

Huumeisiin kuolleiden muistoksi sytytettiin kynttilöitä Helsingin Vanhan Kirkon ulkopuolella 6. marraskuuta 2018. / PS ARKISTO
Antikainen: Nuorten huumekuolemien yleistymistä ei voi jäädä seuraamaan sivusta
THL:n tammikuussa 2020 julkaiseman Päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan huumekuolemat ovat kasvussa. Tilastojen mukaan vuonna 2018 huumeiden yliannostukseen kuoli yhteensä 188 ihmistä, mikä on 12,6 prosenttia edellisvuotta enemmän. Erityisesti nuorimpien ikäryhmien huumekuolemat ovat huolestuttavassa kasvussa.
Vuonna 2016 15-19-vuotiaiden ikäryhmässä huumemyrkytykseen kuoli 4 nuorta, vuonna 2017 kuolleita oli 12 ja vuonna 2018 kuolemantapauksia oli jo 20. Myös 20-24-vuotiaiden ikäryhmässä on tapahtunut kasvua, joskin hieman maltillisemmin. Alle 25-vuotiaiden kuolemaan johtaneita yliannostuksia tapahtui vuonna 2018 yhteensä 50.
– Nuorten kuolemaan johtaneet yliannostukset kertovat karua kieltään kasvavasta huumeongelmasta Suomessa. Asenteet etenkin kannabista kohtaan ovat muuttuneet sallivammiksi ja yhä useampi nuori on kyselyjen mukaan kokeillut sitä. Moni myös tuntee huumeiden käyttäjiä ja on tietoinen huumeiden saatavuudesta vaikkei itse käyttäisi niitä. Huumekaupan siirtyessä verkkoon lähes kuka tahansa voi ostaa niitä nimettömästi pelkästään älypuhelimen avulla. Sitä kautta ne myös tulevat yhä nuorempien ikäryhmien saataville ilman että heidän lähipiirinsä välttämättä edes on asiasta tietoinen, perussuomalaisten Sanna Antikainen toteaa.
Merkittävä taloudellinen ongelma
Huumeiden käytön yleistyessä myös niiden aiheuttamat haitat ovat kasvussa. Hoitoon hakeudutaan useimmiten opioidien käytön vuoksi, joista ehdottomasti yleisimpänä tilastoissa on vieroitushoidossakin käytetty buprenorfiini (kauppaniminä mm. Temgesic, Subutex ja Suboxone). Se myös aiheuttaa eniten kuolemaan johtaneita yliannostuksia yhteiskäytössä alkoholin tai bentsodiatsepiinien kanssa.
Päihteisiin liittyvät hoitojaksot ovat lähivuosina olleet kasvussa sekä erikoissairaanhoidon avohoidon että terveydenhuollon vuodeosastojen puolella. Vuosina 2014-2018 avohoidon potilasmäärä oli lisääntynyt 23 prosentilla ja käyntien määrä lähes 33 prosentilla. Vuodeosastoilla vastaavasti hoitojaksojen määrä oli kasvanut lähes 63 prosenttia ja potilaiden määrä 71 prosenttia. Hoitopäivien määrä oli kasvanut yli kolmanneksella tänä aikana.
– Päihderiippuvuus on merkittävä ongelma sekä yhteiskunnallisesti että taloudellisesti ja aiheuttaa suurta inhimillistä kärsimystä sekä päihteidenkäyttäjille että heidän läheisilleen. Tiedän henkilökohtaisesti, miltä tuntuu menettää läheinen päihteille omien vanhempieni kuolemien kautta, Antikainen kertoo.
Hoitoon päästävä nopeasti
Antikainen painottaa, että hoitoonpääsyn tulee olla mahdollisimman helppoa ja nopeaa, jotta käyttäjä saa tarvitsemansa avun.
– Mitä pidempään hoitoa joutuu odottamaan, sitä vaikeampaa on päästä eroon päihteistä. Opioidien käyttäjät ovat usein vähävaraisia eikä heillä tai heidän läheisillään ole resursseja pärjätä ilman yhteiskunnan turvaverkkoja. Heitä ei saa jättää oman onnensa nojaan. Pohjois-Amerikan opioidikriisi on varoittava esimerkki, vastaavaa kehitystä ei saa tapahtua Suomessa.
Antikainen on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien nuorten huumekuolemien ennaltaehkäisyä sekä hoitoon pääsyä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- päihdeongelmat huumekuolemat hoitoonpääsy asenneilmapiiri ennaltaehkäisy huumeet Sanna Antikainen perussuomalaiset nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Haavisto ja Andersson luopuisivat huumeiden käytön rangaistavuudesta – Halla-aho eri linjoilla: Huumeet aiheuttavat selkeitä ongelmia ja lisäävät rikollisuutta

Sisäministeri Ohisalon mukaan kovien huumeiden käyttö ja hallussapito pitäisi sallia – ”Vihreät tekemässä Suomesta huumeidenkäyttäjien paratiisia”

Elomaa: Hallituksen pitää ottaa huumeiden käytön haitat tosissaan

STEA-avustuksia vastaanottava järjestö opastaa Facebookissa nuoria huumeiden käyttöön: ”Hyvä mielentila ja rauhallinen ympäristö edesauttaa sitä, että sä et lähde pahalle tripille”

Kansalaisjärjestöt ruokkivat huumemyönteisiä asenteita julkisten varojen turvin – ”Tämä ei voi jatkua”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Reijonen: Elokapinan uusin tempaus on älyttömyydessään tuomittava

Tekoäly etsi tukihuijareita – lopputulos ei miellyttänyt ja projektit lopetetaan
Ruotsin Försäksingskassanin ja Suomen Kelan käsissä paljon puhutusta tekoälystä (AI) tuli kuuma peruna. Algoritmi ohjasi epäilyt tukien väärinkäytöstä potentiaalisimpiin ihmisryhmiin. Tuloksissa olikin sitten kyse, kuinka ollakaan, syrjinnästä sukupuolen, etnisyyden, tulotason ja koulutustason perusteella.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









