

LEHTIKUVA
Antikainen: Vihreät haluaa Suomeen 80 000 maahanmuuttajaa – ”Tavoitteena lienee uusien äänestäjien houkuttelu hyvällä sosiaaliturvalla”
Vihreiden ministeriryhmän linjaus 80 000 työperäisen maahanmuuttajan houkuttelemisesta Suomeen kestävyysvajetta paikkaamaan herättää ihmetystä kansan keskuudessa.
– Puheet uusista veronmaksajista ja riittävästä määrästä työntekijöitä näyttäytyvät erikoisessa valossa koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin ja lomautusten keskellä. Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuun työllisyyskatsaus kertoi, kuinka Suomessa on tällä hetkellä 416 900 työtöntä työnhakijaa, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa.
Maassa jo yli 40 000 työtöntä ulkomaalaista
Tavoite mittavan massamaahanmuuton käynnistämisestä juuri, kun Suomen talous sakkaa pahasti, herättää monia kysymyksiä taustalla vaikuttavista motiiveista.
– Suomessa on jo ennestään yli 40 000 työtöntä ulkomaan kansalaista ja vihreät haluavat vielä 80 000 lisää työperäisen maahanmuuton varjolla. Mistä he aikovat taikoa lisää työpaikkoja, kun niitä ei riitä maassa olevillekaan, suomalaisista puhumattakaan? Suomen sosiaaliturva on taloudellisesti jo äärirajoillaan.
– Vihreiden maailmanpelastusfantasiat ja haihattelut heikentävät huoltosuhdetta entisestään. Tavoitteena lienee uusien äänestäjien houkuttelu hyvällä sosiaaliturvalla samalla, kun vanhat pakenevat muiden puolueiden riveihin, Antikainen pohtii.
Päälle vielä eläkeputken poisto ja ilmastoveroja
Vihreä politiikka tarkoittaisi toteutuessaan kylmää kyytiä kantasuomalaisille.
– Samaan aikaan massamaahanmuuton kanssa vihreä politiikka heikentäisi suomalaisten työttömien, eläkeläisten ja asutuskeskusten ulkopuolella asuvien toimeentuloa merkittävästi. Työllisyyden parantamiseksi vihreät esittävät myös muun muassa eläkeputken poistoa, mikä leikkaisi iäkkäiden pitkäaikaistyöttömien oikeutta ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäiviin.
– Ilmastotoimia puolue haluaa vauhdittaa korottamalla lämmityspolttoaineiden veroja sekä ruuhkamaksujen käyttöönotolla. Kurjistetaan suomalaisten elämä ja taataan työttömille maahanmuuttajille kissanpäivät, tämäkö on vihreiden tavoite? Antikainen ihmettelee.
Vihreiden Suomessa ei kannata tehdä töitä
Se, kenen osalta ja miten vihreät haluavat puolittaa köyhyyden, jää myös epäselväksi.
– Vihreiden tavoitteena on köyhyyden puolittaminen samalla, kun nostetaan veroja ja vaaditaan ruuhkamaksuja. Pienituloisten aseman heikentämiselläkö köyhyyttä olisi tarkoitus vähentää? Vihreiden tavoittelemassa Suomessa työnteko ei ole kannattavaa ja erityisesti maaseudun asukkaat joutuvat maksamaan kalliin hinnan vihreän ideologian laskuna, Antikainen tiivistää ongelman.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastoverot äänestäjät veronmaksajat suomalaiset Maria Ohisalo maahanmuuttajat Sanna Antikainen Sosiaaliturva Köyhyys vihreät perussuomalaiset työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreät johtavat sisäministeriötä – hallitus puuhastelee poikkeusolojen aikana maahanmuuton helpotusten kanssa: ”Pääministeri ei uskalla puuttua asiaan”

Hallitus tahtoo työllistää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet Suomeen – Purra: ”Korona tarjosi vihervasemmistolle keinon saada hanke läpi vähin äänin”

Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Halla-aho: Vihreät on todellinen yhden asian puolue – ”Jos turpeen polttaminen edistäisi maahanmuuttoa, vihreät kannattaisivat turpeen polttamista”

Jukka Mäkynen kysyi, ja sai vastauksen: Sisäministeri Ohisalo ei näe ongelmaa turvallisuustilanteessa

Maahanmuutto hiertää välejä Ruotsin hallituksessa – demarit mielistelevät kansaa, vihreät vaativat löyhempää turvapaikkapolitiikkaa

Purra: Tiukka maahanmuuttopolitiikka on työllisyystoimi – ”On kertakaikkisen hullua, että muutenkin vaikeassa tilanteessa meillä on koko ajan enemmän työllistettäviä, joista osa ei osaa edes lukea”

Halla-aho: Köyhyys lisääntyy tietoisen politiikan seurauksena – kiilusilmäinen ilmastopolitiikka vie työpaikkoja
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









