta myöhemmin muutti päätöstään. Laskuja tai muita tositteita mediaa ei ole kuitenkaan päästetty tarkistamaan. Oikeuskansleri kieltäytyi luovuttamasta sähköposteja liittyen ministeri Bernerin siirtymiseen muihin tehtäviin. Julkisuusperiaate ei aina toteudu, vaan nämä toimijat joko kiertävät sitä tai pitävät sitä pilkkanaan.”
– Tilanteeseen on saatava muutos, lehdistön ja kansalaisten on voitava arvioida päättäjien toimintaa ja saatava tätä varten käyttöönsä asiakirjat, joihin heillä on julkisuuslain mukaan oikeus, Antikainen painottaa.
Antikainen on jättänyt tänään eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa vaaditaan selvitystä EU:n oikeuspalveluilta saatuun vastaukseen, asiakirjoja pyytäneen Iltalehden toimittajan osakseen saamaan kohteluun sekä julkisuusperiaatteen toteutumiseen valtioneuvoston toiminnassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maine EU:n oikeuspalvelut tiedonsaanti uhkailu vaikuttaminen Sanna Antikainen Demokratia hallitus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ex-meppi Korhola vihjaa eroavansa kokoomuksesta, jos puolue pitää kiinni ryhmäkurista EU-elvytyspakettiäänestyksessä – ”Lupausten pitäminenkö olisi ennennäkemätön mainehaitta?”

Immonen: Vanhat puolueet paniikissa velkapaketin kohtalosta – ”Eduskunnan ei tule alistua EU:n uhkailulle”

Kokoomuksen Mykkänen pelotteli Venäjällä ja Kiinalla sekä EU:n hajoamisella, jos elvytyspaketti kaadetaan – Purra: ”Miksi ette sitten äänestä paketin puolesta?”

EU:n elpymispaketin ratifiointiin hoputetaan – EU-velan selkeä takaisinmaksusuunnitelma loistaa poissaolollaan

Halla-aho: Miksi hallitus kieltäytyy kertomasta eduskunnalle, kuka EU:sta esitti Suomelle uhkauksia ennennäkemättömistä seurauksista, jos elvytyspaketti ei mene läpi?
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














