

LEHTIKUVA
Antikainen: Monenko koiran pitää vielä kuolla ennen kuin luonnonsuojelijat lopettavat maaseudun ihmisten ja metsästäjien vainoamisen?
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on ottanut sanomalehti Karjalaisen ja Savon Sanomien tuoreessa kolumnissaan kantaa tiedotusvälineissä jatkuvasti olleisiin surullisiin uutisiin susien hyökkäyksistä koirien ja muiden kotieläinten kimppuun sekä niiden liikkumisesta ihmisten pihapiireissä.
– Värtsilän Riistamiehet olivat hirvijahdissa 2.11., kun susilauma tappoi hirvikoiran Tohmajärvellä. Uimaharjussa 7.11. kaksi beaglea kohtasi suden. Emä kuoli ja pentu loukkaantui vakavasti. Tänä vuonna sudet ovat hyökänneet Suomessa noin 44 koiran, 236 kotieläimen ja 173 lampaan kimppuun, Sanna Antikainen kirjoittaa.
Koirien käyttö metsästyksessä vähenee joka vuosi
Antikaisen mukaan koirien käyttö metsästyksessä vähenee joka vuosi. Samaan aikaan susien määrä kasvaa.
– Metsästäjät joutuvatkin jatkuvasti tarkkailemaan susien liikkeitä ja jättämään koiran usein kotiin, vaikka metsästykseen jalostetut koirat nauttivat päästessään metsälle omistajansa kanssa. Tänäkin syksynä metsästyskoiria on joutunut suden tappamaksi aktiivisimman jahtikauden aikaan lähes päivittäin. Sudet estävät koirien käytön metsästyksessä laajoilla alueilla eri puolilla Suomea.
Hallitus pyrkii kehittämään poikkeuslupakäytäntöjä
Maa- ja metsätalousministeriön suurpetojen asiantuntija- ja ohjausryhmät ovat työskennelleet viime keväästä lähtien suden ja muiden suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen kehittämiseksi, jotta tarpeelliset toimenpiteet saadaan valmisteltua.
– Susiasetuksella kannanhoidollista metsästystä yritettiin käynnistää jo vuosi sitten, mutta Riistakeskus ei juuri lupia myöntänyt ja myönnetytkin luvat pysähtyivät valituksiin. Viime heinäkuussa tuli voimaan merkittäviä joustoja, jotta häirikkösusia saadaan paremmin poistettua. Lupien kohdentamisen vaatimuksia löysennettiin, Antikainen kirjoittaa.
Sosiaalinen kestokyky on koetuksella
Antikaisen mielestä on selvää, että susiongelman ratkaisemiseksi tarvitaan lisää toimia. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) ministeriön työryhmän raportin valmistumista odotetaan Savo-Karjalassa.
– Hallitusohjelman kirjaus asiasta on yksiselitteinen: ”Suurpetopolitiikkaa on hoidettava tavalla, joka huomioi myös sosiaalisen kestokyvyn.” Kestokyky on todellakin koetuksella. Vetoan myös luonnonsuojelijoihin: Lopettakaa jatkuva metsästäjien ja maaseudun ihmisten terrorisointi turhilla valituksilla. Toimintanne on pelkkää kiusantekoa, ja pahimmillaan teidän toimintanne voi tulevaisuudessa merkitä ihmisuhreja, kun susikanta jatkaa kasvuaan valitustenne vuoksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosiaalinen kestokyky häirikkösudet Riistakeskus pihasudet suden kannanhoidollinen metsästys suurpedot metsästyskoira luonnonsuojelijat susi poikkeusluvat Sari Essayah Hallitusohjelma Sanna Antikainen Maaseutu Metsästys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Suden kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamista on kiirehdittävä

Komissio esittää suden suojelutason alentamista – Jenna Simula: ”Merkittävä uutinen suomalaiselle metsästykselle”

Hallitus haluaa turvata metsästyksen tulevaisuuden – suurpetojen kannanhoidollinen metsästys etenee

Simula iloitsee susiasetuksen etenemisestä: ”Kaikki keinot käyttöön, jotta metsästys helpottuu ja susiongelmia voidaan ennaltaehkäistä”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














